Etukäteen ajattelin, että tämä mokaviikko on ihan pala kakkua. Mokailtuahan tulee monella tapaa päivittäin. Mutta nyt huomaan, että onkin aika haastavaa valita, minkä tasoisen mokan valitsisin. Tavallaan kirjoitin mokasta jo viime viikolla, kun kerroin, miten otin lapsen mukaan tilaisuuteen, johon levoton leikki-ikäinen ei aivan sulautunut.
Joskus tekemiään virheitä on vaikea saada mielestään ja joskus niistä muistutetaan, vaikka haluaisi itse jo unohtaa. Minulle kävi sinänsä ja onneksi vain pieni, mutta ikävä moka lapsen ruokalapun kanssa. Meitä oli useampi kokki samassa keittiössä ja tyypilliseen tapaani kuljin rutiininomaisesti laittamassa tavaroita takaisin paikalleen (= voidaan myös nähdä ärsyttävänä tapana jatkuvasti korjata muiden jälkiä). Laitoin siis muovisen ruokalapun leivänpaahtimen päälle tarkistamatta sitä tosiseikkaa, että leivänpaahdin oli käynnissä. Siinä mustuivat ja paloivat niin leivät kuin ruokalappukin.
Koska lappu on kuitenkin vielä käyttökelpo, olemme sitä käyttäneet. Ja niinpä joka kerta lapsi näyttää palanutta osaa lapussa ja sanoo kiihtyneenä: "Äiti!" Ja sitten minä selitän, että äidille tuli vahinko, muttei käynyt kuinkaan. Lappu vain vähän paloi. Ja sitten lapsi sanoo: "Ei hätää, ei haittaa!" Ja syö tyytyväisenä.
Varmasti lapsen iästä ja sanavaraston kehittymisestä johtuen ilmaisut: "Ei haittaa" ja "ei hätää" ovat tulleet jokapäiväiseen käyttöön.
Miten minä voisin olla siirtämättä lapselleni omia pelkojani? Voinko mitenkään suojella lasta niin, ettei mitään todellista hätää tulisi? Tai toisaalta, miten minä helposti hätääntyvä voisin antaa esimerkkiä siitä, ettei mokaaminen haittaa ja että kaikenlaisesta hätäännyttävästäkin voi selvitä?
pohtii Johanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti