maanantai 15. huhtikuuta 2013

Päivä pulkassa

Liikkuminen vauvan kanssa on kyllä melkoista säätöä. Lähtöihin menee tolkuttomasti aikaa ja monesti juuri lähtöhetkellä tuleekin vielä tarve vaihtaa vaipat, imettää tai mahdollisesti vaihtaa molemmilta koko vaatekerta oksentelun jäljiltä. Tai sitten kaikki nämä. Koska vauvan valmiiksi laittamisen lisäksi olen muutenkin hidas lähtijä, olemme harvoin missään kovin ajoissa. Onneksi aikaan sidottua ohjelmaa on yleensä vain kerran päivässä. Siitä selviydymme sentään jo kohtuudella.

Välillä on kuitenkin päiviä, jolloin homma sujuu kuin rasvattu. Tänään kaikki sujui harvinaisen kivuttomasti. Nukuimme vauvan kanssa yli kahden tunnin päikkärit. Iltapäivällä lähdimme miehen kyydissä kaupungille, ja poika jaksoi olla reippaana kahvittelujen ajan.



Autossa hän taas nukahti sopivasti ja jatkoi uniaan parin tunnin vaunulenkin ja äidin ikkunaostosten ajan. Kun oli aika herätä uskaltauduin sushi-ravintolaan kahdestaan vauvan kanssa. Sain syödä sushini vauvan istuessa tyytyväisenä sylissä. Välillä luimme yhdessä muotilehteä, joka säilyi lähestulkoon yhtenä kappaleena.



Päivän päätteeksi menimme Agricolan kirkkoon, jossa oli Tuomasmessun 25-vuotis juhlakirkko. Poika katseli meininkiä ja ihmisiä kiinnostuneena. Kävimme kiertelemässä kirkkosalissa ja katselemassa sivussa olevia rukousalttareita kynttilöineen.  Ehtoollisella kävimme kirkon takaosassa ja vauva sai siunauksen.


Vauvalle kiinnostavinta kirkossa näytti olevan sen katto sekä suuret ikkunat ja valaisimet. Pieni jaksoi hyvin hengailla mukana koko messun ajan. Välillä kävimme kyllä vähän ruokailemassa ja vaipanvaihdossa. Tuomasmessun rento meininki onneksi mahdollisti hyvin edestakaisin haahuilun ja kirkossalissakin saattoi rauhassa liikkua vauvan kanssa.

Onneksi tämä vauva-arki on toisinaan näin ihanan vaivatonta. Jaksaa taas paremmin jokusen käninän ja säädön täyteisen päivän.

Henna Aa





Ei kommentteja: