Kops.
Herään siihen, kun pieni kantapää osuu otsaani. Vajoan uudelleen uneen.
Tömps.
Tällä kertaa koko jalkaterä kumahtaa kylkeeni. Raotan hitaasti väsyneitä silmiäni. Pienempi poika ääntelee. Käännän päätäni, joka kolahtaa pinnasängyn reunaan. Sänky on tyhjä.
Lapsi löytyy yläpuoleltani. Näen pikkuruiset jalkapohjat. Hänen vieressään näkyvät toiset pienet jalat, ne jotka äsken tekivät selvää kylkiluistani. Onpas poika jo pitkä, ajattelen. Reunimmaisena on peittomöykky. Suoristan jalkani kohti möykkyä ja ne osuvat mieheni jalkoihin. Minä makaan siis poikittain sänkymme jalkopäässä ja lapset ovat siellä, missä minun tyynyni on. Siis oikeinpäin…Minun paikallani.
Että näin.
Yritän muistella yötä, mutta en jaksa ajatella. Kerään kivistävät luuni ja nappaan pienimmän kainalooni.
Keitän kahvia, jolle käy taas kuten kuvassa.
Hieraisen silmiäni ja päätän, että mokaviikkona kirjoitan nukkumisesta. Ihan jo siksi, että öisin meillä sattuu ja tapahtuu ja olen ihan liian paljon hereillä.
Muistikuvat repaleisista öistä ovat vähän huteria. Parhaat palat ovat jääneet kuitenkin mieleen. Edellisyönä, kun vauva alkoi itkeskellä vieressäni, mieheni kääntyi rivakasti ympäri ja alkoi taputtaa minua tarmokkaan rytmikkäästi takapuolelle. Minua! Ei vauvaa. Yöllä kysyin raivokkaasti ”Mitä sä luulet tekeväsi!”. Aamulla nauroin katketakseni.
Olen hyvin tietoinen unikouluista ja kaikenlaisista nukutuskikoista. Tiedän myös, että johdonmukaisuus ennen kaikkea. Väsyneenä sitä vain tulee lipsuttua. En muista, miten lapset päätyivät viime yönä sänkyymme, enkä myöskään sitä, miten itse päädyin jalkopäähän. Pääasia, että saimme nukutuksi. Välillä kaikki sujuu mutkattomasti ja koko perhe nukkuu useamman yön ainakin kohtuullisesti. Välillä taas tuntuu, ettei valvomiselle tule loppua. Olen varmasti tehnyt unisena tuhat mokaa ja tulen vielä tekemäänkin.
Yksi asia on aina varma. Menipä minun yöni miten tahansa, silti aamulla noustaan varhain. Lapset eivät malta nukkua, sillä:
Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille,
joka on valmis ottamaan niitä vastaan. (Muumipappa)
3 kommenttia:
..."Ei muumitalossa nukuta öisin, hei muu-uumi! Karkeloi kersat, ja korvissa soi! Vauvoilta valvomist' oppia voi!" ;)
Nimimerkki Samuel L Jackson on nyt vähän väsynyt
Mahtava sanoitus! Kiitos! (kyllä valvoa saa myös isompien ipanoiden kanssa.... ja teinien kanssa sitten kuulemma oikein pikantein huoli-lisäyksin)
On kyllä mahtavat muumilyriikat, kiitoksia! Tosiaan teini-ikäisten kanssa saa varmaan olla huolesta sekaisin. Nyt ainakin tiedän, että lapset ovat saman katon alla, vaikka he löytyisivätkin väärästä sängystä. Ennen äidiksi tuloa olin kuullut tästä valvomisesta, mutta olen silti yllätetty ;)
Lähetä kommentti