Sinunkin paikkasi

Raija ja Heljä aloittelevat nyt elämänsä ensimmäistä blogitekstiä! Olemme varhaiskasvatuksen työntekijöitä kirkkohallituksessa, kasvatuksen ja perheasioiden (KKP) yksikössä. Työpaikan juhlallisesta nimestä huolimatta yritämme pysytellä ainakin tässä blogissa perheen arjessa. Kirkon varhaiskasvatus eli kotoisemmin lapsi- ja perhetyö toteutuu paikallisseurakunnassa nimenomaan arjen keskellä, lähellä perhettä. Perhekerho, päiväkerho, pyhäkoulu, muskarit ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta ovat monille tuttuja asioita.

Meidän tehtävänämme on tukea näiden toimintojen onnistumista sekä kehittämistä seurakunnissa. Itse emme siis pidä näitä kerhoja, vaan kerhoja vetävät lastenohjaajat, joista esimerkiksi Jani kirjoittaa tässä blogissa omalla vuorollaan.

  "On paikka perheessä Jumalan, joka juuri minun on..."
                                        

Näin alkaa laulu, jota laulettiin päiväkerhossa ja pyhäkoulussa ainakin silloin, kun me olimme pieniä. Ehkäpä lapset laulavat sitä vielä tänäkin päivänä kerhoissa. Vaikka laulut ovat toki myös muuttuneet ja uudistuneet, on perusasia pysynyt samana: jokaisella on oma paikka seurakunnassa ja sen toiminnassa - niin lapsella kuin aikuisella. Kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Monen lapsen kerhopolku alkaa perhekerhosta, johon hän osallistuu yhdessä vanhempansa kanssa. Perhekerho tarjoaa vertaisryhmän sekä lapselle että aikuiselle. Monen aikuisen kokemus on , että kahvikupposen ääressä vaihdetut ajatukset toisten vanhempien kanssa auttavat jaksamaan arjen keskellä.  Perhekerho onkin kirkon suosituin varhaiskasvatuksen toimintamuoto; viime vuonna perhekerhoissa oli yhteensä yli miljoona kävijää!
Oletko ollut mukana oman seurakuntasi perhekerhossa? Ellet, mitä, jos menisit katsomaan!


Raija Ojell ja Heljä Petäjä

Kirjoittajat ovat varhaiskasvatussihteereitä kirkkohallituksessa. Raija vastaa kirkon varhaiskasvatuksesta, Heljä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta sekä yhteyksistä yhteiskunnan varhaiskasvatukseen (päivähoito).

Nyt se alkaa. Tervetuloa uuteen blogiin :)

Hei sinulle ja tervetuloa Kirkko perheen arjessa –blogiin. Olen saanut kunnian julkaista tässä uudessa blogissa ensimmäisen kirjoituksen. Kuinka jännittävää...

Aihetta tuumiessa pälkähti päähäni, että mikäpä sen sopivampaa ensimmäiseksi kirjoitukseksi kuin kertomus ensimmäisestä kerhopäivästä uudessa tilassa. Joten ei muuta kuin tehdä aikahyppy takaisin tammikuun viidennentoista päivän aamuun.

Mietin pitkään aiheeseen sopivaa kuvaa ja löysin tällaisen teille. Tämä on otettu kerhon nukkekodista mikä siirtyi mukanamme uuteen tilaan, joten eiköhän tämä ole aivan aiheeseen sopiva.

Nyt se sitten alkaa, uudet kerhotilat on saatu ojennukseen. Kello on hiipinyt jo kymmentä vaille yhdeksän. Vielä viisi minuuttia niin päästetään kerholaiset ihmettelemään uusia tiloja pitkän muutto- ja joulutaun jälkeen.

”Mitäköhän tästä tulee?” Pyöri päässäni koska muutoksia tulee niin monia.

”Mitenköhän lapset ottavat vastaan uuden kerhotilan, vanhan kodikkaan jälkeen?”

Viittä vaille. Ovet avataan. Eteinen täyttyy innostuneista äänistä. Onkohan kaikilla varmasti naulakko? Kaikki ovat löytäneet perille ja löytäneet paikkansakin pyöreiltä tyynyiltä alttarin edestä. Siinäkin on muutos, penkit ovat muuttuneet tyynyiksi. Itselleni se sopi mainiosti enkä huomannut lastenkaan pistävän pahaksi muutosta.

Kaikki näyttivät olevan paikalla.

Nimet vihkoon ja kuulumisten vaihtoa. Laulu raikui vaikka sanat tuntuivat olevan vielä lomalla, mutta sieltähän ne hetken laulettua puuta heinää palasivat takaisin. Kihertelyä ja naurua moinen puuta heinäily vain aiheutti.

Ei muuta kuin tyynyt kasaan alkuhetken jälkeen ja kohta kerholaiset olivatkin vallanneet tilan. Yksi oli kotinurkassa ja toinen kaivoi muovailuvahoja laatikosta, kolmas taasen oli vetäissyt autolaatikon käyttöönsä. Kerhotila oli parissa minuutissa täysin vallattu.

Tällä kertaa lapset saivat koko kerhoajan tutustua kaikessa rauhassa uuteen kerhoonsa. Loppusatukin sai jäädä odottamaan otollisempaa aikaa.

Yksi lapsista mainitsi minulle pehmoeläimen hoitamisen välillä, että tämä uusi kerho on parempi kuin se vanha.

Parempi kuin vanha... Hmmm...

Kerho päättyi.

Eteisessä oli aikamoinen ruuhka, mutta pienoisen labyrinttikävelyn ja hyppelyn jälkeen pääsi jokainen omien nauloikoiden luokse. Ei siinä muuta kuin nuttua niskaan ja heippojen toivottelua niin lapsille kuin vanhemmille, unohtamatta hoitajia.

Eteinen hiljeni odottamaan uusia kerholaisia.

Ajatella, että jännitin ensimmäistä kerhoa niin. Oli taasen aivan turha vaiva ajatella, että lapset eivät muka oli ottaneet tilaa omakseen. Olivat kuin kala vedessä, mikäli tätä ilmaisua halutaan käyttää.

Palataan takaisin tähän hetkeen.

Tällä hetkellä olen kotiutunut hyvin uusiin tiloihin ja niin tuntuvat tehneen lapset kuin aikuisetkin. Mitähän kaikkea sitä kerhon lattioilta, eteisistä kuin pihaltakin löytyy talven kääntyessä kevättä kohti. Ei ihan vielä, mutta kohta. Niistä asioista minä vuorollani täällä kirjoitan teille.

Kiitos ja kumarrus sekä lukemisiin ensi kertaan

- Jani -