Olin eilen lupautunut mukaan tilaisuuteen, joka olisi osa työtäni, jos olisin tällä hetkellä töissä. Olin kyllä etukäteen sanonut, että otan lapsen mukaan, koska tyttären isällä oli vaihteeksi työilta. En tajua mitä olin ajatellut. Vaikka tilaisuus oli epämuodollinen ja oma osioni oli vain lyhyt puheenvuoro, yhtälö ei ihan toiminut kuvitelmani mukaan. Olin jotenkin visioinut, että lapsi leikkii mieluusti viereisen huoneen leluilla lastenhoitajien seurassa ja käy ehkä välillä tarkistamassa, missä olen ja ehkä istumassa hiljaa sylissäni.
No. Kaikki eteni niin, että kun tilaisuus oli alkamassa ja ihmiset juuri hiljenneet, saapui tyttäreni kirskuvia nukenvaunuja työntäen. Sitten hän halusi minut mukaansa ja kun en lähtenyt, hän alkoi huutaa. Poistuin eteiseen ja selitin lapselle, että äiti menee nyt ihan hetkeksi tuonne ja sinä saat työntää vaunuja tällä toisella puolella. Palasin takaisin ja lapsi paukautti oven perässäni kiinni. Koska ovi meni kiinni (yllätys!) lapsi alkoi huutaa toisella puolella. Ja minä taas pomppasin tytön luo. Tuskanhiki otsallani tajusin, että tämä ei todellakaan tule onnistumaan. En saa omaa ajatustani pysymään kasassa, eikä kukaan saa tilaisuudesta mitään, jos lapsi kirkuu koko ajan. Hävetti, miten väärin olinkaan arvioinut tilanteen kulun. Vietin siis suurimman osan ajasta leikkimällä lapsen kanssa eteisessä. Kun minun puheenvuoroni aika koitti, ihana ystäväni, joka oli oman osuutensa tilaisuudessa jo hoitanut, saapui syöttämään lapselle pullaa ja lukemaan kirjaa. Räpiköin läpi puheeni tietämättä mitään edeltävien puhujien ajatuksista. Sain kyyneleet silmiini, kun kaikesta huolimatta muutama ihminen sanoi kannustuksen ja ymmärryksen sanoja tilanteen päätyttyä.
Ilta herätti monenlaista mietettä tulevaa työelämää ajatellen. Missä tilanteessa ja olosuhteissa lapsen mukaan ottaminen töihin on hyväksyttävää? Onko kohtelu samanlaista, jos isä taikka äiti tuo lapsen mukaan töihin? Onko säännöt samat kaikille, vai onko jollakin perheellä erityinen oikeus ottaa lapsi mukaan piirtelemään neukkariin?
Johanna
6 kommenttia:
Saat sympatiani. :-) Olen kerran ollut pitämässä lehdistötilaisuutta kahden alle nelivuotiaan lapsen kanssa. Toiselle tuli kakkahätä kesken puheenvuoroni. Tämä ei kyllä onneksi ollut työjuttu vaan olin tilaisuudessa nimenomaan kotiäidin roolissa. Saan silti yhdeksän vuoden jälkeenkin kylmiä väreitä, kun ajattelen silloista hämmennystäni... Silloinkin ystävä pelasti.
Sittemmin minulla on erittäin hyviäkin kokemuksia vähän isompien lasten ottamisesta mukaan töihin. Pienet koululaiset ovat ajoittain viettäneet päivän tai pari kesälomastaan vanhempien työpaikoilla lukien kirjaa. Joitakin muitakin tilanteita on ollut, ja ovat menneet ihan hyvin.
Varmaan otsikon kysymys on sellainen, ettei siihen ole oikeaa vastausta. Usein lapsen mukaan ottamisen oikeutus riippuu lopputuloksesta ts. jos lapsi käyttäytyy rauhallisesti ja asia saadaan hoidettua, kaikki ovat sitä mieltä, että oli hyvä idea ottaa lapsi mukaan (ainakin verrattuna siihen, että muuten olisi joutunut jäämään pois) mutta jos seuraa itkuhärdellikatastrofi, idea tuntuu tosi huonolta. Ainakin siitä äidistä/isästä.
Ehkäpä itse arvelen, ettei pienten lasten töihin ottamista kannata ihan tavaksi ottaa ilman painavaa syytä. Pääsee itse vähemmällä huolella, jos töissä voi tehdä vain töitä. Mutta elämässä tulee kaikenlaista vastaan, ja joskus voi valita vain huonoista vaihtoehdoista. Kouluikäiselle lapselle se on sitten myös jännää ja ehkä hyödyllistäkin, kun näkee oman vanhemman työssä. Ainakin meidän kokemukset noista kouluikäisistä "kesäapulaisista" ovat olleet yksinomaan myönteisiä. Tosin kovin monta päivää ei se pikkukoululainenkaan jaksa istua aulan sohvalla...
Kiitos Flora symppauksesta! Toi sun lehdistötilaisuus kuulostaa myös aika haastavalta... :)
Oon kyllä itse sitä mieltä, että yleissääntönä, jos ylivoimaisia tilanteita ei lasketa, niin lapset olis hyvä työtilanteissa jättää kotiin. Yleistys on vaikeaa, koska tietenkin on ihan eri asia mennä hakemaan papereita toimistolta kuin osallistua puhujana seminaariin. Esim. jos itse on nähnyt suuren vaivan ja hoitanut omalleen lapsenhoitajan jonkun tilaisuuden ajaksi, tuntuu kurjalta, jos joku on ottanut erivapauden toimia toisin. Usein myös ns. "kiltisti" käyttäytyvät lapset saattaa häiritä, kun jotkut rientävät heitä ihastelemaan ja työtilanne sekoaa myönteisellä tavalla. Toisaalta pieni vauva on "häiriötasoltaan" toista kuin vilkas leikki-ikäinen. Tilannetaju on aina hyvästä ja ymmärrystä toivottavasti löytyy puolin ja toisin. Yksi hyvä pointti on musta se, että isomman lapsen on varmasti hyvä ja hauska nähdä, missä vanhempi suuren osan ajasta viettää.
Nähtäväksi jää, miten omat kokemukset ja ajatukset muuttuu, kun oikeasti palaan töihin ja kun lapsi kasvaa.
Hei!
Meillä molemmat tytöt rakastavat äidin mukaan töihin lähtemistä! Molemmat ovat olleet mukana sellaisina päivinä kun minulla ei ole pitkiä kokouksia tai mitään puheenvuoroja tai vastaavia. Heillä on omat kirjat, värityskirjat tai lelut mukana ja toki Pappilasta löytyy paljon kaikkea lapsiin liittyvää kivaa tekemistä. Ja tietenkin on ihan parasta päästä auttamaan äitiä oikeissa töissä: paperin silppuamisessa silppurilla, pihakukkien kasteluilla, pieneten kerholaisten askarteluissa ... Tytöt ovat olleet eri päivinä mukana; lähinnä päivät ovat sellaisia flunssan viimeisiä toipilaspäiviä. Katsatrofi oli lähellä kun nuorimman koulu alkoi: nyt ei voi enää pitää vapaata päiväkodista ja tulla äidin mukaan töihin!
Juttuun kuuluu oleellisesti se että mennään työpaikan lähellä olevaan kauppaan ostamaan omat valmisateriat(!!), välipalat ja pillimehut ... ja lounas sitten tietenkin nautitaan äidin työkavereiden kanssa ison pöydän äärellä. Oi autuutta!
Suuresti arvostamani esimieheni on sitä mieltä että lapset ovat tervetulleita äidin työpaikalle tasan niin kauan kuin he haluavat. Se aika menee ohi, sen tiedämme. Ja toki minun vastuulla on se että tytöt tietävät missä kohdin oikeasti olen varattu, milloin pitää pärjätä yksin hetki.
Aikuinen-lapsi leirille otin tytöt viime kesänä ekaa kertaa mukaan; tytöt olivat 8 ja 10 silloin. Hyvin sujui, olihan muilla lapsilla myös omia aikuisia mukana. Muiden leirien suhteen olen tiukempi: minä olen töissä, tiedän että olisi hankalaa olla samaan aikaan äitinä ja ohjaajana.
Ja olen siis neljä vuotta ollut töissä samassa päiväkodissa ja ryhmässä töissä kuin tytöt! Tiedän että monet ottavat lapsiaan myös muille leireille, mutta itse en ottaisi. Olen kuullut myös että rippileireillä on lapsia mukan, mutta oman hoitajan kanssa. En usko että itse siltikään lähtisin siihen. Leiri kuitenkin on työtä ja ehkä helpompi kuitenkin olisi olla kokonaan poissa se leiriviikko kuin "puolella teholla" olla tauoilla ja illalla ja yöllä äiti. Saanet kiinni ajatuksesta?!
On ollut kiva eksyä blogiinne; itselle läheisistä asioista ihanan elämänmakuisesti kirjoitatte!
Tällaisia täällä miettii miehesi punatukkainen työkaveri, et ehkä nimimerkistä tunnistaisi :-)
Niin, itse en oikeastaan ajatellutkaan, että kukaan ihan täysin muuten vain ottaisi lapsia töihin, ainakaan muuten kuin pikaisesti kurkistamaan paikkoja. Työn ja vanhemmuuden yhdistäminen on kuitenkin sen verran haastava paketti, että toisinaan voi tulla vastaan tilanne, jossa lapsi töissä on sekä työntekijän että työnantajan etu. Toisin sanottuna ajattelin lähinnä juuri noita ns. ylivoimaisia tilanteita - kyllä työyhteisö sellaisissa saisi mielellään hiukan tulla vastaan. Omani on tullutkin, hienosti. Itselleni paljon tavallisempaa on kuitenkin ollut hoidella hommia etätyönä lasten sairaspäivinä... siinä ei tartte nolostella muille aikuisille, mutta huonoäitisyndroomaa poteville se voi olla rankkaa. ;-)
Doris kertoi mukavia muistoja!
Hei punatukkainen Doris! Onpa mukava tavata myös täällä virtuaalimaailmassa! Kiitos kun jaoit omia kokemuksiasi lasten mukanaolosta töissä.
Ja sun blogin käsityöt on mielettlmän hienoja! Erityisesti säväytti ne korkkarisukat :)
http://keskeneraisetkujeet.blogspot.fi/2013/04/korkkarisukat.html
Lähetä kommentti