hoitolapsi vuorokaudeksi

Viime sunnuntaiaamuna meille saapui hieman alle 2-vuotias unenpöpperöinen tyttö Nalle Puh-kainalossaan. Minä keitin ison kattilallisen puuroa, istutin hoitolapsen syöttötuoliin ja omani tavalliseen ja yritin maanitella tyttöjä syömään. Lopputuloksena oli, että kumpikaan ei syönyt puuroa, mutta sen sijaan kinkkusiivuja ja kiiviä. Päätin etten nipota, koska ei tuntunut ihan helppoa kahden samanikäisen pikkutytön hoitaminen.

Sitten me leikittiin. Katsottiin vähän tv:stä Tuomasmessun 25-vuotisjuhlajumalanpalvelusta ja tanssittiin menevimpien virsisovitusten tahdissa. Myöhemmin syötiin nakkikeittoa ja pullaa. Päiväunien jälkeen ulkoiltiin ja koska mies oli tullut töistä, lähdettiin alkuperäisen suunnitelman mukaan uimaan. Paluumatkalla käytiin vielä kaupassa ja sitten olikin vuorossa enää iltatoimet ja nukkumaanmeno. Hoitolapsi nukahti matkasänkyynsä ja nukkui sikeästi aamuun, siihen saakka, kunnes omani herätti hänet hihkumalla kovaäänisesti: hei, HEI! 

Olin saanut etukäteen ohjeita, miten selvitä hoitolapsen kanssa erilaisista tilanteista. Jännitin, että miten saan tytöt nukkumaan ja kuinka sujuu uimahalliretki kahden pienen kanssa. Kaikki meni yllättävän sujuvasti. Vain pari kertaa tytöille tuli riitaa leluista, mutta kukaan ei satuttanut itseään pahasti, pudonnut tuolilta/keinusta/mistään, unohtunut uimahalliin, tms. Kaikki ne tilanteet, joissa tiesin hoitolapsen temppuilevan omille vanhemmilleen, menivät meillä varsin jouhevasti. Varmasti päivän retkitunnelma auttoi ja hoitolapsi oli hyvin vieraskorea. Niin olen ymmärtänyt omanikin olevan, kun hän on hoidossa vaikka isovanhemmillaan. Tottelee suht kiltisti, eikä loputtomiin testaa hoitajan hermoja. Mutta sitten taas, kun pääsee omaan kotiin, voi rentoutua ja päästää kaikki tunteet valloilleen. Ja hyvä tietysti niin.

Kun hirmu reipas hoitolapsemme seuraavana aamuna lähti, tyttäreni seisoi ikkunassa ja vilkutti ystävälleen, josta oli tullut yöllä isosisko. Sydän pakahtuen mietin, miten tärkeää on, ettei kukaan lapsi jää yksin vaan saa kavereita ja tulee hyväksytyksi mukaan.


Johanna

Siskoista ja veljistä

Tammikuun alussa perheeseemme tuli kaksi uutta jäsentä: pieni poika ja hänen isosiskonsa. Kumpaakaan meillä ei ollut aiemmin. On ihanaa kuulla, kun vanhempi sanoo nuoremmalle päivittäin: "Vepa, minä olen sinun siskosi. Sinä olet minun veljeni."

Sisarukset ovat toisilleen tärkeitä. Sisko hellii veljeä paljon - välillä hellemmin ja välillä hieman kovemmin. Mutta veli nauraa vain aina. Mikään muu ei saa hänen kasvojaan yhtä leveään hymyyn kuin siskon näkeminen. Pienet kädet alkavat viuhtoa heti, kun hän kuulee siskonsa nimen mainittavan.

Sisko pitää veljensä puolia. Jos olemme ostamassa jotain, hän huolehtii että veli saa myös. Hän on jo nyt parempi isosisko kuin minä olen koskaan ollut.

Sisaruus on hieno suhde. Joku ihminen, joka kasvaa vierelläsi samaa tahtia kuin sinä. Samassa perheessä kuin sinä. Mutta kuitenkin erilaisena ja eri asioita kokien.

Ystäväsi voit valita, sisaruksiasi et. Joku päivä saatat huomata, että heistä on tullut ystäviäsi. -Sananlaskun muunnelma Kannelmäestä.