Vieraskynä: "Isi, sie oot miun rakas isä!"

 

Isänä oleminen saa sydämen pakahtumaan. Ei ole ylisanomista tai liioittelua, kun sanon että lapseni ja perheeni ovat suurin saavutus, jossa olen saanut olla mukana. Kliseeltähän se kuulostaa luettuna ja sanottuna, mutta totta se vain on.

Isänä oleminen väsyttää. Kahden lapsen isänä oleminen väsyttää moninverroin enemmän. Väsymys saa hermon kiristymään ja oman lapsellisuuden nousemaan pintaan. Tulee tiuskittua
ja käyttäydyttyä kuin marttyyri. Se hävettää.

Isänä oleminen on sitä, että saa nauttia lasten ilosta. Tuliaisena tuotu lontoolaisena bobbyna kuvattu kumiankka on lapselle "miun ihana kaveri". Nuorimmaiselta saa aina iloisen
virneen, kun tämä herää unilta. Lapset osaavat jo nyt iloita toisistaan - toivottavasti näin on myös tulevina vuosina ja vielä kymmennienkin vuosien jälkeen.

Isänä oleminen on surullista. Lapsen pettymys on niin konkreettista ja säästelemätöntä. Se tulee kohti, eikä sitä peitellä. Pahaa mieltä joutuu jakamaan. Syliä tarvitaan, kun pitää lohduttaa.

Isänä oleminen on sitä, että pienikin asia saa tuntemaan suurta ylpeyttä. Ja isommista asioista on haljeta ylpeydestä. Omia lapsiaan kehuu toisille melkein kritiikittömästi. Itsestään tai puolisosta ei kehtaisi vastaavan kokoisilla asioilla rehennellä. Mutta lapsista aion olla ylpeä jatkossakin.

Isänä oleminen on puolisona olemista. Se on vastuun jakamista ja toisen tukemista,
kuuntelemista ja suukkoja. Se on tasapuolista kotitöiden jakamista. Mieluiten vielä isomman siivun ottamista nyt, kun toinen on väsyneempi. Puoliso on tärkein kumppani, jonka kanssa jakaa vanhemmuuden taakat. Ja tietenkin myös ne ilot.

Isän ajatuksia puolisoni blogissa äitienpäivän alla,


Mikko