torstai 30. toukokuuta 2013


Iskän kaa






”Iskä tuu leikkimään”
”Iskä kato”
"Oota hetki iskällä on vielä yksi asia kesken.."

Nina Halmeen väitöstutkimuksen (2009) mukaan isät viettävät kohtuuttoman vähän aikaa lastensa kanssa, 12-60 minuuttia päivässä ei ole hirveän paljon. Saman tutkimuksen mukaan suomalaiset isät joiden koulutustaso on korkeampi, viettävät vähemmän aikaa lastensa kanssa. Ja vielä, lapsiperheiden isät tekevät runsaasti töitä ja kolmannes kuluttaa alkoholia yli riskirajan.

Lapsi pelkää humalaista. Marita Itäpuiston mukaan aivan tavallisen keskiluokkaisen, keski-ikäisen perheen isän humalajuominen tai humala sinänsä lasten seurassa on ikävää, pelottavaa tai jopa haitallista lapselle. Tästä saa puhua enemmän myös suuren enemmistön keskuudessa. Kun pikkulapsiperheiden isistä noin kolmannes käyttää alkoholia yli riskirajan niin riskiraja lasten näkökulmasta on varmasti ylitetty aikaisemmin.

Isä-poika toimintaa on ajan saatossa järjestetty kiitettävästi, mutta myös tyttöjen kehityksen kannalta ja kasvulle naiseksi suhde isään on tärkeä.

No mitä isänä voisin tehdä?
Istua kannonnokkaan ja katsella yhdessä pilviä tai mennä ongelle. Jo psyykkinen ongella käynti on kotiin päin kehottaa Jari Sinkkonen: 
Isille ja lapsille on kehitetty määrätietoisesti toimintaa, lisää www.isa-lapsi.fi  ”Isän ja lapsen yhteisen viikonlopun rentouttava ja virkistävä kokemus.” Lause joka on kuultu kymmeniltä isiltä viimeisen viiden vuoden aikana.

"No nyt iskä sai blogin valmiiksi, vaikka se ei ole ihan täydellinen, onko edes blogi mutta nyt iskä katsoo, kaikkia kolmea vuorotellen ja yhdessä

-          Hieno hammas lähtenyt sinulta

-          Upeasti laulettu

-          Hieno niskatyyny tehty koulussa

Vai hei lähdetäänkö ulos leikkimään tai hienoja kiviä keräilemään.."
Mikko Mäkelä (ei kuvassa) on kahden tytön ja yhden pojan isä ja iloinen siitä

Ei kommentteja: