lauantai 23. helmikuuta 2013

Listoja



Joskus kuvittelin, että jos minulla joskus on perhe, elomme on vähän kuin Melukylän lapsista. Siis että lapset iloisina paljain jaloin kirmaavat puutalon pihalla omenapuiden katveessa ja minä hymyten paistan värikkäässä esiliinassa lättyjä. Järjestys voi olla vähän vinksin vonksin, mutta kaikilla on turvallista ja rennonhauskaa ja multa kynsien alla kuvaa juurevuutta ja tekemisen meininkiä. 

Tosielämässä olen hyvin usein, jos en jopa pääsääntöisesti hyvin kireä. Paistan kyllä joskus lättyjä, mutta pingotan todella usein siisteydestä, koska ahdistun kaaoksesta ja röykkiöistä. Vältän myös mullan saamista kynsien alle, koska ihotautilääkäri diagnosoi käsi-ihottumani housewife ekseemaksi. Sitä voi yrittää parantaa välttämällä kodin märkätöitä (onnistuu tosi helposti 1-vuotiaan kotiäidiltä!) ja käyttämällä hanskoja. 

Kaikkihan tietävät, että elämänhallintaa voi yrittää lisätä tekemällä listoja. Tällä hetkellä minulla on tekeillä listat mm. kodin siivous- ja remonttikohteista, sitten on tietenkin yleinen to do- lista ja kauppalista ja nyt ajankohtainen matkallelähtölista. Tässä viimeisessä on lukuisia alalistoja, mm. hanki apteekista ennen lähtöä-lista. Elämän hallitsemattomuus on pelottavaa. Kukin käsittelee asiaa omalla tavallaan. Jatkuva rukoukseni siis on, että Herra antaisi hieman pyhää huolettomuutta meille elämän suorittajille. Kykyä olla ja elää tässä hetkessä, etteivät ainutlaatuiset kohtaamiset menisi ohi tiskipöytää jynssätessä. 

Olen magnetoinut jääkaapin oveen tämän Johanna Venhon runon, koska se puhuttelee minua syvästi. 

"Äidillä on kaikki kesken: / tiskit, pyykit, paperityöt, / paksut kirjat, repaleyöt, / ei haittaa, ei haittaa: / pysähdytään, ollaan tässä. / Käki kukkuu hämärässä / meille vielä sata vuotta. / Nyt ei hätiköidä suotta."

Johanna 

Ps. Hyvää prinsessa Estellen syntymäpäivää! Suloinen tyttö ja onnelliselta näyttävät vanhemmat! Millaistakohan on kuninkaallisen perheen arki?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

minä ajattelin Estellen kuvia katsellesssani, että tuossa perheessä ei äidin tarvitse hangata valkoisia sohvia tahranpoistoaineella eikä mummi mieti minne saa yksivuotismekon kaksion komeroihin talteen.
henna äm


Henna Ahlfors kirjoitti...

Mun sotkuisuusahdistus on kummasti helpottanut vauvan myötä. Enemmän olen saanut/joutunut puunaamaan vauvaa ihottumien ja puklailun vuoksi. Raasu saa välillä aikalailla tarpeekseen rasvailusta ja taipeiden kaivelusta.

Säästyn siis housewife altistukselta, mutta mitenköhän sitä osais muuten ottaa vähän rennommin? Etenkin kun imetysdieetillä ei voi rentoutua suklaata ja muita herkkuja napostellen.