torstai 9. toukokuuta 2013

Huolenpito on yhteiseen aikaan tulemista


Kuva: Kirkon kuvapankki / Vesa Ranta

Illan varjo lankeaa työhuoneen ikkunasta pöydälleni. Puoliksi juotu kahvi jäähtyy tehostaakseen kauneusvaikutuksiaan. Kellon raksutus kuuluu, mutta satojen kirjojen kammiossa aika on pysähtynyt.  Mieli palaa päivän tapahtumiin, jossa pohjoismaisilla kehitysvammatyön päivillä professori Brian Brock nosti  esille Heideggerin ajatuksen: huolenpito on yhteiseen aikaan tulemista.

Jokapäiväinen annos nettiautoa on auki ruudullani. Taas on tarjolla kesken jääneitä kunnostusprojekteja, joiden ilmoituksessa sanotaan myynnin syyksi: aika ei riitä.  Kokemus on osoittanut, että ne autot joiden ilmoituksessa lukee ajasta, ovat tavalla tai toisella pilattuja tai sellaisia joiden kanssa sisu ei kerta kaikkiaan riitä. Aika on kunniallinen syy perääntyä.
Chryslerin johtaja kirjoitti aikoinaan osuvasti, että niille asioille on aikaa joita arvostaa. Jos sanoo, että perhe on tärkeä ja viettää kaiken aikansa töissä tai harrastuksissa, perhe ei ole tärkeä. Tuo ajatus on keskiluokkaiselle elämänmuodolle kiusallinen, koska kiireestä on tullut muotia ja legitiimi syy tehdä niitä asioita joiden kokee olevan tärkeimpiä. Sosiaalisesti on hyväksyttävää sanoa, että joku asia on itselle arvokas vaikka teot eivät manifestoisikaan sitä. Tähän seikkaan porautuu tiiviisti monet ihmisen arvoa nostavat filosofit kuten Sartre.
Sartren mukaan ihminen on tyhjä, hän tekee valinnoilla arvonsa. Tästä seuraa voimakas vastuu. Valintoja ei voi estää tai paeta, koska valinnan tekemättömyyskin on eräänlainen valinta. Ihminen voi kuitenkin yrittää paeta vapauttaan kaksinaismoralismin tapaiseen epäitseuskoon.  Epäitseuskossa uskossa ihminen ottaa esimerkiksi jonkin ulkoa annetun roolin.  Epäitseusko on pyrkimystä esineen kaltaiseksi, mutta silloinkin on tehty jonkinlainen, tosin epärehellinen, valinta.  Kun ottaa ohjeekseen, ettei ole aikaa, niin silloin sitä ei ole. On vain esine, joka ohjautuu ulkoa.
Lasten kanssa oleminen, hoitaminen on nyt-hetkessä olemista.  Kun lapsi huutaa koliikkiaan tai nälkäänsä on vain yksi ratkaisu. Aikuisella ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä pienen aikaan mukaan, hänen suolistonsa aikaan.
Kuulen poikien huudon. Toinen on ottanut lelun toisen kädestä. Aika alkaa, sillä huolenpito vaatii sitä.

 Juha Luodeslampi

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä, viisas ja kohti käyvä teksti!