Tyttäreni kaverisynttäreillä mummi leikitti lapsia. Jokainen
otti parin, seisoi tämän kanssa nenätysten ja tehtävänä oli pohtia, mitä meissä
on samaa.
”Molemmilla on silmät!””Meidän mekoissa on valkoista.”
”Me tykätään jäätelöstä.”
”Molemmilla on laastari.”
”Molemmat on ihmisiä.”
Aikuisten maailmassa mietimme surullisen paljon sitä, miten
erilaisia olemme. Miksi yläkerran teinit soittavat musiikkia kun minä haluan
nukkua? Miksi turistit töllistelevät keskellä katua kun minun pitäisi mahtua
tästä kiireesti töihin? Miksi joku tykkää jostakusta ja onko se Raamatun mukaan
ookoo?
Ja se närkästyksen, ärsyyntymisen, vihapuheen ja vihapostin
määrä! Enkelit itkevät taivaassa.Olen menettänyt monta ihmistä lähipäivinä. Olen puhunut pitkän puhelun mummin 91 vee kanssa, minulla on häntä ikävä. Olen kuullut vakavista sairastumisista, uupumisesta, itkenyt ja lohduttanut itkevää.
On rakkauspuheen aika. Pitää keskittyä Molempina ja Meinä olemiseen. Minä haastan sinut pohtimaan, mikä kaikki meissä on samanlaista. Siinä sitä riittää ihmeteltävää. Koko loppuelämäksi.
2 kommenttia:
Niin totta Henna! Hieno kirjoitus! Meillä aikuisilla olisi paljon opittavaa lapsilta monessa asiassa. Kummallista, kun ollaan kaikki kuitenkin oltu lapsia ja katseltu maailmaa ennakkoluulottomasti.
Kiitos, Jonna. Ystäväni Jussi kommentoi tätä toisaalla viisaasti ja häntä siteeraan: "Niin paljon erilaisillakin on samanlaisuuksia".
Lähetä kommentti