Vauva-aikaa viriketulvassa

”Lasten suhteen ei mikään ole muuttunut Jeesuksen syntymästä. Ainoastaan odotukset ovat kovemmat. Kukaan ei odottanut Jeesukselta ihmeitä. Jos nykyisestä keskiluokkaisesta lapsesta kirjoitettaisiin Raamattu, se kuulostaisi jotakuinkin tältä: Siihen aikaan Ari työskenteli kehitysjohtajana ja Tiina markkinointipäällikkönä. Synnytysvalmennustuntien ja lapsenhoito-oppaiden lukemisen jälkeen he saivat perhehuoneessa pojan, antoivat hänelle nimeksi Miko Julius, kapaloivat, panivat seimeen ja alkoivat etsiä Vauva-lehdestä erikoisia harrastuksia.” Tämä teksti oli ote Miika Nousiaisen romaanista Metsäjätti (2011).

Kun itse tulin äidiksi, osallistuin erääseen äiti-lapsi-ryhmään. Tapasimme säännöllisesti kerran viikossa ja keskustelimme kahvikupin ääressä niitä näitä vauva-arjestamme. Hyvin pian huomasin, että minulla oli hyvin erilainen näkemys kuin muilla ryhmän äideillä siitä, mitä tulisin pienen vauvani kanssa tekemään. Olin päättänyt jo raskausaikana, että haluan ihan vaan ”olla möllötellä” lapsen kanssa mahdollisimman leppoisasti. Ajatukseen johti varmasti ennen äitiyslomaa työssäni kokema stressi. Muut ryhmämme tuoreet äidit olivat innostuneita kaikenlaisista harrastusmahdollisuuksista vauvojen kanssa. Minusta kuulosti mukavalta, kun he kertoivat menevänsä muskareihin, perhekerhoihin, värikylpyihin, vauvauinteihin jne. Olin itse ollut työkseni järjestämässä tuon kaltaista toimintaa, joten innostus oli sikälikin musiikkia korvilleni. Koin silti vähän ulkopuolisuutta, kun minulta kysyttiin, mitä me alkaisimme harrastaa. ”Ei vielä mitään, en halua nyt sitoutua aikatauluihin. Tehdään varmaan päivittäin, mitä mieleen juolahtaa”. Sain osakseni kummastuneita katseita ja ääneen ihmettelyä. Lopulta olin vain helpottunut, kun ryhmä lopetti kokoontumiset.

Muistan myös töistäni tapauksia, joissa vanhemmat kokivat suorituspaineita siitä, että vauvan pitäisi saada mahdollisimman aikaisin mahdollisimman monipuolisia virikkeitä. Yritin rauhoitella heitä tekemään sellaista, joka itsestä tuntuisi mukavalta. Vanhemman hyvällä ololla kun on tapana heijastua lapseen. Jos vanhempi piti lauluista, suosittelin muskaria, jos hän kaipasi vertaistukea, suosittelin seurakunnan perhekerhoa.
Suorituspaineita yhdessä puuhailusta ei saisi kuitenkaan tulla äidille eikä vauvalle. Näin taitaa kuitenkin käydä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa yhä useammalle.

Eräs tuttuni taas sanoi esikoiseni ollessa 1-vuotias, että ”helppo sinun on, kun osaat koulutuksesi puolesta pitää lapsellesi viriketuokioita kotona.” Jäin ihmettelemään. Viriketuokioita… Me tosiaan ripustimme yhdessä pyykkiä, ulkoilimme, lapsi leikki vesilätäköissä. Niissä väleissä minä saatoin lauleskella ihan niitä näitä ja satunnaisessa järjestyksessä. Toimintani oli aika kaukana suunnitelmallisesta pedagogisesta toiminnasta. En ollut tullut edes ajatelleeksi, että lapseni tarvitsisi ohjattuja viriketuokioita. Yllättävän moni vanhempi ottaa sellaisesta turhia paineita.

Mennäänpä siihen, mitä vauva sitten tarvitsee:

Vauva tarvitsee ennen kaikkea turvallisen kiintymyssuhteen vanhempaansa. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen peräänkuulutti hetki sitten ylen haastattelussa vanhemmilta läsnäoloa, joka ei tarkoita suorittamista.  Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa (MTV3 uutiset/kotimaa,2008), että suomessa vallalla oleva ajatus virikkeiden tarpeellisuudesta pikkulapsille ei pidä paikkaansa. Lapsi ei hänen mukaansa ole mikään tyhjiö, jota vanhempien pitäisi täyttää hyvin varhain mahdollisimman monilla asioilla. Liialliset virikkeet voivat päinvastoin aiheuttaa lapselle stressiä ja lapsen kehitykselle stressi on aina haitallinen asia. Ulkopuolisten virikkeiden sijaan lapsi tarvitsee aikaa istua olohuoneen lattialla ja ihmetellä kaikessa rauhassa.

Eikö olekin ihana ajatus?

Nousiaisen romaanissa Raamatun päivitetty versio jatkuu näin: ”Jompikumpi vanhemmista olisi passittanut lapsen tanskankieliseen sukellusmusiikkileikkikoulukielikylpytennikseen, eikä Jeesus olisi ehtinyt olla Jumalan poika.”

Niinpä…

On hieno asia, että vauva-aikaa ja varhaislapsuutta tunnutaan arvostavan. Niistä kirjoitetaan ja puhutaan ja ollaan eri mieltä yhä enemmän.  Myös harrastusmahdollisuudet ihan pienille vauvoillekin lisääntyvät koko ajan. Laadukasta viriketarjontaa on olemassa yllin kyllin. On syytä pitää mielessä kuitenkin se fakta, että kaupallisten harrastusten elinehto on painottaa virikkeitten merkitystä vauvan kehitykselle. Tämä siltikin vaikka asiantuntijat olisivat virikkeiden ehdottomasta tarpeesta eri mieltä. Ei siis pidä kokea huonoa omaatuntoa siitä, jos ei joskus jaksa raahautua vauvan kanssa paikalle, kun harrastusryhmä kokoontuu. Tärkeintä on lapsi perustarpeineen ja vanhempi, joka nauttii lapsen kanssa yhdessäolosta, tapahtuu tuo oleminen sitten vauvojen värikylvyssä tai oman olohuoneen lattialla.