Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva-aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva-aika. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Vauvaperheen lomapäivän rytmi





Niin se vaan on. Keski-ikäisyys on saapunut vahvasti keskuuteemme. Lapsen tuloon asti on kohtuullisen helposti voinut leikkiä nuorta aikuista niin paljon kuin on huvittanut ja jaksanut. Aika eri meiningit on tätä nykyä.


Olemme olleet nyt pari viikkoa yhdistetyllä työ&lomamatkalla Englannissa. Päivämme ovat alkaneet pääsääntöisesti viimeistään seitsemän maissa aamupuuhilla, jonka jälkeen olemme pojan aamupäivän päikkäreiden aikaan menneet vaunukävelylle ja englantilaiselle aamiaiselle. Iltapäivällä sitten hieman lisää käveleskelyä vaunujen tai kantorepun kanssa puistoissa tai kaupungilla. Iltapäivän unien aikaan nautimme usein iltapäiväteet. Skonssit ja kakut ovat kyllä maistuneet niin, että taidan ryhtyä leipomaan taas kotonakin. Seitsemän maissa onkin jo sitten aika vetäytyä hotellille, jossa isä ja poika ovat nautiskelleet jokailtaisesta ammeessa kylpemisestä.

Isän kannalta tilanne on toistaiseksi iltaisin vapaampi, kun tällä hetkellä nukutushommiin tarvitaan vielä äidin läsnäoloa. Toisaalta lomalla on vähän tylsää viettää iltoja itsekseen. Odottelemme molemmat sitä tilannetta, että voimme helpommin jakaa hoitopuuhat myös illan osalta.

Ennen lapsen syntymistä olin aika huolissani siitä, millaista kärsimystä ainaiset aikaiset aamuherätykset tulevat olemaan. Toistaiseksi aamut eivät  onneksi ole tuottaneet juurikaan ahdistusta, ellei sitten yöllä ole heräilty erityisen usein. Nukkumaan mennään melko aikaisin ja poika on aamuisin mitä parhaimmalla tuulella herätessään, mikä piristää kummasti vähän väsynyttäkin mieltä. Tallensin yhden aamunaaman tänne blogiinkin.


Viimeistä reissuiltaa Lontoossa vietellen,

Henna Aa



sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kysymysviikko: Miten valmistautua lapsen syntymään?

Johanna kysyi minulta: Jos saisit nyt antaa takautuvasti itsellesi kolme ohjetta/neuvoa/vinkkiä ennen lapsen syntymää, niin mitkä ne olisi?

Johanna kirjoitti itse eilen elämän mullistumisesta lapsen myötä ja itsellä on ollut tosi samanlaisia tuntoja. Monenlaisia pieniä vinkkejä ja käytännön neuvoja osaisin itselleni näin jälkikäteen antaa, mutta en usko, että mikään ohje auttaisi valmistautumaan lapsen myötä tulevaan elämänmuutokseen. 

Itsestä on tuntunut oikein hyvältä ystävän neuvo mennä rohkeasti vaistojen varassa vauvan kanssa. Vauvan hoitoon kun on totta tosiaan tarjolla niin monenlaista neuvoa ja innokasta neuvojaa, että voi olla vaikeaa tuoreena vanhempana luottaa itseensä ja omaan osaamiseensa. Äiti ja isä tuntevat kuitenkin oman lapsensa ja ovat parhaita tulkitsemaan lapsen olotiloja.

Tässä lisäksi kolme vinkkiä, jotka voivat ehkä olla hyödyksi vauva-arkeen valmistautumisessa:
  1. Vauvaa odotellessa suosittelen panostamaan omiin mielipuuhiin ja rentoutumiseen. Niistä joutuu toden teolla tinkimään vauva-arjessa! Itselle se tarkoitti muun muassa lempikahviloissa notkumista, ystävien tapaamista, mammajoogaa ja vesijuoksua. Lasta varten riittää vain välttämättömimmät valmistelut ja varusteet. Meillä esim. vaunut taisivat tulla käyttöön eka kerran noin kuukauden iässä ja lastenhuonetta on toistaiseksi käytetty vain vaipanvaihtoon ja vaatteiden säilytykseen. Vauvat ovat erilaisia ja tarvittavat elämää helpottavat varusteet voivat siksi myös olla aika erilaisia. 
  2. Ensimmäiset pari-kolme kuukautta kannattaa ottaa tosi iisisti. On hyvä antaa vauvalle aikaa heräillä ja tutustua rauhassa tähän maailmaan ja vanhempiinsa. Jälkikäteen ajatellen alun olisi voinut ottaa vieläkin rauhallisemmin. Liikkuminen vauvan kanssa oli alkuvaiheessa monesti aika stressaavaa ja turhan rasittavaa. Toki joskus äidin mielenterveyden kannalta välttämätöntä.
  3. Raskauden loppuvaiheessa saattaa tuntua, että ei tästä voi ikinä palautua ennalleen. Synnytyksen jälkeen saattaa kuitenkin mahtua jo yllättävänkin pian normivaatteisiin, joten niitä ei välttämättä kannata ihan kaikkia pakata varaston perukoille ;) Samoin lienee hyvä suhtautua myös muihin omiin asioihin.

Lomaterveisin Guildfordista, Henna Aa & co







Antilta haluan kysyä, että mitä sanoisit miehelle, joka harkitsee hoitovapaalle jäämistä? Mihin on syytä varautua? Mikä on parasta? Mikä vaativinta? 

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Miten lapselle puhutaan?

Luin raskausaikana muutaman vauva-arkeen liittyvän kirjan. Valitsin tarkoituksella kirjoja, jotka olivat lähestymistavaltaan kovin erilaisia ja monet niistä lähestyivät aihetta aika kepeästi. Alkuun taisin lukea nämä: Bringing up Bebe ja Vuoden mutsi. Näin siksi, että aihe tuntui ehkä vähän ahdistavalta. Erilaiset kasvatusoppaat ja -filosofiat tuntuivat ehkä jotenkin rajoittavilta ja halusin selvitellä ajatuksiani lueskelemalla hyvinkin erilaisia kulttuureja ja näkemyksiä edustavia kirjoja. Jokaisesta löysin ajatuksia, jotka tuntuivat aivan hyviltä ja hyödyllisiltä. Ajatuksissa oli jopa soveltaa jotain omaan arkeen.

Vauva-arjessa kaikki tuntuu kuitenkin soljuvan eteenpäin monesti hyvin eri tavalla kuin olin ajatellut. Pääasiassa olen silti ihan tyytyväinen tilanteeseen, mutta toisinaan kuitenkin saan itseni kiinni sellaisesta, mitä nimenomaan olin ajatellut välttää. Monesti ne liittyvät vuorovaikutukseen vauvan kanssa.

Esimerkiksi varsin rasittavasti tuntuu tarttuvan puhetapa, jossa ikään kuin neuvotellaan pienen lapsen kanssa asioista, joista vanhemman kuuluisi ihan itse päättää ja määrätä. Monta kertaa olen näitä neuvotteluja seurannut sivusta, ja päättänyt, että tuohon en ryhdy. Johtuneeko ilmiö epävarmuudesta tai siitä, että vanhempi ei oikein itse osaa päättää tai pitää huolta päivän kulusta? Oma lapsi ei vielä juurikaan osaa protestoida, mutta haluaisin silti jo nyt eroon turhasta lapselta kyselemisestä.

Puhetapaan liittyy muitakin asioita, joita haluaisin välttää. Mistä ihmeen selkäytimestä meinaa tuon tuosta pulpahtaa vauvalle lässyttäminen? Olisihan se ihan kiva, että pienellä olisi mahdollisuuksia kuulla ihan kunnollista suomea vauvakielen sijaan. Olen myös naureskellut itsellekin ilmaantunutta tapaa puhua vauvasta ja hänen tekemisistään me muodossa. Vaikka hyvin vahvassa symbioosissahan tässä kyllä eletään.

Ajatuksia herättävää oli myös huomata, että vauvan lohdutteluun sanon usein: ”Ei hätää!” Ruotsinkielinen mieheni ihmetteli, että miksi noin negatiivinen ilmaus? Miksi en sanoisi sen sijaan vaikka: Kaikki on hyvin! Allt är bra! No jostain tuo edellinen luontevammin pulpahtaa hädän tullen.



Henna Aa

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Mokaviikko: Pingottajamutsi



Meillä ollaan harjoiteltu tällä viikolla suurella innolla uusia toiminnallisia taitoja. Äidin itsehillintä on koetuksella, kun pitää seurata sivusta pienen tasapainoilua ja nurin muksahtelua hänen opetellessaan sinnikkäästi uusia tapoja liikkua ja leikkiä. Yllättävän vähillä itkuilla on selvitty, ja pikkuinen jaksaa leikkiä itsekseen entistä pidempiä aikoja. Monta kertaa on kyllä tehnyt mieli syöksähtää avuksi horjumista katsellessa.

Välillä ei meinaa millään pysyä vauhdissa. Salannopea on se liike, jolla rinnuksille tai pöydälle tipahtanut ruoka levitetään ympäri naamaa ja vaatteita, hierotaan silmiin ja tukkaan. Samantyyppisellä tehokkuudella levitetään vaipan sisällöt ympäriinsä, jos ote pienestä jalasta lipsahtaa hetkeksikin. Tarttumaetäisyys laajenee myös jatkuvasti ja hiukan kauhuissani jo odottelen isompaa liikkeelle lähtöä. Ei olis mun puolesta mitään kiirettä sen kanssa.

Paljon on tullut mietittyä, että mitenköhän ihmeessä sitä osaisi ottaa äitinä riittävän rennosti? Miten osaisi antaa lapselle tilaa löytää omat juttunsa ja tapansa tehdä asioita? Tilaa tehdä omat mokansa ja oppia elämään. Mistähän ihmeestä oma pingottaminen on peräisin? Vai onkohan tämä taipumus kaikkien äitien vaivana?

Ehkäpä terve annos laiskuutta ja oman ajan ja elämän kaipuuta tasapainottaa tilannetta jossain vaiheessa. Toivoa sopii ainakin. Sitä odotellessa keskityn ihailemaan upean poikani urheilusuorituksia ja syöksyilen lohduttamaan kun muksahdellaan.

Henna Aa

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Lomailua äitiyslomalla


Ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin. Paitsi, että oikeastaan emme edes oikein kunnolla ehtineet suunnitella ja järjestellä lomaamme. Lentoliput Ranskaan oli hankittu ajoissa, mutta kaikki muut järjestelyt olivat jääneet todella viime tippaan. Aikaa googlailuun ja erilaisten matkasuunnitelmien ja majoitusvaihtoehtojen vertailuun ei vauvan hoidon lomassa vaan meinannut löytyä.

Muutama päivä ennen matkaa kävimme ikäänkuin varmuuden vuoksi lastenlääkärillä, kun ollaan koko perhe vähän köhitty ja oltu puolikuntoisina. Saldona oli korvan ja kurkun tulehdus, jolloin totesimme, että siirrämme reissusuunnitelmat suosiolla hamaan tulevaisuuteen. Vaikka olinkin jo kovin ehtinyt haaveilla Provencen maisemista, ei matkustelu flunssaisena kolmikkona juurikaan houkutellut.

Onneksi kelit täälläkin ovat olleet vihdoin aurinkoiset ja löytyy noita kauniita paikkoja Helsingistäkin. Nyt pitäisi vaan keksiä jotain mukavaa lomatekemistä ensi viikolle. Vinkkejä otetaan vastaan!

Tällä viikolla osallistuimme pojan kanssa yhteen Helsingin kaupungin orkesterin vuonna 2012 syntyneille tarjoamista Nalle Nappisilmän konserteista. Oli todella kiva päästä osallistumaan vauvoille suunnattuun tapahtumaan musiikkitalossa. Tilaisuus toimi tosin hyvin ja pienet osallistujat olivat selkeästi ihan messissä. Alkuun orkesteri soitti pari lyhyttä kappaletta, sitten laulettiin ja leikittiin yhdessä. Lopuksi päästiin vielä liikkeelle ja katselemaan ja kuuntelemaan vähän lähempää orkesterin soittimia.

Pikkuinen oli todella ihmeissään kaikesta. Eniten kiinnostivat taas muut vauvat ja hän yritti kovasti saada kontaktia vierustovereihin. Minustakin oli kyllä hauskaa katsella muita vauvoja ja sitä, miten he nauttivat musiikista ja meiningistä. Ja klassista musiikkia on tosi kiva kuunnella niin, että tilassa voi olla ihan rennosti, ilman minkäänlaista pönötystä. Olen itseasiassa itse haaveillut konserttisalista, jossa voisi kuunnella musiikkia vaikka patjoilla maaten. Ehkäpä tämän kummiprojetin myötä sellainenkin vielä tulee vastaan. HKO:n kummilapseksi pääsee ilmeisesti edelleen, jos jollakulla on viime vuonna syntynyt pikkuinen.

Kuva konsertista on Nalle Nappisilmän Facebook sivulta

Musiikkitalo on muuten varsin toimiva kohde vauvan ja vaunujen kanssa liikkuvalle. Sisään pääsee helposti, kun on napista avautuvat ovet, eikä mitään kynnyksiä. Talosta löytyy siistit vaipanvaihtovessat. Tulisi varmaan käytyä useamminkin, jos talon kahvila olisi jotenkin houkuttelevampi ja järkevämmän hintainen.

Henna Aa

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Petikunnossa


Kun luin Antin viimeisintä bloggausta kipeän lapsen nukutusvinkeistä kauhistuin tiedosta, että tilastojen mukaan alle kolmivuotiaat suomalaislapset sairastavat kymmenen flunssaa vuodessa. Siis apua! Ja ei voi olla totta! Kuulostaa ihan kauheelta!

Toiveikkaana ajattelin, että meidän poika on varmaan saanut kohtuullisen hyvän vastustuskyvyn flunssaa vastaan, kun olin itse kaameessa taudissa ja täysin ilman ääntä synnytyksessä. Kätilö kertoi, että ei tarvitse pelätä että flunssa tarttuisi vauvaan, koska sille menee vielä kohdussa vasta-aineita. Kaikki sujuikin onneksi hyvin ja voimme molemmat olosuhteisiin nähden mainiosti synnytyksen jälkeen.

No, nyt on sitten meillä vauvan ensimmäinen flunssa päällä. Vaikka se onkin ikävää, niin toistaiseksi ei onneksi ihan kauheeta kuitenkaan. Varsin hyväntuulista on meininki ihme kyllä, vaikka välillä ei meinaa silmät aueta, kun on niin paljon rähmää ja olo on varmaan vähän tukala. Ryömimistä jaksaa treenata hiukan vähemmän ja hyppimistuokion jälkeen tuli uni tavallista nopeammin. Uni on ollut ainakin tähän mennessä se paras ja myös ainut lääke. Äidilläkin on hyvä syy levätä enemmän, kun päiväunilla kaivataan useammin äidin syliä, kun köhiminen häiritsee unta. Jospa selviäisimme tästä vähällä ja vauva toipuisi ainakin ennen ensi viikon reissuun lähtöä.




Kovasti toivoisi, että ei ihan kymmentä flunssaa tarvitsisi vuodessa pienen sairastella. Mitenköhän niitä oikein pystyisi välttelemään? Onkohan jotain keinoja, millä vauvan vastustuskyky vahvistuisi?

Henna Aa




sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Vauvan iltapuuhat



Olin jotenkin kuvitellut, että viisikuisen vauvan kanssa iltapuuhat alkaisivat olla jo jokseenkin rutinoituneita. Illat sujuvat kuitenkin edelleen varsin vaihtelevasti. Toisinaan poika on nukahtanut yöunille jo viiden-kuuden maissa, suoraan "päiväunilta", ja nukkunut kellon ympäri. Toisinaan taas valvotaan melkein puoleen yöhön lukuisista rauhoitteluyrityksistä huolimatta.

Levottomina iltoina vauvan rauhoittelussa, iltatoimissa ja nukutuksessa vierähtää aikalailla koko ilta. Kylvetään ja hoidetaan muut iltatoimet. Sitten lauleskellaan tai kuunnellaan tuttua unimusiikkia ja kanniskellaan vauvaa pitkin kotia. Viime aikoina myös vauva on alkanut lauleskella yhä enemmän omia unilaulujaan. Välillä testataan rauhoittaisiko imetys ja äidin syli pienen miehen. Toisinaan jokin vaivaa pientä, eikä uni tule, vaikka selkeästi jo kovasti nukuttaisi. Jossain vaiheessa sitten tainnutaan isän syliin tai äidin rinnalle.

Harmillisen usein illat ovat hankalampia juuri silloin kun itse toivoisi vähän omaa aikaa. Ensimmäinen yö vieraassa paikassa, paljon äksöniä sisältänyt päivä tai myöhäiset iltavieraat saattavat tietää haasteellisempaa iltaa.

Olisi kiva kuulla, miten teillä on vauvan iltarutiinien luominen sujunut? Mitä kannattaa kokeilla rauhallisempien iltojen ja öiden toivossa?

Ihmeellistä on se, että riippumatta siitä, onko yöllä nukuttu kuusi vai kaksitoista tuntia, aamulla herättäessa hymyillään yhtä aurinkoisesti ja puhkutaan energiaa, kunnes taas parin-kolmen tunnin päästä sammutaan päiväunille.



Näyttäisipä omakin aamunaama enemmän tältä!

Henna Aa


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Päivä pulkassa

Liikkuminen vauvan kanssa on kyllä melkoista säätöä. Lähtöihin menee tolkuttomasti aikaa ja monesti juuri lähtöhetkellä tuleekin vielä tarve vaihtaa vaipat, imettää tai mahdollisesti vaihtaa molemmilta koko vaatekerta oksentelun jäljiltä. Tai sitten kaikki nämä. Koska vauvan valmiiksi laittamisen lisäksi olen muutenkin hidas lähtijä, olemme harvoin missään kovin ajoissa. Onneksi aikaan sidottua ohjelmaa on yleensä vain kerran päivässä. Siitä selviydymme sentään jo kohtuudella.

Välillä on kuitenkin päiviä, jolloin homma sujuu kuin rasvattu. Tänään kaikki sujui harvinaisen kivuttomasti. Nukuimme vauvan kanssa yli kahden tunnin päikkärit. Iltapäivällä lähdimme miehen kyydissä kaupungille, ja poika jaksoi olla reippaana kahvittelujen ajan.



Autossa hän taas nukahti sopivasti ja jatkoi uniaan parin tunnin vaunulenkin ja äidin ikkunaostosten ajan. Kun oli aika herätä uskaltauduin sushi-ravintolaan kahdestaan vauvan kanssa. Sain syödä sushini vauvan istuessa tyytyväisenä sylissä. Välillä luimme yhdessä muotilehteä, joka säilyi lähestulkoon yhtenä kappaleena.



Päivän päätteeksi menimme Agricolan kirkkoon, jossa oli Tuomasmessun 25-vuotis juhlakirkko. Poika katseli meininkiä ja ihmisiä kiinnostuneena. Kävimme kiertelemässä kirkkosalissa ja katselemassa sivussa olevia rukousalttareita kynttilöineen.  Ehtoollisella kävimme kirkon takaosassa ja vauva sai siunauksen.


Vauvalle kiinnostavinta kirkossa näytti olevan sen katto sekä suuret ikkunat ja valaisimet. Pieni jaksoi hyvin hengailla mukana koko messun ajan. Välillä kävimme kyllä vähän ruokailemassa ja vaipanvaihdossa. Tuomasmessun rento meininki onneksi mahdollisti hyvin edestakaisin haahuilun ja kirkossalissakin saattoi rauhassa liikkua vauvan kanssa.

Onneksi tämä vauva-arki on toisinaan näin ihanan vaivatonta. Jaksaa taas paremmin jokusen käninän ja säädön täyteisen päivän.

Henna Aa





sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Arjen selviytymiskeinoja

Sattumoisin tällainen aihe mielessä tällä kertaa. Takana ilmeisen epäonnistunut ruokakokeilu ja päälle vielä itsellä ruokamyrkytys tai joku muu vatsan sekoilu. Parin kuukauden maitoproteiinin välttämisen jälkeen nautin hiukan vuohenjuustoa parina päivänä. Tästä seurasi parin päivän kitinä ja kolmantena jo ihan suoraa huutoa. Ei juurikaan huvita kokeilla enää.

Sitten kun huuto ja oksennusyön jälkeen tiedossa on koko päivä (ja ilta) yksin kotona vauvan kanssa, kun mies on töissä, niin erilaiset selviytymiskeinot ovat tarpeen. Itsellä nuo ovat vielä aika vähissä tämän ensimmäisen kanssa ja haastankin meidän muita bloggaajia ja lukijoita listaamaan tänne myös omia hyväksi koettuja selviytymiskeinojaan. Lapset ovat tietysti yksilöitä ja mikä toimii yhdelle ei toimi toiselle, mutta ehkäpä joku vinkki voi olla hyödyksi.

Mummuilta ja muilta mammoilta onneksi saa myös hyviä vinkkejä. Monesti nuo ovat niin yksinkertaisiakin juttuja, että ihmettelee miksi ei itse tullut tajunneeksi. Toisaalta ei sitä taida muutenkaan olla ihan skarpeimmillaan :)




 1. Ihan ensimmäinen ja edelleen toimiva (ja varmaan maailman itsestäänselvin) vinkki oli mummun neuvo kääntää meidän kyljellään nukkuva vauva kyljeltä toiselle, kun hän alkaa kitistä. Monet katkenneet päiväunet on pelastettu näin simppelisti.

2. Vauvat ovat viisaita! Tämän ajatuksen omaksuin jostain vauvojen käyttöohjekirjasta. Juttelen tosi paljon meidän vauvalle, ja uskon, että hän ymmärtää lopulta yllättävän paljon.

 Oksenteluyön jälkeen pikkuinen nukkui poikkeuksellisesti tosi pitkät päiväunet äidin vieressä ja jaksoi vielä hengailla sängyssä herättyäänkin. Ehkäpä hänkin näki, että äiti on nyt hieman väsynyt.

3. Hiustenkuivaaja. Viimeinen kikka alkuvaiheen nukuttamishommissa silloin kun mikään muu ei tepsinyt. Poika sammui välittömästi hiustenkuivaajan hurinaan.

4. Sitteri. Meillä ollut ihan välttämätön kapine, koska poika ei refluxin takia juurikaan viihdy lattialla. Mies keksi laittaa (Baby Björn) sitterin sohvaa vasten niin, että poika saa otettua siitä jaloilla lisävauhtia. Sitterissä meidän nuhanenä saa myös tyytyväisenä höyryhengitystä samalla kun äiti käy rauhassa suihkussa.

5. Kantoliina. Ennen lapsen syntymää ajattelin, että ei varmaan oo mun juttu. Aika pian tulin toisiin aatoksiin. Tosin näillä keleillä tulee käytettyä vain kotosalla. Pieni nukahtaa siihen alta aikayksikön, kun puuhastelee samalla itse jotain muuta. Ja selkeästi on mitä makoisimmat unet!

Toimikoon tämä alkuna vinkkilistalle! Lisäilen vielä kommentteihin jos muistuu jotain muita mieleen.

Henna Aa








sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Vauvan kanssa reissussa

Olemme olleet ensimmäistä kertaa vauvan kanssa reissussa. Pääsin työntelemään vaunuja vaihteeksi hieman vähälumisemmissa maisemissa Englannissa. Guildfordin keskustassa kävellessämme huomasin yllätyksekseni, että suurin osa muista vaunujen työntelijöistä oli miehiä, jotka olivat joko yksin tai miesporukassa liikenteessä. Ystävä kertoi, että miehillä täällä on viikonloppuisin tapana ottaa paljon vastuuta lasten hoidosta.

Tuntuu, että Suomessa vanhempien työnjaossa ja miehen roolissa lapsen hoidossa on aika erilaisia kulttuureita. Toki työajat sun muut vaikuttavat valintoihin ja mahdollisuuksiin, mutta aika vähän tuntuu olevan yhtenäisiä käytäntöjä. En tiedä onko niitä syytä ollakaan, mutta jotenkin toivoisi, että myös miehet saisivat tukea isäksi kasvamisessa. Monesti vaikuttaa siltä, että yhteiskunnassamme tuetaan vielä aika vahvasti perinteisiä roolimalleja. Muun muassa neuvolassa miestä huomioidaan todella vähän. Äidiltä kysellään kyllä jaksamisia ja vointeja jatkuvasti, isästä ollaan oltu kiinnostuneita lähinnä päihdekyselyn yhteydessä. Perhevalmennuksetkin tuntuvat olevan äitien juttu.

Tuntuu harmilliselta, ettei isiä kannusteta enemmän. Pienellä rohkaisulla mies voisi löytää helpommin tapoja olla vuorovaikututuksessa vauvan kanssa ja osallistua pienen hoitoon. Myös seurakuntien kerhot ja muu perheiden toiminta on kotona olevaa vanhempaa, useimmiten äitiä, ajatellen järjestetty. Niissä on kyllä ollut tosi kiva tavata muita samassa elämänviheessa olevia äitejä ja saada vertaistukea. Onkohan missään seurakunnassa vauvojen tai pienten lasten isille suunnattua toimintaa?

On ollut ihanaa voida olla enemmän yhdessä vauvan kanssa. Näyttää siltä, että pienikin on selvinnyt matkastressistä hyvin, kun sekä isä että äiti ovat koko ajan lähellä.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Rutiineja etsimässä

Tänään on takana tasan neljä kuukautta vauvan kanssa. Asiat alkavat pikkuhiljaa luonnistua sekä vanhemmilta että vauvalta. Pienelle alkaa muodostua jonkinmoisia rutiineja. Totutut kuviot menevät varmasti vielä moneen kertaan uusiksi, mutta ainakin hetken aikaa kaikkia osapuolia helpottaa, kun edes vähän tietää, mitä seuraavaksi on tulossa.

Ihan kaikkia käytäntöjä ei kyllä väsyneenä tule loppuun asti mietittyä. Illan hyssyttelymusana toiminut Bob Marley tuntuu piinaavalta jo parin viikon toiston jälkeen. Onneksi sitä ei tarvitse enää kuunnella kovin montaa biisiä. Poika nukahtaa yleensä suosiolla jo ensimmäisen aikana. Muutenkin olisi varmasti syytä alkaa pohtia tarkemmin, millaisia käytäntöjä ja rutiineja haluaa oikeasti pidemmällä tähtäimellä luoda.

Vauvan kanssa liikkuminen alkaa myös olla helpompaa. Hän istuu jo tottuneesti auton turvaistuimessa ja vaunuissa nukutaan makeat päiväunet. Poika alkaa olla myös kokenut junailija. Tänään selvisimme tunnin junamatkasta mainiosti, vaikka väsymys alkoikin jo vähän painaa. Parhaat viihdykkeet tällä matkalla olivat rapiseva sipsipussi ja kännykkävideot hänestä itsestään. Mukaan otettu virikkeellinen lelu sen sijaan jaksoi kiinnostaa noin kaksi minuuttia. Myös vieressä istuvat teinipojat kiinnostivat kovasti, mutta poikien imago ei selkeästi kestänyt vauvalle lepertelyä. Pieni tuntui vähän ihmettelevän moista kiinnostuksen puutetta. Se ei kuitenkaan estänyt häntä tuijottelemasta ja jokeltelemasta heille. Usein vauva saakin kyllä liikkuessaan paljon mukavaa huomiota osakseen. On ollut kiva huomata, että vieraatkin ihmiset hymyilevät ja tulevat yllättävän usein rupattelemaan ja katsomaan vauvaa. Pieni tuo hampaattomalla virneellään iloa vanhempiensa lisäksi monen muunkin päivään.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Tehokkain dieetti ikinä!

Dieettiohjeet:
1. Hanki motivaattoriksi yksi kappale mahdollisesti jollekin allergista lasta
2. Harrasta runsaasti hyötyliikuntaa, kuten kantelua, nostelua, hyssyttelyä, vaipanvaihtoa, pyykinpesua ja vaunulenkkejä
3. Imetystä reilu kymmenen kertaavuorokaudessa
4. Boikotoi maitoa, viljaa ja munaa sisältäviä tuotteita sekä lisäksi kaikkea muuta mille kuvittelet lapsesi olevan allerginen

Kipeä lapsi on kyllä melkoinen motivaattori monenlaisista herkuista paastoamiseen. Vaikka kuinka tekisi mieli croisanttia ja lattea tai ruisleipää ja juustoa, niin toive paremmin voivasta vauvasta saa ryhtymään puritaaniksi. Sivutuotteena reilu parikymmentä kiloa kevyempi ja hieman riutuneen oloinen äiti.

Vielä kun tietäisi varmasti, että tästä on jotain muuta iloa kuin se, että mahtuu paremmin vaatteisiinsa. Väsyneenä tulee pohdittua, että olisikohan tuo poika muutenkin jo parempi vointinen? Tai olenkohan kuitenkin syönyt jotain, joka aiheuttaa oireita? Pitäisiköhän luopua jo koko imettämisestä? Osa lääkäreistä on sitä mieltä, että se mitä äiti suuhunsa pistä, ei juurikaan vaikuta äidinmaidon koostumukseen. Toiset taas ovat aivan eri linjoilla ja monien äitien kokemus kannustaa imetysdieetteihin.

Uusi ruokavalio pakottaa luopumaan monesta herkusta ja ulkona syöminen menee aika vaikeaksi, valmisruoista ja take away annoksista puhumattakaan. Onneksi tätä kestää kuitenkin vain aikansa. Samalla tulee kokeiltua myös uusia ruoka-aineita ja reseptejä, ja luettua lukemattomia tuoteselosteita. Ruokavalion myötä tulee myös testattua, miten oma kroppa reagoi eri ruoka-aineisiin. Olo on välillä ollut yllättävän energinen, kun vilja- ja maitotuotteiden sijaan syökin enemmän kasviksia ja hedelmiä. Valvottujen öiden jälkeen kyllä toivoisi kovasti, että voisi sentään syödä mitä mieli tekee. Moni lohturuoka on bannattujen listalla. Mutta toistaiseksi siis banaania ja päärynää poskeen ja kiinteiden aloittelua ja allergioiden selviäimistä odotellessa.









sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Extreme kotoilua

Tervehdys neljän seinän sisältä! Tällä kertaa jumitamme sisällä aurinkoisesta kelistä huolimatta flunssan vuoksi. Kodin merkitys on muuttunut hurjasti lapsen myötä. Ennen kodissa tärkeintä oli oikeastaan sijainti. Ydinkeskustassa asuessa kotiin pääsi helposti pistäytymään tarvittaessa. Sieltä oli olematon matka harrastuksiin ja töihin. Olohuoneena ja toisinaan myös työhuoneena toimivat kahvilat ja ravintolat. Vatsan kasvaessa muutimme lisätilan perässä pienen matkan päähän ytimestä. Muutos tuntuu kuitenkin tosi isolta. Etenkin, kun kotona todella nyt oleillaan, syödään, kahvitellaan ja paljolti myös tavataan ystäviä.

On ollut yllättävää, miten paljon vauva kaipaa ja suorastaan rakastaa kotona olemista. Ensin huomasimme, että reissuja ja retkiä seurasi monesti tavanomaista enemmän kitinää ja kurjaa oloa. Yritämmekin rajoittaa menemisiä niin, että ohjelmaa olisi vain kerran päivässä ja välillä pysymme kokonaan kotosalla. Viimeistään asia tuli selväksi, kun muutaman päivän mummulareissun jälkeen saavuimme kotiin. Paluumatka oli melkoista vääntöä ja hyssyttelyä, mutta heti kun kotiovesta oltiin päästy sisään, ilta oli yhtä hymyä ja kujertelua.
 
Mies järjesti meille takeaway illallisen ja pöydän olohuoneeseen.
Äidin pää ei vaan aina meinaa kestää liikaa neljän seinän sisällä kökkimistä. Kolme kuukautta on vierähtänyt ja aika monta kertaa liika kotona pyöriminen on alkanut tuntua ahdistavalta. Kuten Johanna kirjoitteli, mummut, kummit ja ystävät ovat todellakin pelastus. Myös lähellä asuviin äiteihin on kiva päästä tutustumaan perhekerhossa ja muissa harrasteissa.

Mökkihöperöitymisen ehkäisemiseksi on tiedossa myös lisää reissuja mummulaan, siskon luo ja maailmalle. Saas nähdä millaista on matkailu Lontoossa ja Ranskassa pikkumiehen kanssa. Pähkäilimme jo miehen kanssa, mitkä kulkuvälineet otetaan matkaan. Pärjäämmekö ilman vaunukoppaa? Kantoreppu varmaan pitää hankkia, mutta millainen? Vai raahaisinko kuitenkin jo tutun kantoliinan, vaikka se onkin musta vähän nolo? Sitteri olis tosi kätevä matkassa, koska meidän vauva ei juuri lattialla viihdy, mutta mitä kaikkea voi kuvitella matkassa raahaavansa?

Näitä onneksi ehtii täällä kotisohvalla hyvin miettiä!

Henna Aa








tiistai 19. helmikuuta 2013

Vauva-aikaa viriketulvassa

”Lasten suhteen ei mikään ole muuttunut Jeesuksen syntymästä. Ainoastaan odotukset ovat kovemmat. Kukaan ei odottanut Jeesukselta ihmeitä. Jos nykyisestä keskiluokkaisesta lapsesta kirjoitettaisiin Raamattu, se kuulostaisi jotakuinkin tältä: Siihen aikaan Ari työskenteli kehitysjohtajana ja Tiina markkinointipäällikkönä. Synnytysvalmennustuntien ja lapsenhoito-oppaiden lukemisen jälkeen he saivat perhehuoneessa pojan, antoivat hänelle nimeksi Miko Julius, kapaloivat, panivat seimeen ja alkoivat etsiä Vauva-lehdestä erikoisia harrastuksia.” Tämä teksti oli ote Miika Nousiaisen romaanista Metsäjätti (2011).

Kun itse tulin äidiksi, osallistuin erääseen äiti-lapsi-ryhmään. Tapasimme säännöllisesti kerran viikossa ja keskustelimme kahvikupin ääressä niitä näitä vauva-arjestamme. Hyvin pian huomasin, että minulla oli hyvin erilainen näkemys kuin muilla ryhmän äideillä siitä, mitä tulisin pienen vauvani kanssa tekemään. Olin päättänyt jo raskausaikana, että haluan ihan vaan ”olla möllötellä” lapsen kanssa mahdollisimman leppoisasti. Ajatukseen johti varmasti ennen äitiyslomaa työssäni kokema stressi. Muut ryhmämme tuoreet äidit olivat innostuneita kaikenlaisista harrastusmahdollisuuksista vauvojen kanssa. Minusta kuulosti mukavalta, kun he kertoivat menevänsä muskareihin, perhekerhoihin, värikylpyihin, vauvauinteihin jne. Olin itse ollut työkseni järjestämässä tuon kaltaista toimintaa, joten innostus oli sikälikin musiikkia korvilleni. Koin silti vähän ulkopuolisuutta, kun minulta kysyttiin, mitä me alkaisimme harrastaa. ”Ei vielä mitään, en halua nyt sitoutua aikatauluihin. Tehdään varmaan päivittäin, mitä mieleen juolahtaa”. Sain osakseni kummastuneita katseita ja ääneen ihmettelyä. Lopulta olin vain helpottunut, kun ryhmä lopetti kokoontumiset.

Muistan myös töistäni tapauksia, joissa vanhemmat kokivat suorituspaineita siitä, että vauvan pitäisi saada mahdollisimman aikaisin mahdollisimman monipuolisia virikkeitä. Yritin rauhoitella heitä tekemään sellaista, joka itsestä tuntuisi mukavalta. Vanhemman hyvällä ololla kun on tapana heijastua lapseen. Jos vanhempi piti lauluista, suosittelin muskaria, jos hän kaipasi vertaistukea, suosittelin seurakunnan perhekerhoa.
Suorituspaineita yhdessä puuhailusta ei saisi kuitenkaan tulla äidille eikä vauvalle. Näin taitaa kuitenkin käydä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa yhä useammalle.

Eräs tuttuni taas sanoi esikoiseni ollessa 1-vuotias, että ”helppo sinun on, kun osaat koulutuksesi puolesta pitää lapsellesi viriketuokioita kotona.” Jäin ihmettelemään. Viriketuokioita… Me tosiaan ripustimme yhdessä pyykkiä, ulkoilimme, lapsi leikki vesilätäköissä. Niissä väleissä minä saatoin lauleskella ihan niitä näitä ja satunnaisessa järjestyksessä. Toimintani oli aika kaukana suunnitelmallisesta pedagogisesta toiminnasta. En ollut tullut edes ajatelleeksi, että lapseni tarvitsisi ohjattuja viriketuokioita. Yllättävän moni vanhempi ottaa sellaisesta turhia paineita.

Mennäänpä siihen, mitä vauva sitten tarvitsee:

Vauva tarvitsee ennen kaikkea turvallisen kiintymyssuhteen vanhempaansa. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen peräänkuulutti hetki sitten ylen haastattelussa vanhemmilta läsnäoloa, joka ei tarkoita suorittamista.  Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa (MTV3 uutiset/kotimaa,2008), että suomessa vallalla oleva ajatus virikkeiden tarpeellisuudesta pikkulapsille ei pidä paikkaansa. Lapsi ei hänen mukaansa ole mikään tyhjiö, jota vanhempien pitäisi täyttää hyvin varhain mahdollisimman monilla asioilla. Liialliset virikkeet voivat päinvastoin aiheuttaa lapselle stressiä ja lapsen kehitykselle stressi on aina haitallinen asia. Ulkopuolisten virikkeiden sijaan lapsi tarvitsee aikaa istua olohuoneen lattialla ja ihmetellä kaikessa rauhassa.

Eikö olekin ihana ajatus?

Nousiaisen romaanissa Raamatun päivitetty versio jatkuu näin: ”Jompikumpi vanhemmista olisi passittanut lapsen tanskankieliseen sukellusmusiikkileikkikoulukielikylpytennikseen, eikä Jeesus olisi ehtinyt olla Jumalan poika.”

Niinpä…

On hieno asia, että vauva-aikaa ja varhaislapsuutta tunnutaan arvostavan. Niistä kirjoitetaan ja puhutaan ja ollaan eri mieltä yhä enemmän.  Myös harrastusmahdollisuudet ihan pienille vauvoillekin lisääntyvät koko ajan. Laadukasta viriketarjontaa on olemassa yllin kyllin. On syytä pitää mielessä kuitenkin se fakta, että kaupallisten harrastusten elinehto on painottaa virikkeitten merkitystä vauvan kehitykselle. Tämä siltikin vaikka asiantuntijat olisivat virikkeiden ehdottomasta tarpeesta eri mieltä. Ei siis pidä kokea huonoa omaatuntoa siitä, jos ei joskus jaksa raahautua vauvan kanssa paikalle, kun harrastusryhmä kokoontuu. Tärkeintä on lapsi perustarpeineen ja vanhempi, joka nauttii lapsen kanssa yhdessäolosta, tapahtuu tuo oleminen sitten vauvojen värikylvyssä tai oman olohuoneen lattialla.