Kummitusjuttu

Poikasemme kaste lähestyy ja olemme valinneet päivän kunniavieraat. On yllättävän jännittävää pyytää ihmisiä toimimaan oman lapsen kummina. Siinä tulee yhdellä kysymyksellä paljastaneeksi, kuinka läheisenä ja tärkeänä tuota ihmistä pitääkään: haluan juuri hänet lapseni erityiseksi aikuiseksi ihmiseksi. Entä jos hän ei tunne samoin ja kysymystäni seuraa vaivaantunut hiljaisuus?

Pienenä olen ollut kateellinen siskoilleni (monen muun asian ohella) heidän kummeistaan. Molemmilla siskollani oli kummina nuoret naiset, joille kummin tehtävä oli selvästi kunnia-asia. Siskoni olivat heille selvästi jotain erityistä, joille annettiin aikaa ja huomiota. Nuo ihanat kummit tekivät kummilapsilleen (ja heidän siskolleen) myös kummituspelin, jossa seikkailtiin ja tehtiin tehtäviä heidän kotimaisemissaan Pitkänsillan kupeessa. Minäkin olisin halunnut tuollaisen aikuisen ystävän, joka olisi ollut olemassa erityisesti minua varten. Olisi ollut ihanaa olla jolllekin erityinen tavalla, jolla siskoni kummeilleen olivat. Omat kummini kun olivat hahmottaneet tehtävänsä hieman eri tavoin.

Tuo muisto on vaikuttanut voimakkaasti siihen, miten kummiudesta ajattelen ja millaista toivoisin sen olevan. Pitkään toivoin saavani oman kummilapsen, jolle voisin olla se erityinen aikuinen. Nyt olen kahden pojan kummi, mutta voin vain kipeästi todeta kummina olevani kaukana ihanteestani. Kummilapseni ovat vielä kohtalaisen nuoria, mutten voi sanoa olevani heille millään tavalla erityinen aikuinen. Huomaan, etten edes oikein osaa sitä. En tiedä vaikuttaako siihen oma rajallinen kokemukseni asiasta, vai enkö vain ole osannut antaa heille tarpeeksi itsestäni. Mieheni osaa asian selvästi minua paremmin. Myöskään muissa kummin tehtävissä en ole ollut erityisen hyvä.

Ehkä itsekin on hyvä muistaa, että kummius ei ole vain kummia tai kummilastavarten, vaan se on kirkon antama tehtävä. Kastettavalla tulee olla vähintään kaksi kastettua ja konfirmoitua kummia, jotka ovat kirkkomme jäseniä. He ovat perinteisesti olleet kasteen todistajia ja tukevat kastettavan kristillistä kasvatusta. Ystäväni ja vanhemman lapseni kummi kertoi omasta kummistaan, joka ei ollut mitenkään erityisen paljon osallistunut kummilapsensa elämään. Kummilapsi oli kuitenkin kulkenut kumminsa rukouksissa mukana jokaikinen päivä. Ystäväni koki sen lahjoista suurimmaksi: hänen puolestaan on rukoiltu. Omat kummilapseni pyrin liittämään rukoukseeni. Siinäkin on kuitenkin paljon petraamisen varaa.

Omien lapsieni kummit on nyt valittu ja pyydetty tehtäväänsä. Kaikki ovat ottaneet kutsun vastaan ilolla ja ylpeydellä. Uskon, että molemmat ovat saaneet ison kasan aikuisia ystäviä, erityisiä ihmisiä, jotka ovat olemassa heitä varten. Joukossa on myös heitä, jotka liittävät lapsemme rukouksiinsa joka ilta. Toivottavasti lapsemme voivat kokea kummit itselleen tärkeiksi ihmisiksi, joiden kanssa voi nyt leikkiä ja myöhemmin pohtia elämän suuria asioita, ehkä jopa sellaisia, joita ei äidille uskota. Sitäkin kristillinen kasvatus minulle merkitsee. Olla jollekin erityinen ja rakas.