Lampunsytyttäjä

- Minä en vihalla vastannut, totesi tytär ja äiti ällistyi. Olin juuri puinut nyrkkiä ohi ajaneelle, päällemme vettä läiskyttäneelle autoilijalle. Mistä lapsi nyt puhuu?

Illan tullen minulla välähti. Lapsihan sovelsi oppimaansa. Ei äkämystynyt vaan vilkutti.

Perheemme eniten luettu iltakirja on Leena Erkkilän vuonna 1968 ilmestynyt Kukkutimurusia. Kirja oli jo minun lapsuudenkotini hyllyssä ja se on kovin kulunut.

Tyttären viimeaikainen suosikki kirjan saduista on Lampunsytyttäjä ja Äkämys. Tarinassa kylän Lampunsytyttäjän tehtävänä on nimensä mukaisesti sytyttää kylän lamput kun päivä sulkee silmänsä. Samalla Lampunsytyttäjän viitasta tulee hyviä unia lapsille, kukkaunia ja perhonen päälle. Ja tiuku helisee ja soi.

Mutta vuoren takana, kiven kolossa, luolan onkaloissa asuu Äkämys. Äkämys vihaa valoa ja sen viitassa on mustia unia. Se rikkoo lamput ja kylästä tulee onneton. Kylän viisaat yrittävät ajaa Äkämyksen pois, mutta se vain innostuu. Lopulta Äkämys huutaa: Minä pidän vihasta, minä pidän teidän äkäisistä kepeistänne!

Silloin lapsi sanoo viisaille: Älkää vihalla koettako, se on Äkämyksen oma keino. Kerätkää paljon valoa, niin Äkämys menee pois.

Niin paha karkotetaan, valoa käyttäen.

Taas oli muna kanaa viisaampi. Minä niin haluaisin oppia mielenmalttia. Vastata pahaankin hyvällä. Ja olla ärsyyntymättä pikkuasioista.

 

Henna Äm