Kun Yhteisvastuukeräys alkoi, olin kotiseurakuntani messussa. Siellä kerrottiin keräyskohteesta tarkemmin ja rekrytoitiin kerääjiä. Siinä vaiheessa tuntui varsin hyvältä idealta lupautua perinteiseksi listakerääjäksi. Kyllähän minä nyt meidän korttelin sentään saisin kerätyksi, ei voisi olla kovin isotöinen progis. Ja vanhusten yksinäisyys on minusta tärkeä kohde, kuten aiemmin kirjoitinkin.
Jotenkin tuntui älyttömän työläältä lähteä keräysretkelle. Menisinkö lapsen päiväunien aikaan ja kärräisin rattaita mukanani? Mutta ei juuri kukaan ole silloin vielä kotona. Ehkä kuitenkin olisi parempi mennä yksin ja illalla. Mutta mitä jos kukaan ei uskalla avata, jos on jo pimeää? Eihän toisaalta kellään nykyään ole edes käteistä. Ja miljoona muutakin tekosyytä keksin. Kunnes eräänä lauantai-iltana, kun toisena vaihtoehtona oli hiihtämään lähtö, alkoikin lumisade ja viimein päätin tarttua härkää sarvista. Aloitin helposti ja kävin oman taloyhtiön asunnot. Sain saalista ja kannustavaa palautetta, joten suuntasin reippaasti hieman vieraampiin naapureihin.
Täytyy sanoa, että kovin monenlaista suhtautumista sain kohdata. Yksi naapuri sanoi suoraan, että hän ei periaatteesta anna ovelta ovelle-keräyksiin mitään. Häntä ärsyttää tälläinen toisen kotiin kerjäämään tunkeutuminen. Peruutin pahoitellen ja jouduin hetken nieleskelemään ärsyyntymistäni ennen kuin sain pimpotettua seuraavaa ovikelloa. Naapuriasunnossa olikin tupa täynnä vieraita ja pyytelin anteeksi, kun häiriköin. Juhlien emäntä ei ollut suinkaan pahoillaan, vaan antoi mielellään rahaa. Hän totesi keräyskohteen olevan mitä parhain ja jutteli tovin kanssani ikääntyneistä sukulaisistaan.
Useammassa asunnossa oli paikalla vain teinejä, monessa ei ollut ketään kotona. Pari vanhempaa ihmistä avasi oven ja turvalukon varsin pelokkaasti. Yritin näyttää kiltiltä ja ystävälliseltä, kun kaivoin sankassa lumisateessa kastuneita prosyyrejani laukusta. Mietin, että on tämä hullua: Nuo ihmiset pelkäävät avata ja minä arastelen, kun en tiedä, kuka oven avaa. Tässä taidettiin olla aika hyvin keräyskohteen ytimessä. Pelko vain lisää yksinäisyyttä. Jos tuntisi edes omat naapurinsa, niin voisi olla hieman turvallisemmalla mielin.
Uskollisesti lompsotin koko keräysalueeni läpi liukastellen lumisateessa. Kasaan saamani kympit kartuttavat nyt osaltaan keräyssaldon kokonaisuutta. Hyvä niin, kyllä kannatti.
Johanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti