Tänä vappuna sain itseni kiinni menneiden kaipailusta. Aina opiskeluaikojen alusta asti vappu on ollut minulle valkolakkisten kepeä juhla, jossa iloitaan valosta ja keväästä yhdessä ystävien ja rakkaan kanssa.
Parhaana vuonna Ullanlinnanmäen kallioille kannettiin matkalaukullinen eväitä sekä keittiönpöytämme ja tuolimme, joiden ääressä sinnikkäimmät viipyivät puolet vuorokaudesta. Kotiin tultiin kasvot kuumottavina ja auringon ja merituulen värittäminä.
Vielä viime vuosina olemme nakanneet reppuun pientä syötävää ja piipahtaneet katsomaan iloista ihmisvilinää, ikään kuin siirtääksemme perinnettä eteenpäin lapsillemme.
Tänä vuonna on toisin. Vapun olen maannut pitkälti sängyssä vauva-ajan vaivoja taltuttaen. Vaikka halu olisi ollut kova, voimat eivät riittäneet kulttuurimatkailuun kahden pienen kanssa.
Aurinkoiselle taivaalle katsellessani mieleni valtaa haikeus.
Vappuaattona tajusin, että aika mennyt ei enää palaa samanlaisena kuin aiemmin. Uusi etsii tietään, eikä tänä vuonna vielä paljastanut itseään.
Ehkä eniten kaipaan sitä kepeyttä ja vapautta, joka meillä on liittynyt vappuun. Se ei ole vapautta lapsista tai kotielämästä. Se on vapautta omasta sisäisestä talvesta ja esteistä, jotka estävät olemasta sitä, mitä olen. Se on sellaista vapautta, jota nuorena kaikkivoipaisuudessaan kokee. Ehkä tauti riivaa tai vauva-arki väsyttää, mutta nyt kepeys ja vapaus tuntuvat olevan vuosien päässä.
Kaipaan myös ystäviämme, kovasti. Suurin osa sisaruksistamme ja tärkeimmistä ystävistämme on hajaantunut pitkin maata ja maailmaa. Yksi toivottaa hyvää vappua Etelä-Karjalasta ja toinen Tansaniasta.
Samanlaisia ystävyyssuhteita tuntuu olevan yhä vaikeampi luoda mitä vanhemmaksi tulen. (Haussa siis pääkaupunkiseudulta ihmisiä, joiden kanssa voi riemuita kevään kepeästä valosta ja jotka kestävät talven pimeyttä. Minun puoleltani luvassa naurua, mutta silloin tällöin myös yleistä valitusta (ikävä piirre, tiedän).)
Toivon, että tulevaisuudessa nautimme taas perheeni kanssa vapusta hyvässä (uudessa tai vanhassa) seurassa hyvin syöden. Nauraen, leikkien ja auringossa lämmitellen. Ei samanlaisena kuin ennen lapsia, mutta yhtä iloisena. Toivon, että se on kuva, jonka lapseni kasvettuaan liittävät lapsuuden vappuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti