Miten lapselle puhutaan?

Luin raskausaikana muutaman vauva-arkeen liittyvän kirjan. Valitsin tarkoituksella kirjoja, jotka olivat lähestymistavaltaan kovin erilaisia ja monet niistä lähestyivät aihetta aika kepeästi. Alkuun taisin lukea nämä: Bringing up Bebe ja Vuoden mutsi. Näin siksi, että aihe tuntui ehkä vähän ahdistavalta. Erilaiset kasvatusoppaat ja -filosofiat tuntuivat ehkä jotenkin rajoittavilta ja halusin selvitellä ajatuksiani lueskelemalla hyvinkin erilaisia kulttuureja ja näkemyksiä edustavia kirjoja. Jokaisesta löysin ajatuksia, jotka tuntuivat aivan hyviltä ja hyödyllisiltä. Ajatuksissa oli jopa soveltaa jotain omaan arkeen.

Vauva-arjessa kaikki tuntuu kuitenkin soljuvan eteenpäin monesti hyvin eri tavalla kuin olin ajatellut. Pääasiassa olen silti ihan tyytyväinen tilanteeseen, mutta toisinaan kuitenkin saan itseni kiinni sellaisesta, mitä nimenomaan olin ajatellut välttää. Monesti ne liittyvät vuorovaikutukseen vauvan kanssa.

Esimerkiksi varsin rasittavasti tuntuu tarttuvan puhetapa, jossa ikään kuin neuvotellaan pienen lapsen kanssa asioista, joista vanhemman kuuluisi ihan itse päättää ja määrätä. Monta kertaa olen näitä neuvotteluja seurannut sivusta, ja päättänyt, että tuohon en ryhdy. Johtuneeko ilmiö epävarmuudesta tai siitä, että vanhempi ei oikein itse osaa päättää tai pitää huolta päivän kulusta? Oma lapsi ei vielä juurikaan osaa protestoida, mutta haluaisin silti jo nyt eroon turhasta lapselta kyselemisestä.

Puhetapaan liittyy muitakin asioita, joita haluaisin välttää. Mistä ihmeen selkäytimestä meinaa tuon tuosta pulpahtaa vauvalle lässyttäminen? Olisihan se ihan kiva, että pienellä olisi mahdollisuuksia kuulla ihan kunnollista suomea vauvakielen sijaan. Olen myös naureskellut itsellekin ilmaantunutta tapaa puhua vauvasta ja hänen tekemisistään me muodossa. Vaikka hyvin vahvassa symbioosissahan tässä kyllä eletään.

Ajatuksia herättävää oli myös huomata, että vauvan lohdutteluun sanon usein: ”Ei hätää!” Ruotsinkielinen mieheni ihmetteli, että miksi noin negatiivinen ilmaus? Miksi en sanoisi sen sijaan vaikka: Kaikki on hyvin! Allt är bra! No jostain tuo edellinen luontevammin pulpahtaa hädän tullen.



Henna Aa

Kuulevatko lapsesi ääni....kirjoja?

Riikka kirjoitti muutama päivä sitten kirjojen lukemisesta kaksivuotiaalle.
Kommenteissa sivuttiin ipad-teemaa, ja ajattelin tästä kaivella sillan eteenpäin äänikirjoihin.

Kolmelapsisen perheen arjessa on ollut tuhat tilannetta, joissa äänikirja on pelastanut kaiken.

Meidän perheen suosikit:
- Pupen iso satukirja (toimii ilman kirjaa mutta saman voi myös lainata kuvien vuoksi kirjana)
- Kaikki Astrid Lindgrenit alkaen Pepistä (näitä on ainakin neljä eri levyä, ainut haaste on että osa on vanhaa käännöstä ja lapsesi saattaa omaksua sanan "neekerikuningas". Uudemmissa käännöksissä käytetään ainakin alkuasukaskuningasta.)
- Melukylän lapset
- Eemeli -levyt (näitäkin on useampia)
- Viiru ja Pesonen
- Fedja-setä, kissa ja koira (mahtavaa kamaa myös vanhemman korville, samoin kuin Pepit ja Eemelitkin)
- Siirin äänikirjakokoelma (mm. Siiri tekee maalin)
- Markus Majaluoman Isä, rakennetaan maja & Isä, koska joulupukki tulee & Isä, ostetaan kesämökki & Isä, lähdetään sieneen! & Isä, lähdetään saareen! (Nämä ovat ihan parhaita tällä hetkellä 3- ja 4-vuotiaillemme, jotka hekottelevat kippurassa, samoin kuin me vanhemmat. Majaluoma on aikamme Astrid Lindgren. Majaluoma on tajunnut lasten ytimen. Aivan kuin se olisi ollut meillä kärpäsenä katossa; lapset ovat juuri tuollaisia. Tätä kirjailijaa ei voi liikaa hehkuttaa.)
- Autot -äänikirja (monotonisesti luettu ja mutkat suoriksi kymmeneen minuuttiin vetävä, mutta elokuvan nähneet tykkää).

Levyt voi kääntää tietokoneella mp3-muotoon ja jakaa tiedostot puhelimeen tai tablettiin. Näin sinulla on kuunteluasema, jonka voi virittää sohvannurkkaan tai vaikka bussi- tai junamatkalle. Tämän lähteen mukaan  kirjaston äänikirjojen muuntaminen mp3-tiedostoiksi on muuten tekijänoikeudellisesti sallittua.

Kerran laitoin talvella kännykän tarinoimaan lapsen ulkohaalarin huppuun ja vaunujen kuomuosa on myös testattu toimivaksi useamman sadan metrin maauimalajonossa.

Myös aikuisille on paljon äänikirjoja. Hankimme ensimmäisen lapsen tuloa varten taannoin langattomat kuulokkeet, jotka voi kytkeä stereoihin, tietokoneeseen tai telkkariin. Kuopuksen syntymän jälkeen kuuntelin illalla siivouspuuhien ohessa Mika Waltarin Mikael Karvajalan, joka oli 30 cd:n laajuinen paketti. Laatuaikaa itseni kanssa. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja toimi myös pitkällä automatkalla.

Äänikirjojen, samoin kuin muidenkin satujen ja kirjojen, vahvuus on siinä, että lapsi saa itse kuvittaa tarinan päässään. Videoissa ja peleissä tuppaa olemaan vaikeampi valita, mitä minkäkin ikäinen voi katsoa.

Kerran nähtyä kuvaa ei saa pyyhittyä enää mielestä, mutta itse kuviteltu kuva tai tilanne on aina lapselle omaan kehitystasoon sopivaa. Sanavelhojen mestariteosten äärellä myös sanavarasto karttuu kummasti!

TMKJEU*#16: "Yhden vuoden ikä on lapsen itsensä mielestä juuri sopiva ikä osata itse ottaa cd-levy pois laitteesta. Limpsin lampsin jalkapatikalla, patikalla joo. Körö-Körö-Körö-Körö-Körö-Körö-Körö..."
*Tuu-Meille-Katsomaan-Jos-Et-Usko 

Kirjojen iloa

On vaikeaa olla kaksivuotias. Ei ole päivää ilman suurta draamaa tai mahdottomia tehtäviä.

On vaikeaa olla kaksivuotiaan vanhempi. En ole tavannut epäloogisempaa olentoa kuin tahtonsa kanssa kamppaileva pieni ihminen.

Onneksi on kirja!

Hyvä kirja tuo iloa ja valoa. Se avaa uusia näkökulmia. Se auttaa ymmärtämään elämää, omaa ja muiden.

Niin myös hyvä lastenkirja.

Se kertoo arjen riemuista ja suruista ja kuvaa ihmisiä lempeän tarkkanäköisesti. Se antaa lapselle sanoja ymmärtää omaa itseä ja ympärillä olevaa maailmaa.

Hyvä lastenkirja tukee myös vanhemmuutta. Se antaa vinkkejä arjesta selviytymiseen ja sen kautta voi peilata omia käyttäytymismallejaan ja kasvatusperiaatteitaan.

Mikä tärkeintä, se on läheisyyttä, sillä kirjaa luetaan sylikkäin.

Meidän perheessämme on viime aikoina luettu kirjoja, jotka kertovat muun muassa Aino-tytöstä, pikkuveljen syntymästä, vihaisesta äidistä, kevään tulosta ja muutosta. Noita asioita tapahtuu meidänkin elämässämme. 

Haussa olisi myös muita kirjoja, joiden kautta sekä kaksivuotias että äitinsä voisivat ymmärtää muitakin yhteiselämässä eteentulevia tilanteita.

Mitä kirjoja sinä suosittelet? Mitkä ovat perheessänne lempikirjoja, joiden sivut ovat jo nuhjaantuneet kovasta lukemisesta? Entä mitä kirjaa lapsesi toivovat sinun lukevan yhä uudelleen ja uudelleen? 

Niitä mekin voimme etsiä seuraavalla kirjastoreissulla.