- Miks mä en saanut mitään?
Lapseni kysymys Jyväskylän Kirkkopäivien päätösmessun
ehtoollisen jälkeen pysäytti minut pohtimaan osallisuuden kokemusta. Tuolloin
kaksivuotias tyttö ihmetteli vielä kotimatkalla, miksi ehtoollista annettiin
vain äidille ja kummitädille. Koetin selittää, että hän oli saanut siunauksen.
Kotona opetin lapselle, mistä ehtoollisessa on kysymys ja
siitä alkaen olen ehtoollispöydässä sanonut papille, että lapselle voi antaa
ehtoollisen. Jotkut papeista ovat ehkä hämmästelleet, kysehän on vielä kovin
pienestä ihmisestä. Ehkä kaikkien pappien mielestä alle kouluikäinen ei voi käsittää
ehtoollisen merkitystä. Ajattelen, että lapsi ymmärtää asian omalla tavallaan.
Eilen illalla juttelimme päivällispöydässä mustikoista.
Pohdimme, onko uuden kodin lähimetsässä yhtä hyvä mustikkasato kuin tuossa
vanhassa rakkaassa takapihamme metsikössä.
- Mistä maailman ensimmäinen mustikka tuli, kysyi lapsi.
- Jumala loi sen, vastasin, vaikka ajatus Jumalasta
luomassa juuri nimenomaan mustikkaa
tuntuukin vähän kummalliselta .
- Keksi joku toinen selitys, vaati tytär.
- No minä haluan uskoa niin. Että Taivaan Isä loi
mustikatkin, kun on luonut koko maailman.
Myöhemmin illalla lapsi on päässyt pohdinnoissaan pitkälle.
- Äiti, mä haluan uskoa, että Jumala pitää huolen minusta ja
sinusta ja siitä muuttamisesta, tytär huokaa unisena.
Olen itse kasvanut kodissa jossa usko, rukous, hengelliset
laulut ja kirkossakäynti olivat osa arkea ja tekivät siitä pyhää. Sen saman
perinnön haluan lapselleni antaa. Sen, että hän on osallinen kristillisessä
traditiossa, uskossa, joka kantaa halki vaikeuksien.
Tänään työssäni on saanut kuulla monenmoista mielipidettä siitä, saako
kirkossa tanssia. Minun on tehnyt mieli kertoa, miten tyttäreni tanssi
kotikirkossamme Marianpäivän messussa kansanmusiikin tahtiin harmoonin,
viulun ja huilun soitossa, keinuen, täynnä iloa ja pyhää. Osallisena uskon
ilosta.
5 kommenttia:
Kertoisitko, miten opetit lapsellesi ehtoollisen merkityksestä? Saisi jotain vinkkiä itsellekin.
kun tytär oli ihan pieni, puhuin hänelle siitä miten Jeesus opetti, että ehtoollisessa saamme muistaa sen, että hän on aina kanssamme, emmekä koskaan ole yksin. Myöhemmin olen kertonut, että ehtoollispöydässä ovat läsnä myös ne rakkaat, jotka jo ovat taivaassa. Kun hän vielä kasvaa, varmasti kerron siitä mitä sovitus ja armo ovat.
Onneksi tämän blogin kirjoittajina on iso joukko taitavia kasvatuksen teologeja ja kristillisen kasvatuksen ammattilaisia. Heiltä olisi kiva kuulla vinkkejä lapsen ehtoolliskasvatukseen. Itse kun olen ihan amatööri-harrastelija.....
Henna Äm
Kiitos! Itse olin ajatellut turhankin monimutkaisesti, mutta senhän voi kertoa noinkin yksinkertaisesti. :)
Jos saan esittää toiveen, niin tahtoisin muutenkin lukea vinkkejä kristilliseen kasvatukseen, etenkin sellaisessa tilanteessa, kun toinen vanhemmista suhtautuu asiaan kielteisesti, eikä itse uskalla pitää uskoa esillä kotona niin paljoa kuin tahtoisi. :(
ensi perjantaina paljastan, että jaan huolesi, Anonyymi. Kiitos kommenteista! Henna Äm.
Kuopukseni taisi olla hädin tuskin vuoden vanha, kun hän sai ensimmäisen kerran ehtoollisleivän. Se ei ollut suunniteltua, mutta äidin sylistä käsin neitonen huomasi isosiskon ja -veljen saavan jotakin kiinnostavaa ja ojensi päättäväisesti kätensä. Minulle myös. Ehtoollisen jakajana ollut tytön kastepappi ja minä katsoimme hetken toisiimme, ja sitten pappi kuiskasi minulle: "Saanko antaa leivän?" Annoin luvan ja vuoden vanha söi onnellisena ensimmäisen ehtoollisleipänsä.
Ymmärrän hyvin anonyymin huolen. Kristillinen kasvatus ei ole helppoa eikä sitä helpota, jos vanhemmilla on erilaiset vakaumukset. Toisaalta usko voi olla läsnä lapsen ja vanhemman kahdenkeskisessä suhteessa siitä huolimatta. Lapsen kristillinen kasvatus on aikamoinen kasvamisen prosessi myös aikuiselle.
Lähetä kommentti