Tapakristittyn kristillinen kasvatus

Kuva: Nani Härkönen

Ensi sunnuntaina minä ja mieheni lupaamme huolehtia kuopuksemme kristillisestä kasvatuksesta yhdessä kummien ja seurakunnan kanssa aivan kuten teimme myös esikoisemme kastejuhlassa kaksi vuotta sitten. Tuo lupaus menee helposti kastetilaisuudessa ohi kaiken muun keskellä. Enemmänhän sitä jännittää, pysyykö lapsi rauhallisena tai miten hän suhtautuu yhtäkkiseen pään kasteluun. Tilanne, jossa pappi joutuu kilpahuutamaan vauvan kanssa, ei ole kenenkään vanhemman toiveissa.

Kyseessä on kuitenkin iso lupaus ja voisikin viimeistään tässä vaiheessa hyvä ottaa selvää, mitä kaikkea tulemmekaan siinä sanoneeksi. Tarkasti ottaen vanhemmilta kysytään "Tahdotteko huolehtia lapsenne (ja tähän lapsen nimi) kristillisestä kasvatuksesta yhdessä seurakunnan kanssa?" Martti Lutherin Vähä katekismusta mukaillen voi kysyä, mitä se merkitsee.

Monivuotisista teologian opinnoista ja useammasta kirkollisesta työvuodesta huolimatta huomaan, että minulla ei ole aivan tarkkaa käsitystä, mitä kirkkomme tarkoittaa kristillisellä kasvatuksella. Epäselvää minulle on myös, mitä vanhemmilta tässä suhteessa odotetaan. Mitä on tuo "yhdessä seurakunnan kanssa"?

Kyllä minulla on jonkunlainen intuitiivinen käsitys asiasta. Esikoisellemme luetaan iltarukous ja ruokailun yhteydessä hän itsekin muistaa jo muistuttaa, mikäli ruokarukous meinaa unohtua. Olemme käyneet hänen kanssaan kirkossa ja ehtoollispöydässä, jossa hänet on vielä nyt siunattu. Keskustelemme hänen kanssaan uskontoon liittyvistä asioista, jos sellaisia tulee esille, ja vastaamme hänen kysymyksiinsä parhaamme mukaan. Minusta kristillisessä kasvatuksessa on kuitenkin tärkeintä, että katsomme häntä rakastavasti ja pidämme sylissä. Mutta ovatko nämä niitä asioita, joita kirkko tarkoittaa puhuessaan kristillisestä kasvatuksesta?

Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelmassa kristillisen kasvatuksen sanotaan kaikessa yksinkertaisuudessaan olevan kristilliseen uskoon ja sen lähtökohtiin keskittyvää kasvatusta, jonka lähtökohtina ovat kaste- ja lähetyskäsky sekä lasten evankeliumi. Lapsen hengellisyys on: "ihmettelyä, ihailua, valppautta, tutkimista ja leikkimistä. Siihen liittyy herkkyys havaita kauneutta, pyhyyttä, näkymätöntä ja tuonpuoleista. Hengelliseen alueeseen kuuluvat olennaisesti mysteerit, symbolit, mielikuvitus, lapsen ja aikuisen varhainen vuorovaikutus sekä toistuvat rituaalit."

Sylissä pitämisellä ja ilta- ja ruokarukouksella pääsee siis pitkälle. Jos vielä yrittää parhaansa mukaan pohtia lapsen kanssa elämän arvoituksia hänen pyhän ja tuonpuoleisen tajuaan kunnioittaen, voi varmasti sanoa yrittäneensä parhaansa.