Iltahetki on tietysti rauhoittumista varten, jotta nukkumatti heittäisi unihiekan lempeästi ja uni tulisi nopeasti. (Tekikö muuten joku muukin lapsena siten, että peitti äkkiä silmät ennen kuin Pikku Kakkosen lopussa se DDR:stä tullut Nukkumatti ehti heittää hiekkaa? Mä tein.)
En usko että meidän perhe on poikkeus siinä, että aina ei mene ihan putkeen se rauhoittuminen ennen nukkumaanmenoa. Tällä hetkellä suurimpia haasteita on hampaiden harjaus. Kaihoten muistan aikaa, jolloin lapsi piti sitä jännittävänä ja hauskana juttuna. Nyt tyttö inhoaa tapahtumaa, puree harjaa, syljeskelee ja lopuksi yleensä karjuu, huutaa ja kiemurtelee. Monenlaista hauskaa oheistoimintaa olemme yrittäneet virittää, lauluja ja huomion suuntaamista muualle. Myöskään (yllätys!) järkiperustelut hampaiden harjauksen tärkeydestä tai esteettisistä näkökulmista ei ole vielä auttaneet asiaa. Emme siis varsinaisesti kisaa miehen kanssa siitä, kumpi saa illalla hampaiden harjaus-ohjelmanumeron kontolleen. Jos teillä on jotain vinkkejä, miten saa 1,5-vuotiaan suosiolla suostumaan harjaukseen, niin kertokaa! Se vinkki, että lapsen hampaat kannattaa harjata niin että lapsi makaa, ei todellakaan toiminut ainakaan meillä.
On meillä onneksi sitten kivojakin iltarutiineja. Yhdessä pötköttely, iltavirren laulaminen ja unilelujen järjestely ovat mukavia koko perheen juttuja. Lapselle tuntuu olevan tärkeää, että asiat menevät aina samassa järjestyksessä. Usein lapsen nukahtamista helpottaakseni luettelen yksitoikkoisella äänellä lähipiirin ihmisiä ja tietenkin myös koiria, jotka ovat jo menossa nukkumaan. Pidän sitä jonkinlaisena läheisten siunauksena, meille tällä hetkellä sopivana iltarukouksena, josta täällä jo aiemmin kirjoitettiinkin.
Johanna, jonka mies otti nämä upeat kuvat meidän vessassa :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iltarukous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iltarukous. Näytä kaikki tekstit
lauantai 20. huhtikuuta 2013
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Iltarukous
![]() |
| Kirjoitus on osa Iltatouhut-teemaviikkoa |
siunaa leikki, siunaa työ."
Niin alkaa meidän iltarukouksemme. Tai ehkä voisin sanoa minun iltarukoukseni, sillä isäni on runoillut sen minulle, kun olen ollut pieni.
Sama iltarukous luetaan esikoisellemmekin joka ilta, ja luulen hänenkin osaavan sen jo ulkoa.
"Siunaa meidän joka hetki,
siunaa joka askelretki."
Luulen, ettei isäni sänkyni laidalla rukoillessaan osannut haaveillakaan, että sama rukous luetaan yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin hänen lapsenlastensa sänkyjen reunalla. Mikäli se on minusta kiinni, sama rukous luetaan myös heidän mahdollisille lapsilleen.
"Kiitos tästä päivästä, isästä ja äidistä ja lapsista.
Kiitos isovanhemmista, sukulaisista ja kummeista."
Lapsuuden perheessäni ei ole ollut erityisiä sukupolvelta toiselle siirtyneitä perinteitä. Meillä ei ole kastemekkoa, jota jo isoisä olisi käyttänyt, eikä perheessä kulkenutta vanhaa vauvanpeittoa.
Paitsi iltarukous. Se on perheemme aivan oma ja erityinen.
"Anna meille rauhaisa uni ja hyvä lepo.
Ole kanssamme maailman loppuun asti."
En muista, milloin ymmärsin rukouksen arvon. Nykyisin ajattelen, ettei sitä suurempaa perintöä voi saadakaan. Se on arvokkainta, mitä minulla on ja se on arvokkainta, mitä voin antaa eteenpäin omille lapsilleni.
"Isän, pojan ja + Pyhän Hengen nimeen,
Aamen."
Mitä perinteitä sinulla on? Luetko lapsillesi saman iltarukouksen, jonka sinä olet kuullut lapsena? Vai oletko halunnut luoda perheellesi aivan omanlaisen tavan yöpuulle siirtymiseen? Henna Ämmän perheen iltarukouksesta voit lukea täältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


