Näytetään tekstit, joissa on tunniste isä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Iltarukous

Kirjoitus on osa Iltatouhut-teemaviikkoa
"Siunaa Jeesus meidän yö,
siunaa leikki, siunaa työ."

Niin alkaa meidän iltarukouksemme. Tai ehkä voisin sanoa minun iltarukoukseni, sillä isäni on runoillut sen minulle, kun olen ollut pieni.

Sama iltarukous luetaan esikoisellemmekin joka ilta, ja luulen hänenkin osaavan sen jo ulkoa.

"Siunaa meidän joka hetki,
siunaa joka askelretki."

Luulen, ettei isäni sänkyni laidalla rukoillessaan osannut haaveillakaan, että sama rukous luetaan yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin hänen lapsenlastensa sänkyjen reunalla. Mikäli se on minusta kiinni, sama rukous luetaan myös heidän mahdollisille lapsilleen.

"Kiitos tästä päivästä, isästä ja äidistä ja lapsista.
Kiitos isovanhemmista, sukulaisista ja kummeista."

Lapsuuden perheessäni ei ole ollut erityisiä sukupolvelta toiselle siirtyneitä perinteitä. Meillä ei ole kastemekkoa, jota jo isoisä olisi käyttänyt, eikä perheessä kulkenutta vanhaa vauvanpeittoa.

Paitsi iltarukous. Se on perheemme aivan oma ja erityinen.

"Anna meille rauhaisa uni ja hyvä lepo.
Ole kanssamme maailman loppuun asti."

En muista, milloin ymmärsin rukouksen arvon. Nykyisin ajattelen, ettei sitä suurempaa perintöä voi saadakaan. Se on arvokkainta, mitä minulla on ja se on arvokkainta, mitä voin antaa eteenpäin omille lapsilleni.

"Isän, pojan ja + Pyhän Hengen nimeen,
Aamen."

Mitä perinteitä sinulla on? Luetko lapsillesi saman iltarukouksen, jonka sinä olet kuullut lapsena? Vai oletko halunnut luoda perheellesi aivan omanlaisen tavan yöpuulle siirtymiseen? Henna Ämmän perheen iltarukouksesta voit lukea täältä.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Vauvan kanssa reissussa

Olemme olleet ensimmäistä kertaa vauvan kanssa reissussa. Pääsin työntelemään vaunuja vaihteeksi hieman vähälumisemmissa maisemissa Englannissa. Guildfordin keskustassa kävellessämme huomasin yllätyksekseni, että suurin osa muista vaunujen työntelijöistä oli miehiä, jotka olivat joko yksin tai miesporukassa liikenteessä. Ystävä kertoi, että miehillä täällä on viikonloppuisin tapana ottaa paljon vastuuta lasten hoidosta.

Tuntuu, että Suomessa vanhempien työnjaossa ja miehen roolissa lapsen hoidossa on aika erilaisia kulttuureita. Toki työajat sun muut vaikuttavat valintoihin ja mahdollisuuksiin, mutta aika vähän tuntuu olevan yhtenäisiä käytäntöjä. En tiedä onko niitä syytä ollakaan, mutta jotenkin toivoisi, että myös miehet saisivat tukea isäksi kasvamisessa. Monesti vaikuttaa siltä, että yhteiskunnassamme tuetaan vielä aika vahvasti perinteisiä roolimalleja. Muun muassa neuvolassa miestä huomioidaan todella vähän. Äidiltä kysellään kyllä jaksamisia ja vointeja jatkuvasti, isästä ollaan oltu kiinnostuneita lähinnä päihdekyselyn yhteydessä. Perhevalmennuksetkin tuntuvat olevan äitien juttu.

Tuntuu harmilliselta, ettei isiä kannusteta enemmän. Pienellä rohkaisulla mies voisi löytää helpommin tapoja olla vuorovaikututuksessa vauvan kanssa ja osallistua pienen hoitoon. Myös seurakuntien kerhot ja muu perheiden toiminta on kotona olevaa vanhempaa, useimmiten äitiä, ajatellen järjestetty. Niissä on kyllä ollut tosi kiva tavata muita samassa elämänviheessa olevia äitejä ja saada vertaistukea. Onkohan missään seurakunnassa vauvojen tai pienten lasten isille suunnattua toimintaa?

On ollut ihanaa voida olla enemmän yhdessä vauvan kanssa. Näyttää siltä, että pienikin on selvinnyt matkastressistä hyvin, kun sekä isä että äiti ovat koko ajan lähellä.