Perheemme lapsista yksi on eskarissa, yksi alakoulussa, yksi yläkoulussa ja yksi pääsi viime syksynä lukiosta. Yhteisen linjan löytäminen perheen asioissa ei ole aina yksinkertaista. Tarpeet ja toiveet menevät helposti ristiin.
Alkukeväästä keskustelimme siitä, kuinka voisimme yhdessä viettää paastoa jotenkin järkevällä tavalla. Mikä voisi olla sellainen mielekäs tekeminen tai tekemättä jättäminen, johon kuusi eri-ikäistä perheen jäsentä voisi tulla mukaan?
Lopulta perheen 6 ja 8-vuotiaat pojat löysivät ratkaisun: voimme laittaa karkkipäivärahat säästöpurkkiin, ja paaston loputtua osoittaa rahat johonkin hyvään tarkoitukseen. Meillä on ollut perinteinen lauantai-karkkipäivä, jolloin jokainen saa ostaa ja syödä haluamiaan karkkeja.
Idea oli minusta loistava. En kuitenkaan uskonut sen onnistuvan. Olin varma, että kahdessa viikossa karkinhimo voittaa auttamisen halun.
Olin väärässä. Juuri pojat ovat muistuttaneet toinen toisiaan ja meitä lauantaisin siitä, että ”nyt ei tule karkkia, kun on se paasto … täytyy muistaa laittaa kolikot säästöpurkkiin”. Pienet miehet ovat sinnitelleet. Paremmin kuin aikuiset.
Näin on mennyt monta viikkoa. Rahaa on kertynyt monen karkkipussin verran. Kokonaan ilman karkkeja ei ole tarvinnut olla, esimerkiksi kaverisynttäreillä on saanut syödä kaikkea, mitä tarjotaan. Mutta tärkein on toteutunut: omasta hyvästä on voitu luopua toisen hyväksi. Tällaista toimintaa on perinteisesti kutsuttu kirkkojen elämässä kilvoitteluksi. Luopumiseen täytyy vähän pinnistellä, mutta tilalle saa itse enemmän.
Kyllä lapset ovat viisaita. Hyviä kilvoittelijoita. Ja pääsiäisenä makea maistuu erityisen makelta.
Jarmo Kokkonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti