”Kiireetön koti tarjoaa lapselle hyvän elämän eväät” Luen otsikon terveyskeskuksen infotaululta odotellessani terveyskeskuksen käytävällä alle kouluikäistä poikaa joka käy puheterapiassa. Arkkiatri Risto Pelkonen on HS:n vieraskynässä 2002 tarttunut aiheeseen joka pysäyttää minut niin, että nousen lukemaan tekstin ilmoitustaululta. Tarjoammeko me vaimon kanssa kiireettömän kodin ja hyvät elämän eväät jälkikasvullemme?
Toinen lapsi on kuumeessa kotona. Äidin kanssa kikkaillaan miten hoitaminen saadaan sovitettua töiden kanssa. Kolmas, ekaluokkalainen, on lähdössä kaverin kanssa kouluun. Onhan sukset mukana? Pikkasen tuli aamulla kiire. Jouduin perumaan kokouksen, lähettämään kollegalle materiaalia siihen liittyen. Työmatkan jäljiltä on laukut purkamatta. Synttäriviikonlopun järjestelyt ovat vaiheessa.
Miten kodista saadaan kiireetön? Soijaa pukkaa..
Kun pohdimme erään kokouksen tauolla hyvää vanhemmuutta, eräs päihdejärjestön aktiivi tiivisti: Tarjotko lapsellesi turvallisen sylin?
Vastaus: kyllä.
No niin, kaikki on hyvin.
Kun lapset ovat pieniä, on vielä helppo ottaa syliin ja sanoa päivittäin isi rakastaa sinua. Mutta miten käy murrosiässä? Hellyyden ja osallisuuden kaipuu ei häviä. Jos on niin kiire, ettei lapsi pääse syliin, niin sitten saa tuntea huonoa omaatuntoa ja tehdä parannuksen. Mutta lapsellekaan ei ole hyvä jos piehtaroi liikaa ajatellen tarjoanko lapselle hyvän elämän eväät.
Arkkiatrin kirjoitus syntyi pitsikauppiaan kohtaamisesta, joka, kun kauppoja ei kiireen takia syntynyt, kysyi : ”Mitä sinä ihmisparka hautaasi kohden kiirehdät?” Hautausmaalla kokenut montunkaivaja siteerasi nuorille hosujille usein Havukka-ahon ajattelijaa: ”Kiire syntyy ahneen ihmisen päässä.”
Mitä ahnehdin kun välillä kiirettä pukkaa?
Yhtäkaikki, oli tilanne mikä tahansa, koskaan ei saa olla liian kiire ottaa lasta syliin. UGH
Mikko Mäkelä
kirjoittaja on 8, 6 ja 3-vuotaiden lasten isä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti