maanantai 27. toukokuuta 2013

Mokaviikko: Yhden kalanruotoparketin tarina

"Oli kaunis ja kuuma kesäpäivä vuonna 2010.
Vanhassa 50-lukulaisessa kerrostalon kattohuoneistossamme oli välillä kuuma, mihin keksin oivan helpotuksen: lapset parvekkeelle kylpemään.

Näin tehtiinkin monta kertaa, mistä kohta kaksivuotias esikoinen ja puolivuotias vauvelimme suuresti nautiskelivat.

Erään kerran olin sitten täyttämässä muovista kylpyammetta neljän neliön kylppäri-wc:ssämme. Lorottelin suihkulla vettä ammeeseen, jonka olin nostanut wc-pytyn päälle, koska amme ei yksinkertaisesti mahtunut muualle vessassa. Vauveli oli sylissä ja amme puolillaan, kun kaksivuotias taapertaa paikalle - ja nappaa ammeen laidasta kiinni.

Parikymmentä litraa vettä holahtaa suoraan eteisen kalanruotoparketille.
Kaksi sekuntia hölmistelyä.
Kolme sekuntia siihen, että nostan lapset pois lainehtivalta lattialta.
Neljä sekuntia siihen, että kaapaisen makkarista lakanat imemään vettä.
Minuuttia kaksikymmentä sekuntia kuivailua ja puuskutusta. Lapset ihmettelevät, mutta eivät itke.
Kolme minuuttia lattialistojen irroittamiseen. Lapset itkevät kun eivät saa käyttää vasaraa.
Minuutti barrikadien kyhäämiseen, etteivät lapset pääse eteiseen.
Kaksitoista minuuttia siihen, että googletan, mistä saada kosteudenkuivausvermeet paikalle.
Neljä minuuttia siihen, että saan kosteusmittaajan tilattua.
Seitsemän minuuttia jonotusta vakuutusyhtiön numeroon.
Kolme minuuttia keskustelua vahingonkorvausmenettelystä.
Neljätoista minuuttia puheluun vaimolle.

Seuraavana mielessä, kuinka asiasta kerrotaan juuri myydyn asunnon ostajille.

Kosteusmittaaja saapuu onneksi pian. Lattiaa puretaan hieman ja todetaan, että puu vettyi, mutta rakenteet eivät kastuneet. Seuraavat kaksi viikkoa kuljemme makuuhuoneeseen ja olkkariin muovisista vetoketjuovista ja kuuntelemme kuivauskoneiden laulua. Se on lapsista kivaa. Mutta ei niin kivaa kuin läpitunkemisen yrittäminen.
Koneiden lämpö on kohtuuton, mutta vehkeet saa onneksi sammuttaa yöksi.

No. Siitäkin selvittiin.
Vakuutus korvasi vahingon.
Asunnonostajat saivat vakuutusyhtiön kustantaman parketinhionnan.
Esikoinen, kohta viisi, ei tänäkään päivänä tiedä kaataneensa järkyttävää määrää vettä eteisen lattialle.
Meillä ei nykyään kylvetä parvekkeella."


TMKJEU*#17: "On olemassa toimivia lapsilukkoja ja niitä lapsilukkoja, joita pitäisi kutsua vauvalukoiksi. Kunnon lapsilukko edellyttää kymmenien kilojen painon nostamista tai peruskoulun päättötodistusta."
*Tuu-Meille-Katsomaan-Jos-Et-Usko 

Ei kommentteja: