Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsen logiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsen logiikka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Erilaisia ja samanlaisia

”Ihassama!” vastaa tyttäreni kun kysyn, haluaako hän pukeavihreän neuletakin kanssa vihreät vai keltaiset housut.  Eikö ole merkillistä!

Äitini kertoo usein lapsuusmuistoani, jossa olin lähdössä päiväkerhoon. Vaikka äiti kuinka perusteli, en suostunut pukemaan vekkihameen kanssa punaisia sukkahousuja. Lopulta hain pyykkikorista siniset. Ne sopivat mielestäni paremmin yhteen hameen ruutujen värityksen kanssa.
Kun odotin tytärtäni, läheiset opastivat ja evästivät monissa asioissa. Yksi neuvoista koski joka-aamuista pukemisrumbaa, jota kuvailtiin tuntikausien hikiseksi puurtamiseksi. Ystäväni Salli kertoi, että hän laittaa edellisiltana valmiiksi sohvalle pinon, jonka lapsi sitten pukee ylleen. Ei neuvotteluja, ei tilaa kiukuttelulle, ei valinnanvaraa. Päätin noudattaa kokeneen äidin neuvoa.

Tyttäreni on kohta kuuden vanha. Vuosien vieriessä olen ihmetellyt, miten valitsemani vaatteet menevät aina mukisematta ylle. Sallin malli toimii. Toki vaatteiden pukeminen kestää kauan, onhan pukemisen aikana ihmeteltävä koirantaluttajia ikkunan takana, pompittava sängyllä, leikittävä illalla kesken jäänyttä barbileikkiä…. Mutta koskaan lapseni ei kommentoi vaatteitaan.
Olen alkanut varovaisesti osallistaa lasta vaatteiden valintaan. Ottaisitko mieluummin tämän? Haluaisitko päiväkotiin tanssimekon, kun monilla tytöillä näyttää siellä sellainen olevan? Haluatko siniset vai pinkit kurahanskat? Mutta tytölle tuntuu asia olevan yks hailee.

Pukeminen ja värit ovat tietysti kovin pieni asia. Elämähän ei muuksi muutu, olivatpa yllä sitten keltaiset tai vihreät pöksyt. Kunhan nyt jotain on varren verhona, mielellään ei-kiristävää ja sopivan lämpöistä.
 


Paljon isommissakin asioissa jään miettimään, miten erilaisia lapseni kanssa olemme. Hän on taitava tasapainoilija, ottaa hyvin kopin pallosta -- minut valittiin liikuntatunnilla joukkueeseen aina viimeisenä. Tyttäreni kuvailee itseään ujoksi, mutta tutustuttuaan on sydämellinen – minä suhtaudun kyynisen epäluuloisesti useimpiin ihmisiin. Lapseni on joustava – minä jääräpäinen.

Mutta on meillä tietysti yhteistäkin. Kun jokin ei mene kuten haluamme, lähdemme pois. Tytär tilanteesta, jossa äidin näkemys alkaa päästä väittelyssä voitolle. Minä puolestani, no, monestakin haasteesta. Ehkä pitäisi opetella vähän lisää tyttäreni vaate-zeniä. Harjoitella sitä Ihassamaa.
 
Henna Äm

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Aamen! sanoi kristillinen kasvattaja







”Jeesus on siksi niin suuri, koska hän on syönyt kaksituhatta kalaa.” Lydia 6v. 


”Jumala asuu oikeastaan Jerusalemissa, mutta oleskelee usein myös taivaassa. Jumala on iso ja hänellä on hirveästi partaa ja suuret viikset, joita hän heiluttelee ja silloin tällöin leikkelee. Hän niittää, mitä kylvää. 
Anna 8v. 
(Vanhat tädit eivät muni, Mark Levengood ja Unni Lindell. Schildts kustannus oy, 2002) 


Tiedättehän nuo ratkiriemukkaat kirjat, joissa on lasten hauskoja sutkautuksia ja kysymyksiä erilaisista teemoista. Luulin, että kristillisen kasvatuksen polulla joutuisin hankaliin tilanteisiin vasta, kun lapsi osaa puhua enemmän kuin yksittäisiä sanoja. Väärässäpä olin! 

Joku aika sitten olin yksivuotiaani kanssa kirpparilla. Koska satuin löytämään itselleni kivan paidan, laitoin nokkelasti lapsen odottamaan sovituksen ajaksi syöttötuoliin, joka kirpparilla ystävällisesti oli tarjolla. Tytär alkoi välittömästi huutaa: ”Aamen! Aamen!” En ollut ymmärtänyt aiemmin, että hän yhdistää aterian päätteeksi lausuttavan ruokarukouksen (myös?) siihen, että hänet nostetaan pois syöttötuolista. Tavallaan tietysti ihan loogista, mutta kirpparilla saimme muutamia pitkähköjä katseita. 

Tytär on viime aikoina myös alkanut esittää laulutoiveita varsin pontevasti. Olen luullut, että toistuva iltarutiini olisi turvallinen ja mukava, mutta ilmeisesti biisivalintamme on alkanut kyllästyttää. Siinä on naurussa pitelemistä, kun lapsi jaksaa laulaa koko iltavirren ajan vanhempiensa laulun päälle hämä-hämä, hämä-hämä (=hämä-hämä-häkki, kiipes langalle). 

Myös se mietityttää, että miksi tyttö riisuu sukat aina kun veisataan virttä? Varmaan siinäkin on takana joku pettämätön logiikka, mitä mitä minä, rajoittunut äiti, en vaan ole vielä hoksannut. 

Johanna