maanantai 11. maaliskuuta 2013

Ajatuksia kastemusiikista




Vähän aikaa sitten Oulun seurakunnat järjestivät melkoisen kulttuuriteon julkaisemalla videoina suosituimmat kastevirret. Olen huomannut, että kastemusiikki tuppaa tuottamaan tavanomaista enemmän tuumailua, on sitten ollut kyse oman lapsen kasteesta tai kasteesta, jota olen mennyt toimittamaan.
Kasteen kulkuun (pdf) on upotettu kaksi "pakollista"  ja kaksi "vapaaehtoista" virren paikkaa (*"pakollisia" siitä huolimatta, että Jeesuksen kasteessa tuskin laulettiin yhtään mitään). Tässä pari ajatusta, kuinka homman voi hoitaa:

Tavanomaisin minimi on, että lauletaan ensimmäinen säkeistö Jumalan kämmenellä -virrestä alkuun ja toinen loppuun.

Useimmiten vanhemmat valitsevat alla olevista kaksi ja miettivät, mitkä säkeistöt lauletaan:

Joillain on jokin sisarussarjaan liittyvä teema, esimerkiksi yksi sama virsi kaikille lapsille ja jokin oma toisena, joka on eri kuin muilla. Meidän lapsilla on jokaisella oma nimikko-Taizé-laulunsa, joka on laulettu kasteessa.


Monissa kasteissa lauletaan myös erilaisia lasten hengellisiä lauluja, kuten Suojelusenkeli tai joku seurakunnan kerhosta tuttu laulu. Näitä voi selailla esim. tuoreesta Lasten Virsi -laulukirjasta

Loppujen lopuksi merkityksellistä on, mikä vain parhaiten vanhempien mielestä tilanteessa toimii. Jos kaveripiirissä on musiikkivirtuooseja niin miksei vaikkapa esityksenä tämä kappale?

Lisää kasteen kulusta ja musiikista voi lukea esim. tästä Helsingin seurakuntien kaste-sivustolta.

TMKJEU*#6: "Lapset herättävät sinut ennen seitsemää - paitsi niinä aamuina kun et edellä mainittuun faktaan tuudittautuen laita kelloa soimaan ja olisi pakko päästä kiireellä ovesta ulos."
*Tuu-Meille-Katsomaan-Jos-Et-Usko

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

heiii, tästä puuttuu 8- alkuiset.
808 ja 809 on tosi suosittuja, ne pitää tietenkin esitellä vanhemmille. Luulen, että lähes joka toisissa ristiäisissä lauletaan 800-osaston virsi.

Unknown kirjoitti...

Hups, jostain syystä lista oli katkennut muokatessa eli palautin nyt nuo virsikirjan liiteosan virret mukaan listaan.
Muita puutteita? Suosikkilauluja? Lisätkääpä omat suosikkinne kommentteihin!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on aivan ihana tuo Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen! Lauloin sen siskonpojan ristiäisissä ja ois kyllä ihana saada se vielä omankin lapsen ristiäisiin, jos vielä lapsia meille joskus siunaantuu. :)