Sweet! Cute! Adorable! Näin tyystin vieraat ihmiset huudahtelivat ihastuneina, kun kuljimme tyttäremme kanssa kaduilla, kaupoissa ja muilla julkisilla paikoilla. Ihmiset jopa onnittelivat meitä vanhempia, kun meillä on niin suloinen lapsi. Ravintolassa tarjoilija kehui, miten hienosti pieni jaksoi istua syömässä spagettiannostaan. Kun pahoittelin auheuttamaamme sotkua (koska lapsi tahtoi syödä itse, tomaattikastiketta oli mm. useilla tuoleilla ja seinällä), tarjoilija vaikutti vilpittömästi siltä, että se on ihan fine. Ja että on ilo, että lapsi viihtyi ravintolassamme! Eläkeläiset viittoivat kahvilan ikkunasta kääntämään rattaat heihin päin, että he saisivat hetken ihailla tyttöä. Kukaan ei tuhahdellut kiukkuisesti, vaikka lapsi kulki hitaasti vaappuen kadulla ja ohipääseminen kesti hetken. Missään emme kohdanneet sitä umpi- tai vihamielistä huokailua tai jurotusta, mitä lapsen kanssa liikkuminen Suomessa saa aikaan. Olen NIIN samaa mieltä Riku Rantalan kanssa, joka HS:n kolumnissaan kirjoittaa, miten vain Suomessa vihataan lapsia.
Myönnetään, että kahden viikon lomamatkan perusteella ei vielä voi vetää mitään sementtiin valettuja johtopäätöksiä Ameriikan lapsiystävällisen kulttuurin upeudesta verrattuna omaamme. Mutta silti. Varmasti joku muukin tunnistaa sen ilmiön, kun matkalta palatessa etsii lentokentän terminaalissa oikeaa lähtöporttia. Sitten huomaa ne pari humalaista kovaan ääneen mesoajaa, tuulipusakat ja kaukana toisistaan kädet puuskassa istuvat yrmyt ja tajuaa, että tuossahan se on, nuo on suomalaisia ihan varmasti. Siihen joukkoon minäkin kuulun ja sitten ei auta kuin yrittää hillitä lapsen hihkumisintoa ja pyydellä anteeksi vaunujen kanssa kulkemistaan, ettemme vain olisi niin ikävästi häiriöksi muille.
Mikä meitä suomalaisia vaivaa, kun kaikki erilainen tuntuu olevan niin vaarallista ja hankalaa? Luulen, että ilmiö on aika sama, kuljit sitten pyörätuolin, suksien tai lastenrattaiden kanssa, ain on kyseessä hämmentävä poikkeustilanne. Ja mikä siinä onkin, että tuntuu kuin edelleen ajateltaisiin, että lapsen kehuminen ja ihailu on jotenkin huono asia? Vieraan lapsen ihastelu ainakin on vaarallista, täytyy olla joku namuhenkilö, että sellaiseen ryhtyy. Ja jos joku vieras ihminen hymyilee, niin joko se yrittää jotakin vilunkipeliä tai sitten vihjaa että itsellä on naamassa jotain outoa. Vaikka olisikin niin, että kehut ja ylisanat olisivat vain osa puhetapaa ja siinä mielessä sisällöttömiä, niin hauskempi niitä on kuulla kuin murahduksia ja tympeilyjä.
Tähän johtopäätökseen päätyi Johanna
PS. Kuten tarkimmat hokaa, toi kuva on New Yorkista, eikä Floridasta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti