Aamen! sanoi kristillinen kasvattaja

”Jeesus on siksi niin suuri, koska hän on syönyt kaksituhatta kalaa.” Lydia 6v. 

”Jumala asuu oikeastaan Jerusalemissa, mutta oleskelee usein myös taivaassa. Jumala on iso ja hänellä on hirveästi partaa ja suuret viikset, joita hän heiluttelee ja silloin tällöin leikkelee. Hän niittää, mitä kylvää. 

Anna 8v. 

(Vanhat tädit eivät muni, Mark Levengood ja Unni Lindell. Schildts kustannus oy, 2002) 

Tiedättehän nuo ratkiriemukkaat kirjat, joissa on lasten hauskoja sutkautuksia ja kysymyksiä erilaisista teemoista. Luulin, että kristillisen kasvatuksen polulla joutuisin hankaliin tilanteisiin vasta, kun lapsi osaa puhua enemmän kuin yksittäisiä sanoja. Väärässäpä olin! 

Joku aika sitten olin yksivuotiaani kanssa kirpparilla. Koska satuin löytämään itselleni kivan paidan, laitoin nokkelasti lapsen odottamaan sovituksen ajaksi syöttötuoliin, joka kirpparilla ystävällisesti oli tarjolla. Tytär alkoi välittömästi huutaa: ”Aamen! Aamen!” En ollut ymmärtänyt aiemmin, että hän yhdistää aterian päätteeksi lausuttavan ruokarukouksen (myös?) siihen, että hänet nostetaan pois syöttötuolista. Tavallaan tietysti ihan loogista, mutta kirpparilla saimme muutamia pitkähköjä katseita. 

Tytär on viime aikoina myös alkanut esittää laulutoiveita varsin pontevasti. Olen luullut, että toistuva iltarutiini olisi turvallinen ja mukava, mutta ilmeisesti biisivalintamme on alkanut kyllästyttää. Siinä on naurussa pitelemistä, kun lapsi jaksaa laulaa koko iltavirren ajan vanhempiensa laulun päälle hämä-hämä, hämä-hämä (=hämä-hämä-häkki, kiipes langalle). 

Myös se mietityttää, että miksi tyttö riisuu sukat aina kun veisataan virttä? Varmaan siinäkin on takana joku pettämätön logiikka, mitä mitä minä, rajoittunut äiti, en vaan ole vielä hoksannut. 

Johanna