Tartu hetkeen - siis hyvää juhannusta!

Monenlaisia ovat olleet viime vuosien juhannukset. On vietetty suvun kesken mittumaaria villapaidoissa hytisten ja jonain toisena vuonna kuumuutta ja raskauden turvottamia nilkkoja päivitellen. Mukaan on mahtunut mökkijuhannuksia ja töissä vietettyjä juhlapäiviä. Erään kerran sain osallistua juhannustansseihin karjalaiseen tapaan. Pari vuotta sitten töissä järjestettyyn juhannusjuhlaan puin ylleni niin pienen kansallispuvun, etten voinut istua koko illan aikana. Yhtenä juhannuksena olin Berliinissä, toisin kuin matkatavarani. Onneksi lentoyhtiö antoi t-paidan ja hammasharjan seuraavan vuorokauden tueksi.

Yhteistä kuitenkin kaikille kotimaassa vietetyille juhannuksille on ollut saunominen. Vaikka muuten olosuhteet ja paikat ovat vaihtuneet, niin saunottu kumminkin on. Saunomiseen liittyy jotain luovuttamatonta ja perinteenä merkittävää. Mielikuvissa suomalaiseen juhannukseen kuuluu vihreä luonto, vihdat, koivut, sauna, valoisuus, toiveikkuus, hiljaisuus ja rauha. Todellisuus ei aina kuitenkaan vastaa mielikuvia, siitä Henna Äm jo eilen kirjoittikin. Lapsiperheen juhla ei useinkaan niin hirmuisesti poikkea arjesta, koska vaipat on vaihdettava, puurot on keitettävä ja kaatuneet maitolasit siivottava. Perheessämme ajankohtainen, meidän vanhempien hermoja raastava harrastus, eli portaiden edestakaisin ravaaminen jatkui myös juhannussaunassa. Silti ajattelen, että sillä on merkityksensä, että tietyt perinteet jatkuvat.

Mielessäni olen jostain syystä hyräillyt vanhaa ja surumielistäkin kansakoululaulua. Aavistan etäisesti, miten joskus tulen haikeana muistamaan tätä ainutlaatuista juhannusta, kun tyttäreni vielä mahtuu pieneen pesuvatiin läiskyttämään ja kiljumaan riemusta.


Lapsoset ketterät kotihaasta
koivusta oksat taittaa.
Noistapa nopsilla käsillänsä.
saunahan vihdat laittaa.

:,:Lauteilla saunan kotoisen taas
illalla kylpy maittaa:,

Pehmyt on lapsista aina vihta,
äiti jos on vihtomassa.
Lämpöinen löyly on kotisaunan,
toisin on vierahassa.

:,:Jospahan säilyis äidin lapset
kylmältä maailmassa:,:

 Levollista ja mukavaa juhannusta!

Johanna

Juhannus on meillä herttainen

… kirkas taivas on sininen. Pirtti on jo pesty puhtoinen, pihamaakin laastu on!”

Näin laulettiin vanhassa suomalaisessa kansanlaulussa. Poikkeuksena kansanlaulujemme tavallisesta sävystä, laulu on duurissa. Suurta juhlaa odotetaan iloisena. Valmistelut on tehty. Suomen suvi näyttäytyy kauneimmillaan.

Juhannus on hieno, iloinen ja rento juhla. Tarkoitus on levätä, iloita yhdessä, nauttia lyhyen kesämme kohokohdasta. Tähänkin pyhään kohdistuu runsaasti odotusta ja toiveita. Monelle se kuitenkin on vaikea hetki. Valon juhlassa onkin läsnä surua ja ikävää.

Kenties rakkaimpamme eivät ole kanssamme. Lapsi viettääkin juhannusta sen toisen vanhemman luona.  Juhlaan kuuluvat lasten riemukkaat karkelot eivät olekaan osanani tänään. Kenties ihmissuhde on juuri päättynyt? Rakkauden suviyönä viereltä puuttuu se toinen. Ehkä omat voimani eivät riitä iloon yhtymiseen. Väkisin juhliminen tuntuu teennäiseltä, toisten seuraan liittyminen on mahdotonta? Ehkä ei ole ketään, jonka kanssa tämän päivän jakaisin.

Oletko huomannut, että suuriin juhliin liittyy myös paljon odottamattomia tilanteita ja sitä myötä suuria tunteita? Nuoripari kertoo yhteisen pöydän ääreen kokoontuneelle suvulle vauvauutisen. Ehkä joku saapuukin odottamatta yksin, ja toiset pohtivat, miten kysyä, mitä on tapahtunut.

Tämän blogin alaotsikko on ”Ei arkea ilman pyhää!” Vietätpä siis tätä juhannusta yksin, porukalla, arjen työssä tai pyhään hiljentyen, me Perheen arjessa -bloggaajat toivotamme sinulle siunattua juhannusta! Anna tilaa pyhälle tässä päivässä. Millä tavalla se onkaan sinulle tänään totta.

Henna Äm

Juhannus on meillä herttainen,
Kirkas taivas on sininen.
Pirtti on jo pesty puhtoinen.
Pihamaakin laastu on.
Koivujen lehvät portailla huiskii,
Kesän juhlasta pihlaat kuiskii,
Metsiköstä kielot kannettiin,
Sinikukat huoneisiin.

Arkityönsä väki lopettaa,
Kaikki iltaa jo odottaa.
Kalliolle kokko kohoaa,
kunhan yö nyt ennättää.

Sielläpä silloin laulut ne soivat,
Suuret, pienet karkeloivat.
Räiskytellen kokko palavi,
Kesäyöhön sammuvi.

Hyvää vappua!

Tänä vappuna sain itseni kiinni menneiden kaipailusta. Aina opiskeluaikojen alusta asti vappu on ollut minulle valkolakkisten kepeä juhla, jossa iloitaan valosta ja keväästä yhdessä ystävien ja rakkaan kanssa.

Parhaana vuonna Ullanlinnanmäen kallioille kannettiin matkalaukullinen eväitä sekä keittiönpöytämme ja tuolimme, joiden ääressä sinnikkäimmät viipyivät puolet vuorokaudesta. Kotiin tultiin kasvot kuumottavina ja auringon ja merituulen värittäminä.

Vielä viime vuosina olemme nakanneet reppuun pientä syötävää ja piipahtaneet katsomaan iloista ihmisvilinää, ikään kuin siirtääksemme perinnettä eteenpäin lapsillemme.

Tänä vuonna on toisin. Vapun olen maannut pitkälti sängyssä vauva-ajan vaivoja taltuttaen. Vaikka halu olisi ollut kova, voimat eivät riittäneet kulttuurimatkailuun kahden pienen kanssa.

Aurinkoiselle taivaalle katsellessani mieleni valtaa haikeus.

Vappuaattona tajusin, että aika mennyt ei enää palaa samanlaisena kuin aiemmin. Uusi etsii tietään, eikä tänä vuonna vielä paljastanut itseään.

Ehkä eniten kaipaan sitä kepeyttä ja vapautta, joka meillä on liittynyt vappuun. Se ei ole vapautta lapsista tai kotielämästä. Se on vapautta omasta sisäisestä talvesta ja esteistä, jotka estävät olemasta sitä, mitä olen. Se on sellaista vapautta, jota nuorena kaikkivoipaisuudessaan kokee. Ehkä tauti riivaa tai vauva-arki väsyttää, mutta nyt kepeys ja vapaus tuntuvat olevan vuosien päässä.

Kaipaan myös ystäviämme, kovasti. Suurin osa sisaruksistamme ja tärkeimmistä ystävistämme on hajaantunut pitkin maata ja maailmaa. Yksi toivottaa hyvää vappua Etelä-Karjalasta ja toinen Tansaniasta.

Samanlaisia ystävyyssuhteita tuntuu olevan yhä vaikeampi luoda mitä vanhemmaksi tulen. (Haussa siis pääkaupunkiseudulta ihmisiä, joiden kanssa voi riemuita kevään kepeästä valosta ja jotka kestävät talven pimeyttä. Minun puoleltani luvassa naurua, mutta silloin tällöin myös yleistä valitusta (ikävä piirre, tiedän).)

Toivon, että tulevaisuudessa nautimme taas perheeni kanssa vapusta hyvässä (uudessa tai vanhassa) seurassa hyvin syöden. Nauraen, leikkien ja auringossa lämmitellen. Ei samanlaisena kuin ennen lapsia, mutta yhtä iloisena. Toivon, että se on kuva, jonka lapseni kasvettuaan liittävät lapsuuden vappuihin.