Maaliskuun pakkasten aikaan kirjoitin odotuksesta. On hurjaa huomata, kuinka suuri osa silloin odottamistani asioista on täyttynyt: pienin leikkii, nauraa ja kiljahtelee. Hän menee kovaa kyytiä ympäri asuntoamme ja esittelee anteliaasti kahta hammastaan. Esikoisesta on kasvanut tomera ja osaava pieni tyttö, ja sisarukset nauttivat toistensa seurasta.
Olen koko kevään puhunut, että juhannuksena alkaa jo olla helpompaa. Siihen uskon edelleen. Elämäni ihaninta aikaa on ollut esikoisen ensimmäisen vuoden jälkimmäinen puolikas. Nuoremman kanssa se on vielä edessä.
Kodinhoidon rutiinit pitäisi vielä saada hallintaan. Ei kai pyykkivuoria, tavarakasoja ja pölykoira-armeijaa voi kasvattaa loputtomiin. Mielellään sitä lapsiaankin ruokkisi muulla kuin kaupan valmismakaroonilaatikolla. Ja ehkä parisuhteeseenkin olisi hyvä välillä hieman panostaa.
Tämän kevään tavoite on ollut selvitä ja pitää perhe hengissä. Nyt on hienosäädön vuoro. Sitä ennen kuitenkin lomaillaan: nukutaan päiväunia, touhutaan ulkona ja syödään hyvin.
2 kommenttia:
Olisi mielenkiintoista kuulla miksi se puoli vuotta oli niin vaativaa. Mikä teki teidän vauva-arjestanne niin haastavaa?
Ei se varmasti ollut mitenkään erityisen haastavaa, noin yleisellä mittapuulla mitattuna. Kahden pienen kanssa eläminen vaatii vain jatkuvaa aktiivista läsnäoloa ja monen asian tekemistä yhtä aikaa, eikä kumpikaan ole vahvuuksiani. Väsymys tekee tietysti oman osansa, eikä siltä kai lapsiperheessä voi välttyä. Jo esikoisen kohdalta tiesin, että minulle juuri ensimmäiset puoli vuotta ovat raskaita, sen jälkeen alkaa suuri ilo. Toivottavasti niin käy nytkin.
Lähetä kommentti