Näytetään tekstit, joissa on tunniste iltalaulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste iltalaulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Vauvan iltapuuhat



Olin jotenkin kuvitellut, että viisikuisen vauvan kanssa iltapuuhat alkaisivat olla jo jokseenkin rutinoituneita. Illat sujuvat kuitenkin edelleen varsin vaihtelevasti. Toisinaan poika on nukahtanut yöunille jo viiden-kuuden maissa, suoraan "päiväunilta", ja nukkunut kellon ympäri. Toisinaan taas valvotaan melkein puoleen yöhön lukuisista rauhoitteluyrityksistä huolimatta.

Levottomina iltoina vauvan rauhoittelussa, iltatoimissa ja nukutuksessa vierähtää aikalailla koko ilta. Kylvetään ja hoidetaan muut iltatoimet. Sitten lauleskellaan tai kuunnellaan tuttua unimusiikkia ja kanniskellaan vauvaa pitkin kotia. Viime aikoina myös vauva on alkanut lauleskella yhä enemmän omia unilaulujaan. Välillä testataan rauhoittaisiko imetys ja äidin syli pienen miehen. Toisinaan jokin vaivaa pientä, eikä uni tule, vaikka selkeästi jo kovasti nukuttaisi. Jossain vaiheessa sitten tainnutaan isän syliin tai äidin rinnalle.

Harmillisen usein illat ovat hankalampia juuri silloin kun itse toivoisi vähän omaa aikaa. Ensimmäinen yö vieraassa paikassa, paljon äksöniä sisältänyt päivä tai myöhäiset iltavieraat saattavat tietää haasteellisempaa iltaa.

Olisi kiva kuulla, miten teillä on vauvan iltarutiinien luominen sujunut? Mitä kannattaa kokeilla rauhallisempien iltojen ja öiden toivossa?

Ihmeellistä on se, että riippumatta siitä, onko yöllä nukuttu kuusi vai kaksitoista tuntia, aamulla herättäessa hymyillään yhtä aurinkoisesti ja puhkutaan energiaa, kunnes taas parin-kolmen tunnin päästä sammutaan päiväunille.



Näyttäisipä omakin aamunaama enemmän tältä!

Henna Aa


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Iltahetki

Tervetuloa Perheen arjessa-blogin ensimmäiselle teemaviikolle! Aiheena on iltatouhut ja jokainen meistä kirjoittaa oman tekstinsä siihen liittyen. Ilta-aiheisia päivityksiä on siis luvassa aina ensi tiistaihin asti.

Itse en pitkästytä teitä perheemme moninaisilla iltarutiineilla, vaan valitsin niistä yhden, nimittäin laulut, joita laulan kaksivuotiaalle pojalleni. Vauvan iltarutiinit tapahtuvat samaan aikaan alakerrassa, koska yhdessä nukahtaminen ei pojilta vielä kovin hyvin onnistu.

Kerroin aikaisemmin hyvästä iltalaulukokoelmasta, mutta sitä kuuntelemme nykyisin päiväunille rauhoittuessa ja iltaisin laulan itse. En ole kummoinen laulaja, mutta minusta se on mukavaa, kun lapsi tykkää kuunnella laulujen sanoja ja toistaiseksi myös ääntäni ;)

Laulan kaksi laulua, joista ensimmäinen on Sininen uni. Se on itselleni rakas laulu omasta lapsuudestani.

Tämän jälkeen laulan kaksi ensimmäistä säkeistöä virrestä 492 Ystävä sä lapsien.
Laulaessani "Siunaa äitiä ja isää, heille elinpäivää lisää" pieni poikani keskeyttää lauluni hetkeksi ja sanoo "äiti, isi, auva". Sitten hän hymyilee tyytyväisenä ja kuuntelee laulun loppuun silmät kiinni.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Pieniä ihmeitä.


”Sun puhees täyttää huoneen
en siitä ymmärtää voi sanaakaan,
mut ehkä samaan juoneen
minut tuut jo pian tempaamaan.”

Kuuntelemme usein iltaisin Ipanapan iltalauluja. Levyllä on aivan ihania kappaleita. Tämä Aki Sirkesalon sanoittama ”Pikkuihminen” on yksi niistä.

”Kädet ilmaa kahmii
jalat polkee, suu selittää.
Katseesi kaiken ahmii,
mitä miettiikään sun pieni pää?”

Puolivuotiaan poikani kädet todellakin kahmivat ilmaa, jalat polkevat minkä ehtivät ja jokellus täyttää huoneen. Oman äänen kaikua on ihana kuunnella ja kiljahtelu on sen mukaista.

”Oon yksi miljoonista
kerro miksi minut valitsit?
Tän pallon tallaajista
miksi juuri minut kesytit?”

Edellistä säkeistöä kuunnellessa tunnen kiitollisuutta. Lapset muuttivat elämän kertaheitolla. Ennen tuli usein katsottua miehen kanssa elokuvia yömyöhään ja nukuttua aamulla pitkään. Ei siinä ollut mitään vikaa, mutta ei ole tässäkään. On ihanaa olla näiden pienten äiti.

Tekstin lopussa oleva kertosäe kiteyttää hyvin lasten huimaa kasvamista ja oppimista. Joka päivä tapahtuu pieniä ihmeitä. Pienempi poika nytkyttelee konttausasennossa ja lähtee siitä minä hetkenä hyvänsä liikkeelle. Sillä tavalla etenemällä pääsee jo huomattavasti nopeammin sinne missä tapahtuu (ja toisinaan myös sattuu). Minä pysyn kiireisenä, kun yritän tehdä tutkimusmatkoista turvallisia mm. keräämällä isoveljen pikkuautojen rengaskumeja pois pienten sormien ulottuvilta.

Isommalla pojalla on jatkuva hoppu. Pitää juosta ja kiipeillä, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman korkealle. Pysähtyä ei kannata, ellei sitten lähistöllä näy lumiaura, rekka, roska-auto tai traktori. Niiden nimet ja ominaisuudet pitää kysellä äidiltä, joka ei ymmärrä koneista ja kulkuneuvoista juuri mitään. Elämä on täynnä uutta ja ihmeellistä niin pikkuihmisille kuin minullekin.

”Hei, me eletään nyt aikaa
pienten ihmeiden.
Elämä on taikaa,
sä tiedät sen
pikkuihminen.”