tiistai 14. toukokuuta 2013

Kirjojen iloa


On vaikeaa olla kaksivuotias. Ei ole päivää ilman suurta draamaa tai mahdottomia tehtäviä.

On vaikeaa olla kaksivuotiaan vanhempi. En ole tavannut epäloogisempaa olentoa kuin tahtonsa kanssa kamppaileva pieni ihminen.

Onneksi on kirja!

Hyvä kirja tuo iloa ja valoa. Se avaa uusia näkökulmia. Se auttaa ymmärtämään elämää, omaa ja muiden.

Niin myös hyvä lastenkirja.

Se kertoo arjen riemuista ja suruista ja kuvaa ihmisiä lempeän tarkkanäköisesti. Se antaa lapselle sanoja ymmärtää omaa itseä ja ympärillä olevaa maailmaa.

Hyvä lastenkirja tukee myös vanhemmuutta. Se antaa vinkkejä arjesta selviytymiseen ja sen kautta voi peilata omia käyttäytymismallejaan ja kasvatusperiaatteitaan.

Mikä tärkeintä, se on läheisyyttä, sillä kirjaa luetaan sylikkäin.

Meidän perheessämme on viime aikoina luettu kirjoja, jotka kertovat muun muassa Aino-tytöstä, pikkuveljen syntymästä, vihaisesta äidistä, kevään tulosta ja muutosta. Noita asioita tapahtuu meidänkin elämässämme. 

Haussa olisi myös muita kirjoja, joiden kautta sekä kaksivuotias että äitinsä voisivat ymmärtää muitakin yhteiselämässä eteentulevia tilanteita.

Mitä kirjoja sinä suosittelet? Mitkä ovat perheessänne lempikirjoja, joiden sivut ovat jo nuhjaantuneet kovasta lukemisesta? Entä mitä kirjaa lapsesi toivovat sinun lukevan yhä uudelleen ja uudelleen? 

Niitä mekin voimme etsiä seuraavalla kirjastoreissulla.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meilläkin Aino ja Tomppa olivat 2-vuotiaiden suosikkeja. Liian paljon meillä on aikuisten mielestä luettu Tatun ja Patun Outoja aakkosia. Meidän tytöt tykkäävät myös Salla ja Samu -kirjoista.

Riikka, mulla olisi sulle muutoinkin asiaa, mutta mulla ei ole ajantasaisia yhteystietoja. Ehditkö laittaa s-postia?

Lotta-pappi

Unknown kirjoitti...

Hei Lotta! Pitää etsiä käsiin teidän suosikkinne. Ja toiveesi on toteutettu. :)

Tuo liika lukeminen (vanhempien mielestä) uhkaa meilläkin ja Ainoja luetaan usein viisikin kertaa peräjälkeen. Mieheni jo luki yhden suosituimmista kirjoista iPadiin videolle kirjan kuvien ja sivukäännösten kera, mutta se ei jostain syystä uppoa niin kuin oikea lukeminen.