Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannus on meillä herttainen


… kirkas taivas on sininen. Pirtti on jo pesty puhtoinen, pihamaakin laastu on!”
Näin laulettiin vanhassa suomalaisessa kansanlaulussa. Poikkeuksena kansanlaulujemme tavallisesta sävystä, laulu on duurissa. Suurta juhlaa odotetaan iloisena. Valmistelut on tehty. Suomen suvi näyttäytyy kauneimmillaan.
Juhannus on hieno, iloinen ja rento juhla. Tarkoitus on levätä, iloita yhdessä, nauttia lyhyen kesämme kohokohdasta. Tähänkin pyhään kohdistuu runsaasti odotusta ja toiveita. Monelle se kuitenkin on vaikea hetki. Valon juhlassa onkin läsnä surua ja ikävää.
Kenties rakkaimpamme eivät ole kanssamme. Lapsi viettääkin juhannusta sen toisen vanhemman luona.  Juhlaan kuuluvat lasten riemukkaat karkelot eivät olekaan osanani tänään. Kenties ihmissuhde on juuri päättynyt? Rakkauden suviyönä viereltä puuttuu se toinen. Ehkä omat voimani eivät riitä iloon yhtymiseen. Väkisin juhliminen tuntuu teennäiseltä, toisten seuraan liittyminen on mahdotonta? Ehkä ei ole ketään, jonka kanssa tämän päivän jakaisin.
Oletko huomannut, että suuriin juhliin liittyy myös paljon odottamattomia tilanteita ja sitä myötä suuria tunteita? Nuoripari kertoo yhteisen pöydän ääreen kokoontuneelle suvulle vauvauutisen. Ehkä joku saapuukin odottamatta yksin, ja toiset pohtivat, miten kysyä, mitä on tapahtunut.
Tämän blogin alaotsikko on ”Ei arkea ilman pyhää!” Vietätpä siis tätä juhannusta yksin, porukalla, arjen työssä tai pyhään hiljentyen, me Perheen arjessa -bloggaajat toivotamme sinulle siunattua juhannusta! Anna tilaa pyhälle tässä päivässä. Millä tavalla se onkaan sinulle tänään totta.
Henna Äm
Juhannus on meillä herttainen,
Kirkas taivas on sininen.
Pirtti on jo pesty puhtoinen.
Pihamaakin laastu on.
Koivujen lehvät portailla huiskii,
Kesän juhlasta pihlaat kuiskii,
Metsiköstä kielot kannettiin,
Sinikukat huoneisiin.

Arkityönsä väki lopettaa,
Kaikki iltaa jo odottaa.
Kalliolle kokko kohoaa,
kunhan yö nyt ennättää.
Sielläpä silloin laulut ne soivat,
Suuret, pienet karkeloivat.
Räiskytellen kokko palavi,
Kesäyöhön sammuvi.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kysymysviikko: Miten valmistautua lapsen syntymään?

Johanna kysyi minulta: Jos saisit nyt antaa takautuvasti itsellesi kolme ohjetta/neuvoa/vinkkiä ennen lapsen syntymää, niin mitkä ne olisi?

Johanna kirjoitti itse eilen elämän mullistumisesta lapsen myötä ja itsellä on ollut tosi samanlaisia tuntoja. Monenlaisia pieniä vinkkejä ja käytännön neuvoja osaisin itselleni näin jälkikäteen antaa, mutta en usko, että mikään ohje auttaisi valmistautumaan lapsen myötä tulevaan elämänmuutokseen. 

Itsestä on tuntunut oikein hyvältä ystävän neuvo mennä rohkeasti vaistojen varassa vauvan kanssa. Vauvan hoitoon kun on totta tosiaan tarjolla niin monenlaista neuvoa ja innokasta neuvojaa, että voi olla vaikeaa tuoreena vanhempana luottaa itseensä ja omaan osaamiseensa. Äiti ja isä tuntevat kuitenkin oman lapsensa ja ovat parhaita tulkitsemaan lapsen olotiloja.

Tässä lisäksi kolme vinkkiä, jotka voivat ehkä olla hyödyksi vauva-arkeen valmistautumisessa:
  1. Vauvaa odotellessa suosittelen panostamaan omiin mielipuuhiin ja rentoutumiseen. Niistä joutuu toden teolla tinkimään vauva-arjessa! Itselle se tarkoitti muun muassa lempikahviloissa notkumista, ystävien tapaamista, mammajoogaa ja vesijuoksua. Lasta varten riittää vain välttämättömimmät valmistelut ja varusteet. Meillä esim. vaunut taisivat tulla käyttöön eka kerran noin kuukauden iässä ja lastenhuonetta on toistaiseksi käytetty vain vaipanvaihtoon ja vaatteiden säilytykseen. Vauvat ovat erilaisia ja tarvittavat elämää helpottavat varusteet voivat siksi myös olla aika erilaisia. 
  2. Ensimmäiset pari-kolme kuukautta kannattaa ottaa tosi iisisti. On hyvä antaa vauvalle aikaa heräillä ja tutustua rauhassa tähän maailmaan ja vanhempiinsa. Jälkikäteen ajatellen alun olisi voinut ottaa vieläkin rauhallisemmin. Liikkuminen vauvan kanssa oli alkuvaiheessa monesti aika stressaavaa ja turhan rasittavaa. Toki joskus äidin mielenterveyden kannalta välttämätöntä.
  3. Raskauden loppuvaiheessa saattaa tuntua, että ei tästä voi ikinä palautua ennalleen. Synnytyksen jälkeen saattaa kuitenkin mahtua jo yllättävänkin pian normivaatteisiin, joten niitä ei välttämättä kannata ihan kaikkia pakata varaston perukoille ;) Samoin lienee hyvä suhtautua myös muihin omiin asioihin.

Lomaterveisin Guildfordista, Henna Aa & co







Antilta haluan kysyä, että mitä sanoisit miehelle, joka harkitsee hoitovapaalle jäämistä? Mihin on syytä varautua? Mikä on parasta? Mikä vaativinta? 

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kysymysviikko: Eniten muuttui kaikki

Henna Äm kysyi minulta, että mikä on ollut suurin yllätys äidiksi tulemisessa? 
 
Henna totesi myös, että hän ei voinut kuvitella ennen lapsen syntymää, miten kaikki muuttuu. Aamen, sanon tähän. Suurin yllätys mulle on ehdottomasti ollut juuri se, miten todellakin kaikki muuttuu ja miten kokonaisvaltaista äitiys on. Yritän nyt vähän avata, mitä tämä on tarkoittanut omalla kohdallani. 

Etukäteen ajattelin, että kun musta tulee äiti, niin kaikki se, mitä olin ennen, säilyy ja äitiys tulee siihen lisäksi. Tämä oli harhaluulo. Koen että äitiys on muuttanut minua ja käsitystä itsestäni varsin paljon. Ja vielä jollain sellaisella ihmeellisellä syvätasolla, mihin en ole voinut itse vaikuttaa. Esimerkiksi se tunne, etten voi enkä halua olla erossa lapsestani, on hämmentävän fyysinen. Ei siis mitenkään järjellistä, mutta purskahdin aluksi aina lohduttomaan itkuun, kun isovanhemmat veivät vauvan vaunulenkille. Vaikka siis etukäteen oli sovittu, että näin tehdään, vauva nukkuu tyytyväisenä ja minä saan hoidettua asioita. 

Toki ajan kuluessa tilanne on helpottunut. Silti edelleen lapsi on aina ensimmäisenä mielessä ja sydämessä. Sen takia sitä venyy kaikenlaiseen, esim. nukkumaan huonosti, elelemään ns. perunaa sukanpohjassa -elämää. Ajankäyttö on muuttunut täysin. Arki on välillä todella tylsää ja esim. ruuanlaitosta on tullut harrastuksen sijaan pakollista toimintaa. Toisaalta arjessa on tietty rytmi ja mm. ulkoilemaan ja luontoa ihmettelemään pääsee joka päivä. Myös ystäviä on mahdollisuus nähdä ihan toisella tapaa, kun kalenterissa on paljon väljää. Toisaalta se vaatii ystäviltä uutta joustoa, kun olosuhteet tapaamiseen ovat usein toiset kuin aiemmin. Ei teatteri-iltoja, vaan jatkuvasti keskeytyviä keskusteluja itsekeitetyn suodatinkahvin lomassa.

Äidiksi tuleminen on siis myös muuttanut ihmissuhteita. Se on väistämättä vaikuttanut parisuhteeseen, kun meistä on tullut aviopuolisoiden lisäksi isä ja äiti. Kahdenkeskistä aikaa on yhtäkkiä vähän ja arki on välillä rankkaa. Vastuuta on paljon, unta ja rahaa vähän. Jotkut ystävyyssuhteet ovat lähentyneet, jotkut katkenneet kokonaan. Äitiys on muuttanut myös suhdetta omiin vanhempiin ja appivanhempiin, koska olemme lapsen synnyttyä paljon enemmän tekemisissä kuin aiemmin.  

Vaikka etukäteen aavistelin, niin yllätystä on ollut myös se, miten valtavasti lasta voi rakastaa. Miten käsittämättömän ylpeä voi olla lapsen ilmeistä, uusista taidoista, hassuista sanoista ja yleisestä suloisuudesta. Miten suunnattoman ihana ja rakas! <3

 PMMP kiteyttää minusta hyvin:


Otan koko show’n
oli mitä vaan
koko paketin
mitä siihen kuulukin

Ja silti otan koko show’n
täyden laidallisen
käy miten käy
sen koko paketin
Ainakin jotain uskalsin
 (san. Paula Vesala)


Kysyn sinulta, Henna Aa, että jos saisit nyt antaa takautuvasti itsellesi kolme ohjetta/neuvoa/vinkkiä ennen lapsen syntymää, niin mitkä ne olisi?

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kysymysviikko: Lahja



Riikan kysymys osui hyvään saumaan. Keskiviikkoaamuna heräsin järkyttävään kurkkukipuun, ja kun en saanut edes vettä nieltyä, hankkiuduin lääkäriin. Angiinaan kirjoitettiin resepti, hain lääkkeet. Sitten hakemaan lasta hoidosta, etsimään tyttö ja tavarat eskariharjoittelupaikasta, hakemaan päiväkodin lokerosta varavaatteet, sillä loma alkaa ja sinne ei saa jättää tavaroita. Kävimme kaupassa. Kaikki nämä välit ajelimme bussilla, koska minulla ei ole autoa. Kun lopulta pääsimme kotiin, tärisin kuumeen takia kylmästä, valuin hikeä kaikki kamat raahattuani ja mieli teki itkeä. Aloin tehdä ruokaa. Lapsi halusi leikkiä kauppaa ja trampoliinille hyppimään.

Tuossa hetkessä tuli mieleen, että tämä olisi helpompaa, jos sen voisi jakaa toisen ihmisen kanssa. Jos olisi se Ihminen, jolle voisi soittaa, että hae lapsi ja sen kamppeet sieltä ja tuolta ja käy kaupassa, kiitos. Minä menen kotiin palelemaan.  Ja tuo minulle kanakeittoa ja kuumaa teetä vuoteeseen.

En kuitenkaan pidä itseäni yksinhuoltajana. Lapseni elämään kuuluu iso joukko läheisiä ihmisiä. Isin kanssa hän jakaa viikonloppuisin arkea ja pyhää. Isotsiskot ovat jo omassa aikuisessa elämässään valmiita ottamaan osaa pienen elämään – ihan mahtavaa, kun minun ei tarvitse viedä lasta Linnanmäelle! Kummitäti etsii kaikki pääkaupunkiseudun lelukaupat löytääkseen sen toivotun Barbien. Toinen kummitäti on kotimme odotetuin vieras – hänen kanssaan lapsi musisoi ja oppii piirtämään.

Lapsellani on fantastiset isovanhemmat. He ovat läsnä lapseni arjessa useita kertoja viikossa. Heidän kanssaan lapsi saa leikkiä loputtomiin, hän oppii ajamaan ilman apupyöriä, kiipeämään kuuseen, luottamaan omiin voimiinsa ja siihen, että aikuinen ottaa kopin.

Ennen muuta voimaa minulle antaa kuitenkin lapsi itse. Kurkkukipuisena itsesäälisenä rättiväsyneenä istahdan keittiön pöydän ääreen ja pysähdyn ihmettelemään, miten Jumala onkaan antanut minulle näin suuren lahjan.

 
On päiviä, jotka vaihtaisin pois. Useimmiten ne ovat niitä, jotka aloitan karjumalla unenpöpperöiselle kuusivuotiaalle ”syö nyt, pue nyt, vauhtia!”  Mutta hetken kuluttua muistan, että olen valtavan kiitollinen, etuoikeutettu, saadessani olla äiti. Se ei ole kohdallani ollenkaan itsestään selvän polun päätepysäkki. Se on pitkän tien yksi pätkä, jonka saan jakaa parhaassa tuntemassani seurassa.

Ennen lapsen syntymää en osannut edes kuvitella, miten kaikki muuttuu kun on äiti. Johannalta haluaisin siksi kysyä, mikä on ollut hänelle suurin yllätys äitinä olemisessa?

 Henna Äm
ps. Ihana naapurini Kaarina tekstasi eilen illalla "Mitä tarvitset kaupasta", luettuaan facebookista, että olen sairaana. Elämälle kiitos!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Päivä pulkassa

Liikkuminen vauvan kanssa on kyllä melkoista säätöä. Lähtöihin menee tolkuttomasti aikaa ja monesti juuri lähtöhetkellä tuleekin vielä tarve vaihtaa vaipat, imettää tai mahdollisesti vaihtaa molemmilta koko vaatekerta oksentelun jäljiltä. Tai sitten kaikki nämä. Koska vauvan valmiiksi laittamisen lisäksi olen muutenkin hidas lähtijä, olemme harvoin missään kovin ajoissa. Onneksi aikaan sidottua ohjelmaa on yleensä vain kerran päivässä. Siitä selviydymme sentään jo kohtuudella.

Välillä on kuitenkin päiviä, jolloin homma sujuu kuin rasvattu. Tänään kaikki sujui harvinaisen kivuttomasti. Nukuimme vauvan kanssa yli kahden tunnin päikkärit. Iltapäivällä lähdimme miehen kyydissä kaupungille, ja poika jaksoi olla reippaana kahvittelujen ajan.



Autossa hän taas nukahti sopivasti ja jatkoi uniaan parin tunnin vaunulenkin ja äidin ikkunaostosten ajan. Kun oli aika herätä uskaltauduin sushi-ravintolaan kahdestaan vauvan kanssa. Sain syödä sushini vauvan istuessa tyytyväisenä sylissä. Välillä luimme yhdessä muotilehteä, joka säilyi lähestulkoon yhtenä kappaleena.



Päivän päätteeksi menimme Agricolan kirkkoon, jossa oli Tuomasmessun 25-vuotis juhlakirkko. Poika katseli meininkiä ja ihmisiä kiinnostuneena. Kävimme kiertelemässä kirkkosalissa ja katselemassa sivussa olevia rukousalttareita kynttilöineen.  Ehtoollisella kävimme kirkon takaosassa ja vauva sai siunauksen.


Vauvalle kiinnostavinta kirkossa näytti olevan sen katto sekä suuret ikkunat ja valaisimet. Pieni jaksoi hyvin hengailla mukana koko messun ajan. Välillä kävimme kyllä vähän ruokailemassa ja vaipanvaihdossa. Tuomasmessun rento meininki onneksi mahdollisti hyvin edestakaisin haahuilun ja kirkossalissakin saattoi rauhassa liikkua vauvan kanssa.

Onneksi tämä vauva-arki on toisinaan näin ihanan vaivatonta. Jaksaa taas paremmin jokusen käninän ja säädön täyteisen päivän.

Henna Aa





sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Arjen selviytymiskeinoja

Sattumoisin tällainen aihe mielessä tällä kertaa. Takana ilmeisen epäonnistunut ruokakokeilu ja päälle vielä itsellä ruokamyrkytys tai joku muu vatsan sekoilu. Parin kuukauden maitoproteiinin välttämisen jälkeen nautin hiukan vuohenjuustoa parina päivänä. Tästä seurasi parin päivän kitinä ja kolmantena jo ihan suoraa huutoa. Ei juurikaan huvita kokeilla enää.

Sitten kun huuto ja oksennusyön jälkeen tiedossa on koko päivä (ja ilta) yksin kotona vauvan kanssa, kun mies on töissä, niin erilaiset selviytymiskeinot ovat tarpeen. Itsellä nuo ovat vielä aika vähissä tämän ensimmäisen kanssa ja haastankin meidän muita bloggaajia ja lukijoita listaamaan tänne myös omia hyväksi koettuja selviytymiskeinojaan. Lapset ovat tietysti yksilöitä ja mikä toimii yhdelle ei toimi toiselle, mutta ehkäpä joku vinkki voi olla hyödyksi.

Mummuilta ja muilta mammoilta onneksi saa myös hyviä vinkkejä. Monesti nuo ovat niin yksinkertaisiakin juttuja, että ihmettelee miksi ei itse tullut tajunneeksi. Toisaalta ei sitä taida muutenkaan olla ihan skarpeimmillaan :)




 1. Ihan ensimmäinen ja edelleen toimiva (ja varmaan maailman itsestäänselvin) vinkki oli mummun neuvo kääntää meidän kyljellään nukkuva vauva kyljeltä toiselle, kun hän alkaa kitistä. Monet katkenneet päiväunet on pelastettu näin simppelisti.

2. Vauvat ovat viisaita! Tämän ajatuksen omaksuin jostain vauvojen käyttöohjekirjasta. Juttelen tosi paljon meidän vauvalle, ja uskon, että hän ymmärtää lopulta yllättävän paljon.

 Oksenteluyön jälkeen pikkuinen nukkui poikkeuksellisesti tosi pitkät päiväunet äidin vieressä ja jaksoi vielä hengailla sängyssä herättyäänkin. Ehkäpä hänkin näki, että äiti on nyt hieman väsynyt.

3. Hiustenkuivaaja. Viimeinen kikka alkuvaiheen nukuttamishommissa silloin kun mikään muu ei tepsinyt. Poika sammui välittömästi hiustenkuivaajan hurinaan.

4. Sitteri. Meillä ollut ihan välttämätön kapine, koska poika ei refluxin takia juurikaan viihdy lattialla. Mies keksi laittaa (Baby Björn) sitterin sohvaa vasten niin, että poika saa otettua siitä jaloilla lisävauhtia. Sitterissä meidän nuhanenä saa myös tyytyväisenä höyryhengitystä samalla kun äiti käy rauhassa suihkussa.

5. Kantoliina. Ennen lapsen syntymää ajattelin, että ei varmaan oo mun juttu. Aika pian tulin toisiin aatoksiin. Tosin näillä keleillä tulee käytettyä vain kotosalla. Pieni nukahtaa siihen alta aikayksikön, kun puuhastelee samalla itse jotain muuta. Ja selkeästi on mitä makoisimmat unet!

Toimikoon tämä alkuna vinkkilistalle! Lisäilen vielä kommentteihin jos muistuu jotain muita mieleen.

Henna Aa








maanantai 18. maaliskuuta 2013

Miltä nyt tuntuu (sinä hoitovapalle jäänyt mies)?

Joidenkin silmissä hoitovapaalla oleva mies on jonkinlainen kummajainen, osa taas laittaa kouraani liehumaan tasa-arvon esitaistelijan lipun.  Molemmat suhtautumiset ovat tietenkin oikeutettuja tilastojen valossa, sillä Kelan mukaan vuonna 2009 hoitovapaalla olevien isien määrä oli vain 5% kaikista hoitovapaalla olevista. Vierastan kuitenkin sekä koti-isien jalustalle nostamista että disauttamista.  Haluan olla ihan tavallinen isä vaan.

Minulta on kyselty viimeisen puolentoista kuukauden aikana paljon, miltä tuntuu olla hoitovapaalla. Tiivistettäköön muutama tunto siis tännekin:

Stressi
Verrattuna työelämään, lasten hoitamisesta aiheutuvaa stressiä on vain vähän. Jos sitä on, se on hyvin lyhytjänteistä. Töissä pitää miettiä enemmän pitkän aikavälin tavoitteiden toteutumista. Nykytilanteessa stressaavia ovat lähinnä itse haalitut freelance-hommat.

Työn määrä
Koti-isänä oleminen on fyysisesti ja välillä henkisestikin työläämpää kuin konttuurilla. Peukaloita ei ehdi pyörittelemään eikä sähköpostia juurikaan seuraamaan. Työpaikalla muut siivoavat, lounas syödään ravintolassa ja perustyö on vaihtelevaa. Kotona kaikki pitää tehdä itse.

Kahvitauot ja uni
Molemmilla työpaikoilla kahvia on tarjolla. Kotityöpaikan kahvikeskustelut ovat vähän eri tavalla lennokkaita kuin virastolla. Unta on yhtä vähän tarjolla kuin ennenkin.

Seura
Omat lapset pitävät huolen siitä, että seuraa on aina. Monille äideille hoitovapaa on mahdollisuus viettää enemmän aikaa omien kavereiden kanssa. Miehelle asia ei ole näin ja sosiaalinen elämä on välillä vähän retuperällä, mutta onneksi pihayhteisö ja kerhovanhemmat ovat olleet varsin vastaanottavaisia uudelle tulokkaalle. 

Arki
Arki lasten kanssa yllättää, hämmästyttää, pitää kourat mullassa ja takaa jonkinlaisia päivittäisiä pyhiä hetkiä. Ei tämä yksinkertaista ole ollut mutta jollain merkillisellä tavalla onnellista.

TMKJEU*#7: "Jos luulit siivotessasi heittäväsi pois jonkin 'tusinapiirrustuksen', jollaisia lapsesi on viime aikoina piirtänyt kymmenittäin, olit väärässä. Heitit todennäköisesti pois juuri sen, mikä oli lapselle kaikkein tärkein, erityisen rakas ja korvaamaton."
*Tuu-Meille-Katsomaan-Jos-Et-Usko

lauantai 9. helmikuuta 2013

Aika kutakin aikaa






”Ennen kuin sä huomaatkaan, on 20 vuotta kulunut”. Näin totesi minulle joku tuntematon rouva viereisestä kahvilan pöydästä, kun imetin nelikuista tytärtäni. Hymyillen mutisin jotain yleispätevää vastaukseksi, mutta mielessäni mietin, että joo varmaan. Tää päivä ei lopu ikinä. Kotiäitinä yksittäiset päivät saattavat tuntua ihan loputtomilta ja tätä rouvan oli ilmeisesti vaikea enää muistaa. 

En yhtään halua vähätellä kokemusta ajan nopeasta juoksusta. Tottahan ne varmasti on, kaikki vanhempien klassikkokommentit: ”niin nopeasti ne kasvaa” ja ”justhan ne oli pieniä ja nyt jo rippikoulussa/ylioppilaita/armeijassa” jne. Itsekin saatan varmasti lausua vastaavaa sopivissa olosuhteissa, tyyliin: ”vasta äsken toi vaan tuhisi sylissä ja nyt se jo tuolla itsekseen kokoaa palapeliä.” Mutta aivan yhtä totta on myös se kokemus, että lapsen kanssa aika tuntuu välillä kuluvan aivan älyttömän hi-taas-ti.

Esimerkkejä: 

* Kun mies on töissä yhdeksään illalla ja kolmeen mennessä on jo leikitty kaikki mahdolliset leikit, laulettu laulut ja soitettu kaikille isovanhemmille, eikä keksi enää mitään, mikä nopeuttaisi pitkää iltaa.

* Kun kirkossa on jo alkuvirren aikana syöty kaikki rusinat ja messu vaan jatkuu ja jatkuu ja lapsi kiemurtelee sylissä. Tämä soveltuu myös kaikenlaiseen matkustamiseen.

* Kun lapsi herää klo 5.30. iloisena leikkimään (tämä tapahtui meillä viime yönä) ja itse umpiväsyneenä yrittää epätoivoisesti houkutella lasta vielä jatkamaan unia.

Ehkä tämän elämänvaiheen viisaus olisikin siis se, että jos muuten vuodet tuntuvat vierivän nopeammin kuin aiemmin, niin jotkut hetket ovat kuitenkin pitkähköjä. 

Johanna

tiistai 5. helmikuuta 2013

Pyhä arki


Ei arkea ilman pyhää. Totta. Voinko sanoa, että arki on pyhää? Tällä hetkellä se nimittäin on minulle sitä. Perustelut tähän ovat viime kesältä.
Elimme ihan tuiki tavallista lapsiperheen arkea. Minä olin viimeisilläni raskaana ja hoitovapaalla vajaa kaksivuotiaan poikamme kanssa. Päivät täyttyivät autoleikeistä, ulkoilusta, kotitöistä ja kaikesta muusta ihan tavallisesta. Sitten yhtäkkiä juuri juhannuksen alla saimme nyrkiniskun vasten kasvoja. Pojallamme todettiin jotakin ylimääräistä aivoissa.  Tieto tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, sillä hänen oireensa olivat olleet lieviä ja kertaluonteisia. Tutkimukset tehtiin vain varmuuden vuoksi. Saimme leikkausajan kesän lopulle ja silloin oli myös vauvan laskettu aika. Kesä meni sumussa. Emme voineet ymmärtää, miten täysin terveen oloisella pojalla voi olla jotain vaarallista pään sisällä. Koko elämä oli yhtäkkiä ylösalaisin, emmekä tienneet mitä oli odotettavissa. Synnytys tuli ja meni. Onnea varjosti huoli. Vauva oli kaksiviikkoinen, kun lähdimme koko perhe Helsinkiin elämämme kovimman haasteen eteen.  
Tuntui hirveältä saattaa leikkaussalin ulkopuolelle terve poika ja käydä myöhemmin katsomassa tehovalvontaosastolla aivan toisenlaista, hyvin kipeää poikaa. Hän ei osannut neljään ensimmäiseen päivään enää kävellä. Se oli kuitenkin sillä hetkellä sivuseikka, kun leikkaus oli muuten onnistunut ja takanapäin.

Sitten alkoi tapahtua ihmeitä. Poikamme palasi kaikkien yllätykseksi entiselleen pikavauhtia ja juoksenteli jo viikon päästä pitkin Lastenlinnan käytäviä. Emme tarvinneetkaan niitä tukitoimia, joita meille oli suunniteltu. Silloin tuntui, että olimme saaneet enemmän kuin uskalsimme edes toivoa ja rukoilla.  

Tästä kaikesta alkaa olla pian puoli vuotta aikaa. Silti yhä joka ikinen päivä ja lähes joka ikinen tunti ajattelen mielessäni kuinka ihanaa on olla tässä, omassa kotona, lasten kanssa, arjessa. Kuinka ihanaa on leikkiä pikkuautoilla, keittää kuppi kahvia, lukea lapsille kirjaa. Kotiäidin viikoissa ei varsinaisesti ole erillisiä sunnuntaivuoroja. Ei ainakaan minulla, kahden alle 3-vuotiaan vauhdikkaan pojan kanssa. En aina edes muista mikä viikonpäivä on meneillään. Jokainen päivä, pyhä tai arki, on melkoisen hektinen. Joka ikinen päivämme on myös ainutlaatuinen ja tärkeä, täynnä pieniä hyviä hetkiä.