Ihan tavallinen tarhapäivän jälkeinen ilta

"Leevi ei tykänny kun mä pussasin sitä",  toteaa ipana kotimatkalla. "Älä pussaa Leeviä väkisin, se on sun hyvä rakas ystävä. Ethän säkään tykänny kun Miro pussas sua", yritän. "Kyllä se vähitellen tottuu",  toteaa Lumi tyytyväinen hymy huulillaan. Leeviä käy tässä vähän sääliksi.

"Miksi se sinulle valehtelisi?" kysyy tytär jolle ostin tänään vääränkokoisia helmiä. Ylipirteä Myyjä väitti että ne ovat just samanlaisia ja pakkaus oli läpinäkymätön. Kiroilin ääneen. Helmityöt onnistuivat silti.  "Annetaan reilusti anteeksi se valhe. Sillä myyjällä oli ehkä känkkäränkkäpäivä!" Tyttäreni on suurenmoinen. Haluan lapsen kaltaiseksi.

"Äiti, tää pitää tyhjentää ennen räjähdystä",  lapsi toteaa ja osoittaa rikkaimuria. "Missään ei ole näin paljon hiekkaa!" hän toteaa ihailua äänessään tyhjennyksen tulosta tarkkaillessaan. "Kyllä hiekkalaatikossa tai Saharassa on enemmän”,  koetan puolustautua. "Sä et ole hyvä narraaja", lapsi kikattaa.

"No se tuntu ihan sopivalta hoidolta isovarpaan iholle", totesi lapsi joka halusi sattuneesta syystä pitää tuplavillasukat jalassa koko illan. Riisuessa sitten ihmettelin että sukkahousut olivat ihan märät ja sain tietää että niissä on maitoa ja hiukan ällistelin hölmöyttäni miksei sukkiksia oltu vaihdettu päiväkodissa varavaatelaatikosta kuiviin. Mutta siis tosiaan, kylpihän Kleopatrakin maidossa.

"Äiti, tiesiksä että isi on rakastunut", lapsi huokaa. "No sehän on kiva juttu se", totean hieman mukavuusalueeni ulkopuolella. "Joo, se vaan tuijottaa vaikka mä puhuisin mitä." "Ai mitä?" "No tietsikkaa."

"Ootsä onnellinen kun olet synnyttänyt näin innokkaan tiskaajan",  kysyy lapsi.

Tämä kaikki yhden ainoan illan aikana. En lainkaan ihmettele, että Eve Hietamies on puhutellut kustannustoimittajaa ja joukkoa lukijoita kirjallaan Tarhapäivä. Viisivuotias tuottaa aineistoa pohjattomasti. Mun rakas viskari!