Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhemmuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhemmuus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. toukokuuta 2013

Saako lapsen ottaa mukaan töihin?


Olin eilen lupautunut mukaan tilaisuuteen, joka olisi osa työtäni, jos olisin tällä hetkellä töissä. Olin kyllä etukäteen sanonut, että otan lapsen mukaan, koska tyttären isällä oli vaihteeksi työilta. En tajua mitä olin ajatellut. Vaikka tilaisuus oli epämuodollinen ja oma osioni oli vain lyhyt puheenvuoro, yhtälö ei ihan toiminut kuvitelmani mukaan. Olin jotenkin visioinut, että lapsi leikkii mieluusti viereisen huoneen leluilla lastenhoitajien seurassa ja käy ehkä välillä tarkistamassa, missä olen ja ehkä istumassa hiljaa sylissäni.

No. Kaikki eteni niin, että kun tilaisuus oli alkamassa ja ihmiset juuri hiljenneet, saapui tyttäreni kirskuvia nukenvaunuja työntäen. Sitten hän halusi minut mukaansa ja kun en lähtenyt, hän alkoi huutaa. Poistuin eteiseen ja selitin lapselle, että äiti menee nyt ihan hetkeksi tuonne ja sinä saat työntää vaunuja tällä toisella puolella. Palasin takaisin ja lapsi paukautti oven perässäni kiinni. Koska ovi meni kiinni (yllätys!) lapsi alkoi huutaa toisella puolella. Ja minä taas pomppasin tytön luo. Tuskanhiki otsallani tajusin, että tämä ei todellakaan tule onnistumaan. En saa omaa ajatustani pysymään kasassa, eikä kukaan saa tilaisuudesta mitään, jos lapsi kirkuu koko ajan. Hävetti, miten väärin olinkaan arvioinut tilanteen kulun. Vietin siis suurimman osan ajasta leikkimällä lapsen kanssa eteisessä. Kun minun puheenvuoroni aika koitti, ihana ystäväni, joka oli oman osuutensa tilaisuudessa jo hoitanut, saapui syöttämään lapselle pullaa ja lukemaan kirjaa. Räpiköin läpi puheeni tietämättä mitään edeltävien puhujien ajatuksista. Sain kyyneleet silmiini, kun kaikesta huolimatta muutama ihminen sanoi kannustuksen ja ymmärryksen sanoja tilanteen päätyttyä.

Ilta herätti monenlaista mietettä tulevaa työelämää ajatellen. Missä tilanteessa ja olosuhteissa lapsen mukaan ottaminen töihin on hyväksyttävää? Onko kohtelu samanlaista, jos isä taikka äiti tuo lapsen mukaan töihin? Onko säännöt samat kaikille, vai onko jollakin perheellä erityinen oikeus ottaa lapsi mukaan piirtelemään neukkariin?

Johanna

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Pyörällä taivaaseen?

Jostain lapsuuden syövereistä on viime päivinä kaikunut useaan otteeseen pinnalle kappale Milläs minä pääsisin taivaaseen? Jos et tiedä kappaletta, harkitse kahdesti haluatko tietääkään. YouTube-linkki on tässä, sinua on varoitettu.
Joku varmaan tekee välittömästi päätelmiä lapsuuteni hengellisestä viitekehyksestä, mutta tarkoitus ei ollut kertoa tällä kertaa siitä ;)
Viime päivinä on nimittäin kaivettu fillarit talviteloilta. Kolmevuotias menee potkupyörällään  hölkkävauhtiani, nelivuotias siitäkin kovempaa ja huterammin 16" polkupyörällään. Meno on periaatteessa vakaata, mutta väistämättä sitä joutuu jatkuvasti olemaan luu kurkussa.
Mitä jos tästä joku lähteekin - toisin kuin laulun alkuperäinen tarkoitus oli - polkupyörällä taivaaseen?
Lapset polkupyörillään


Vanhemmuuden yksi vaikeimpia asioita on olla tekemisissä oman riittämättömyytensä ja vajaavaisuutensa kanssa. Asiassa on kaksi puolta.
Toisaalta on hyväksyttävä, että vaikka kuinka kaikkensa tekisi, on aina olemassa liuta asioita, joita ei voi ennakoida. Lastenvaunujen rengas töppää juuri siihen mitättömän pieneen töyssyyn, mihin se nyt sattuu töppäämään, ja lapsi liukastuu juuri silloin, kun ei olisi pitänyt. Ja niin edelleen.

Kipeämmin kuitenkin kohti käyvät ne asiat, joihin voisi itse vaikuttaa, mutta ei silti kykene toimimaan oikein. Kolmea lasta pukiessa joskus hermo kiristyy. Ja pienemmästäkin. Stressaavat tilanne näkyvät lapsille kireänä pinnana.

Vajavaisuuteen ei tunnu oikein löytyvän ole muuta lääkettä kuin armollisuus ja sen hyväksyminen, että voi tehdä vain parhaansa. Loput jääkööt Herran haltuun.


TMKJEU*#11: "Hoitoreppu kestää hyvin kuudenkympin pesun. Erinäisten banaani-, vaippa- ym. katastrofien jälkeen sille on toisinaan tarvetta."
*Tuu-Meille-Katsomaan-Jos-Et-Usko 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Vauvan kanssa reissussa

Olemme olleet ensimmäistä kertaa vauvan kanssa reissussa. Pääsin työntelemään vaunuja vaihteeksi hieman vähälumisemmissa maisemissa Englannissa. Guildfordin keskustassa kävellessämme huomasin yllätyksekseni, että suurin osa muista vaunujen työntelijöistä oli miehiä, jotka olivat joko yksin tai miesporukassa liikenteessä. Ystävä kertoi, että miehillä täällä on viikonloppuisin tapana ottaa paljon vastuuta lasten hoidosta.

Tuntuu, että Suomessa vanhempien työnjaossa ja miehen roolissa lapsen hoidossa on aika erilaisia kulttuureita. Toki työajat sun muut vaikuttavat valintoihin ja mahdollisuuksiin, mutta aika vähän tuntuu olevan yhtenäisiä käytäntöjä. En tiedä onko niitä syytä ollakaan, mutta jotenkin toivoisi, että myös miehet saisivat tukea isäksi kasvamisessa. Monesti vaikuttaa siltä, että yhteiskunnassamme tuetaan vielä aika vahvasti perinteisiä roolimalleja. Muun muassa neuvolassa miestä huomioidaan todella vähän. Äidiltä kysellään kyllä jaksamisia ja vointeja jatkuvasti, isästä ollaan oltu kiinnostuneita lähinnä päihdekyselyn yhteydessä. Perhevalmennuksetkin tuntuvat olevan äitien juttu.

Tuntuu harmilliselta, ettei isiä kannusteta enemmän. Pienellä rohkaisulla mies voisi löytää helpommin tapoja olla vuorovaikututuksessa vauvan kanssa ja osallistua pienen hoitoon. Myös seurakuntien kerhot ja muu perheiden toiminta on kotona olevaa vanhempaa, useimmiten äitiä, ajatellen järjestetty. Niissä on kyllä ollut tosi kiva tavata muita samassa elämänviheessa olevia äitejä ja saada vertaistukea. Onkohan missään seurakunnassa vauvojen tai pienten lasten isille suunnattua toimintaa?

On ollut ihanaa voida olla enemmän yhdessä vauvan kanssa. Näyttää siltä, että pienikin on selvinnyt matkastressistä hyvin, kun sekä isä että äiti ovat koko ajan lähellä.