Äitini kertoo usein lapsuusmuistoani, jossa olin lähdössä
päiväkerhoon. Vaikka äiti kuinka perusteli, en suostunut pukemaan vekkihameen
kanssa punaisia sukkahousuja. Lopulta hain pyykkikorista siniset. Ne sopivat
mielestäni paremmin yhteen hameen ruutujen värityksen kanssa.
Kun odotin tytärtäni, läheiset opastivat ja evästivät
monissa asioissa. Yksi neuvoista koski joka-aamuista pukemisrumbaa, jota
kuvailtiin tuntikausien hikiseksi puurtamiseksi. Ystäväni Salli kertoi, että hän
laittaa edellisiltana valmiiksi sohvalle pinon, jonka lapsi sitten pukee
ylleen. Ei neuvotteluja, ei tilaa kiukuttelulle, ei valinnanvaraa. Päätin
noudattaa kokeneen äidin neuvoa.
Tyttäreni on kohta kuuden vanha. Vuosien vieriessä olen
ihmetellyt, miten valitsemani vaatteet menevät aina mukisematta ylle. Sallin
malli toimii. Toki vaatteiden pukeminen kestää kauan, onhan pukemisen aikana
ihmeteltävä koirantaluttajia ikkunan takana, pompittava sängyllä, leikittävä
illalla kesken jäänyttä barbileikkiä…. Mutta koskaan lapseni ei kommentoi
vaatteitaan.
Olen alkanut varovaisesti osallistaa lasta vaatteiden
valintaan. Ottaisitko mieluummin tämän? Haluaisitko päiväkotiin tanssimekon,
kun monilla tytöillä näyttää siellä sellainen olevan? Haluatko siniset vai
pinkit kurahanskat? Mutta tytölle tuntuu asia olevan yks hailee.
Pukeminen ja värit ovat tietysti kovin pieni asia. Elämähän
ei muuksi muutu, olivatpa yllä sitten keltaiset tai vihreät pöksyt. Kunhan nyt
jotain on varren verhona, mielellään ei-kiristävää ja sopivan lämpöistä.
Paljon isommissakin asioissa jään miettimään, miten erilaisia lapseni kanssa olemme. Hän on taitava tasapainoilija, ottaa hyvin kopin pallosta -- minut valittiin liikuntatunnilla joukkueeseen aina viimeisenä. Tyttäreni kuvailee itseään ujoksi, mutta tutustuttuaan on sydämellinen – minä suhtaudun kyynisen epäluuloisesti useimpiin ihmisiin. Lapseni on joustava – minä jääräpäinen.
Mutta on meillä tietysti yhteistäkin. Kun jokin ei mene kuten
haluamme, lähdemme pois. Tytär tilanteesta, jossa äidin näkemys alkaa päästä
väittelyssä voitolle. Minä puolestani, no, monestakin haasteesta. Ehkä pitäisi
opetella vähän lisää tyttäreni vaate-zeniä. Harjoitella sitä Ihassamaa.
Henna Äm
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti