Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukkuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukkuminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Vauvaperheen lomapäivän rytmi





Niin se vaan on. Keski-ikäisyys on saapunut vahvasti keskuuteemme. Lapsen tuloon asti on kohtuullisen helposti voinut leikkiä nuorta aikuista niin paljon kuin on huvittanut ja jaksanut. Aika eri meiningit on tätä nykyä.


Olemme olleet nyt pari viikkoa yhdistetyllä työ&lomamatkalla Englannissa. Päivämme ovat alkaneet pääsääntöisesti viimeistään seitsemän maissa aamupuuhilla, jonka jälkeen olemme pojan aamupäivän päikkäreiden aikaan menneet vaunukävelylle ja englantilaiselle aamiaiselle. Iltapäivällä sitten hieman lisää käveleskelyä vaunujen tai kantorepun kanssa puistoissa tai kaupungilla. Iltapäivän unien aikaan nautimme usein iltapäiväteet. Skonssit ja kakut ovat kyllä maistuneet niin, että taidan ryhtyä leipomaan taas kotonakin. Seitsemän maissa onkin jo sitten aika vetäytyä hotellille, jossa isä ja poika ovat nautiskelleet jokailtaisesta ammeessa kylpemisestä.

Isän kannalta tilanne on toistaiseksi iltaisin vapaampi, kun tällä hetkellä nukutushommiin tarvitaan vielä äidin läsnäoloa. Toisaalta lomalla on vähän tylsää viettää iltoja itsekseen. Odottelemme molemmat sitä tilannetta, että voimme helpommin jakaa hoitopuuhat myös illan osalta.

Ennen lapsen syntymistä olin aika huolissani siitä, millaista kärsimystä ainaiset aikaiset aamuherätykset tulevat olemaan. Toistaiseksi aamut eivät  onneksi ole tuottaneet juurikaan ahdistusta, ellei sitten yöllä ole heräilty erityisen usein. Nukkumaan mennään melko aikaisin ja poika on aamuisin mitä parhaimmalla tuulella herätessään, mikä piristää kummasti vähän väsynyttäkin mieltä. Tallensin yhden aamunaaman tänne blogiinkin.


Viimeistä reissuiltaa Lontoossa vietellen,

Henna Aa



tiistai 28. toukokuuta 2013

Mokaviikko: Unen rajamailla


Kops.

Herään siihen, kun pieni kantapää osuu otsaani. Vajoan uudelleen uneen.

Tömps.

Tällä kertaa koko jalkaterä kumahtaa kylkeeni. Raotan hitaasti väsyneitä silmiäni. Pienempi poika ääntelee. Käännän päätäni, joka kolahtaa pinnasängyn reunaan. Sänky on tyhjä.

Lapsi löytyy yläpuoleltani. Näen pikkuruiset jalkapohjat. Hänen vieressään näkyvät toiset pienet jalat, ne jotka äsken tekivät selvää kylkiluistani. Onpas poika jo pitkä, ajattelen. Reunimmaisena on peittomöykky. Suoristan jalkani kohti möykkyä ja ne osuvat mieheni jalkoihin. Minä makaan siis poikittain sänkymme jalkopäässä ja lapset ovat siellä, missä minun tyynyni on.  Siis oikeinpäin…Minun paikallani.

Että näin.

Yritän muistella yötä, mutta en jaksa ajatella. Kerään kivistävät luuni ja nappaan pienimmän kainalooni.
Keitän kahvia, jolle käy taas kuten kuvassa.

Hieraisen silmiäni ja päätän, että mokaviikkona kirjoitan nukkumisesta. Ihan jo siksi, että öisin meillä sattuu ja tapahtuu ja olen ihan liian paljon hereillä. 

Muistikuvat repaleisista öistä ovat vähän huteria. Parhaat palat ovat jääneet kuitenkin mieleen. Edellisyönä, kun vauva alkoi itkeskellä vieressäni, mieheni kääntyi rivakasti ympäri ja alkoi taputtaa minua tarmokkaan rytmikkäästi takapuolelle. Minua! Ei vauvaa. Yöllä kysyin raivokkaasti ”Mitä sä luulet tekeväsi!”. Aamulla nauroin katketakseni.

Olen hyvin tietoinen unikouluista ja kaikenlaisista nukutuskikoista. Tiedän myös, että johdonmukaisuus ennen kaikkea. Väsyneenä sitä vain tulee lipsuttua. En muista, miten lapset päätyivät viime yönä sänkyymme, enkä myöskään sitä, miten itse päädyin jalkopäähän. Pääasia, että saimme nukutuksi. Välillä kaikki sujuu mutkattomasti ja koko perhe nukkuu useamman yön ainakin kohtuullisesti. Välillä taas tuntuu, ettei valvomiselle tule loppua. Olen varmasti tehnyt unisena tuhat mokaa ja tulen vielä tekemäänkin.

Yksi asia on aina varma. Menipä minun yöni miten tahansa, silti aamulla noustaan varhain. Lapset eivät malta nukkua, sillä:

Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille,
joka on valmis ottamaan niitä vastaan. (Muumipappa)