Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapsettomuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapsettomuus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Lapseton

Kolme vuotta sitten olisin inhonnut tätä blogia ja lähes jokaista sen kirjoittajaa. Erityisesti olisin inhonnut vauvojen ja pienten lasten vanhempia, jotka näennäisen huolettomasti kertovat arjen ihanista ja ikävistä sattumuksista.

Asia muistui mieleeni, kun luin Johannan kirjoituksen, jossa hän kertoi elämästään yksinelävänä aikuisena.

Kolme vuotta sitten epikriisissäni luki "primääri lapsettomuus". Olimme olleet mieheni kanssa yhdessä lähes kymmenen vuotta ja niistä lähes kahdeksan naimisissa. Lasta olimme toivoneet jo useamman vuoden ajan, ensin toiveikkaina, sitten pelokkaina ja lopulta vihaisina kaikkeen ja kaikkiin vauvoihin ja lisääntymiseen liittyvään.

Asiasta puhuttiin vain harvojen ja valittujen kanssa. Siihen liittyi niin paljon kipua ja syvää kokemusta epäonnistumisesta. Häpeää.

Noina vuosina opin, että ihmissuvun jatkaminen on kirjattu hyvin syvälle perimäämme. En ollut koskaan ajatellut, että naisen arvo olisi kiinni siitä, tuottaako hän jälkeläisiä vai ei. Sisälläni kuitenkin ääni huusi huonommuuttani naisena ja ihmisenä, sillä en ollut onnistunut sen mielestä tärkeimmässä: suvun jatkamisessa.

Ja minä huusin miehelleni. Puhe lapsesta rakkauden hedelmänä oli viiltävää pilkkaa. Rakkautemme täytyi olla perustavalla tavalla viallista, sillä juuri siinä olimme epäonnistuneet.

Tuona keväänä kolme vuotta sitten tyttäremme sai alkunsa petrimaljassa (miksi ihmeessä puhutaan koeputkivauvoista?), ja sain hänet ensimmäisen kerran syliini kylmänä ja kauniina helmikuun päivänä seuraavana vuonna. Vajaa kaksi vuotta sen jälkeen sain syliini hänen veljensä, joka oli aloittanut elämäänsä samassa maljassa siskonsa kanssa.

Olenko vielä vihainen? En.

Koenko vielä, että naisen elämän tärkein asia on suvun jatkaminen? En.

Ajattelenko vielä, että rakkautemme mieheni kanssa on viallista? En. Vaikka lapsemme eivät ole saaneet alkuaan kahden ihon kosketuksesta, he ovat todellisia rakkauden hedelmiä.

Koenko vielä epäonnistumista? En, vaan ylpeyttä perheestämme, juuri tällaisena.