Odotus

Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Sen ymmärtää hyvin raskaana ollessaan. Etenkin lasketun päivän jälkeiset päivät ja tunnit ovat pitkiä ja jokainen niistä moninkertaistaa mieleen hiipineen epätoivon määrän.

Viimeistään kotiin päästyä huomaa, että odotus jatkuu. Silloin toiveissa ovat ensimmäinen hymy, ruokarauha ja kunnon yöunet. Tasaisempaan elämään tuntuu olevan iäisyys ja vauvan jokaista uutta täyttä viikkoa olen odottanut kuumeisesti.

Meillä perusasiat alkavat olla reilassa, mutta odotus ei ota loppuakseen. Nyt odotan kovasti, että
... vauva löytää kätensä ja oppii ottamaan kiinni
... pienin on tyytyväinen muuallakin kuin sylissä
... lapset leikkivät keskenään
... imetys sujuu helposti
... tiskipöytä näkyy joskus tiskien alta
... likapyykkikori saadaan tyhjäksi ensimmäisen kerran sitten joulun
... imuroisimme edes joka toinen viikko
... saan viritettyä syksyllä ostamani saumurin
... joku tyhjentäisi kaapeistamme turhat tavarat
... pääsemme uuteen kotiin
... mahdun taas omiin vaatteisiini
... aurinko paistaa ja kevät saapuu
... pääsemme pääsiäisenä mummoloihin täyshoitoon
... osaan keskustella taas ihmisten kanssa
... elän taas nytkun enkä sitkun.

Näitä odottaessa on onneksi hyvää aikaa nukkua päiväunia saman peiton alla ja nauraa kovaäänisesti peilikuvalleen juttelevalle vauvalle.

Pieniä ihmeitä.

”Sun puhees täyttää huoneen
en siitä ymmärtää voi sanaakaan,
mut ehkä samaan juoneen
minut tuut jo pian tempaamaan.”

Kuuntelemme usein iltaisin Ipanapan iltalauluja. Levyllä on aivan ihania kappaleita. Tämä Aki Sirkesalon sanoittama ”Pikkuihminen” on yksi niistä.

”Kädet ilmaa kahmii
jalat polkee, suu selittää.
Katseesi kaiken ahmii,
mitä miettiikään sun pieni pää?”

Puolivuotiaan poikani kädet todellakin kahmivat ilmaa, jalat polkevat minkä ehtivät ja jokellus täyttää huoneen. Oman äänen kaikua on ihana kuunnella ja kiljahtelu on sen mukaista.

”Oon yksi miljoonista
kerro miksi minut valitsit?
Tän pallon tallaajista
miksi juuri minut kesytit?”

Edellistä säkeistöä kuunnellessa tunnen kiitollisuutta. Lapset muuttivat elämän kertaheitolla. Ennen tuli usein katsottua miehen kanssa elokuvia yömyöhään ja nukuttua aamulla pitkään. Ei siinä ollut mitään vikaa, mutta ei ole tässäkään. On ihanaa olla näiden pienten äiti.

Tekstin lopussa oleva kertosäe kiteyttää hyvin lasten huimaa kasvamista ja oppimista. Joka päivä tapahtuu pieniä ihmeitä. Pienempi poika nytkyttelee konttausasennossa ja lähtee siitä minä hetkenä hyvänsä liikkeelle. Sillä tavalla etenemällä pääsee jo huomattavasti nopeammin sinne missä tapahtuu (ja toisinaan myös sattuu). Minä pysyn kiireisenä, kun yritän tehdä tutkimusmatkoista turvallisia mm. keräämällä isoveljen pikkuautojen rengaskumeja pois pienten sormien ulottuvilta.

Isommalla pojalla on jatkuva hoppu. Pitää juosta ja kiipeillä, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman korkealle. Pysähtyä ei kannata, ellei sitten lähistöllä näy lumiaura, rekka, roska-auto tai traktori. Niiden nimet ja ominaisuudet pitää kysellä äidiltä, joka ei ymmärrä koneista ja kulkuneuvoista juuri mitään. Elämä on täynnä uutta ja ihmeellistä niin pikkuihmisille kuin minullekin.

”Hei, me eletään nyt aikaa
pienten ihmeiden.
Elämä on taikaa,
sä tiedät sen
pikkuihminen.”

Legolinnat ja niiden rauniot

Olin eilen Tuomasmessussa. Tarpeellista tuulettumista pii-ii-itkän vesirokkokaranteenin loppusuoralle.
Legot, junaradat, oktonautit ja muut kestosuosikkilelut on taas kerran puhkileikitty.

Sisällä kärvistelyyn ja eiliseen saarnaan löytyi hauska yhteenliittymä.

Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa saarnasi jotakuinkin tähän tapaan:
"Saatana yhdistetään usein johonkin houkuttavaan ja lumoavaan ja pahaa pidetään kiinnostavana.
Hyvä mielletään tylsäksi. Tämä on suuri harhakäsitys. Pahassa ei ole mitään mielenkiintoista.
On maailman yksinkertaisin asia vahingoittaa, haitata, turmella, vähätellä, mitätöidä tai
turhentaa toinen ihminen tai hänen aikaansaannoksensa. Tuhoaminen on helppoa mutta täysin epäkiinnostavaa. Siihen pystyy jokainen. Paljon vaikeampaa on edistää, parantaa, rakentaa, voimaannuttaa ja saada toinen kukoistamaan. Siihen tarvitaan älyä ja kekseliäisyyttä, yhteistyötä ja pitkäjänteisyyttä. Siihen tarvitaan nöyryyttä, hiljentymistä, anteeksisaamista, muiden hyväksyntää ja tukea, mutta ennen muuta Jumalan armoa ja siunausta." (tallenne löytyy täältä, n. kohdasta 46 min)

Mahtava kiteytys.
Sitä tuumiessa tulivat mieleen myös ne monet viimepäivien aikana tahallaan tai tahattomasti rikotut junaradat, legolinnat, tornit, majat ja mielikuvitusleikit.
Lasten maailmassa toisen leikin rikkominen ei tosiaan vaadi paljon. Raunioita saa aikaan pienikin vauva (vaikkakin ehkä tahattomasti).

Hyvään leikkiin ja yhdessäoloon tarvitaan aktiivista kasvattamista. Vanhemmalta vaaditaan sitkeyttä asettaa rajoja, jaksamista uudestaan ja uudestaan käydä läpi samaa asiaa, paloitella lapsen tunteita käsiteltävään muotoon, auttaa lasta sanoittamaan asioita, kykyä ohjata kohti oikeaa, toistaa toistaa ja toistaa sekä samalla osoittaa rakkautta ja hyväksyntää.
Ja koska täydellistä suoritusta ei vanhemmuudessa ole, tarvitaan "nöyryyttä, hiljentymistä, anteeksiantamista, muiden hyväksyntää ja tukea, mutta ennen muuta Jumalan armoa ja siunausta".

TMKJEU*#5: "Jos avaimet ovat hukassa, älä tyhjennä roskiksia, ennen kuin ne ovat lyötyneet."
*Tuu-Meille-Katsomaan-Jos-Et-Usko

Tehokkain dieetti ikinä!

Dieettiohjeet:
1. Hanki motivaattoriksi yksi kappale mahdollisesti jollekin allergista lasta
2. Harrasta runsaasti hyötyliikuntaa, kuten kantelua, nostelua, hyssyttelyä, vaipanvaihtoa, pyykinpesua ja vaunulenkkejä
3. Imetystä reilu kymmenen kertaavuorokaudessa
4. Boikotoi maitoa, viljaa ja munaa sisältäviä tuotteita sekä lisäksi kaikkea muuta mille kuvittelet lapsesi olevan allerginen

Kipeä lapsi on kyllä melkoinen motivaattori monenlaisista herkuista paastoamiseen. Vaikka kuinka tekisi mieli croisanttia ja lattea tai ruisleipää ja juustoa, niin toive paremmin voivasta vauvasta saa ryhtymään puritaaniksi. Sivutuotteena reilu parikymmentä kiloa kevyempi ja hieman riutuneen oloinen äiti.

Vielä kun tietäisi varmasti, että tästä on jotain muuta iloa kuin se, että mahtuu paremmin vaatteisiinsa. Väsyneenä tulee pohdittua, että olisikohan tuo poika muutenkin jo parempi vointinen? Tai olenkohan kuitenkin syönyt jotain, joka aiheuttaa oireita? Pitäisiköhän luopua jo koko imettämisestä? Osa lääkäreistä on sitä mieltä, että se mitä äiti suuhunsa pistä, ei juurikaan vaikuta äidinmaidon koostumukseen. Toiset taas ovat aivan eri linjoilla ja monien äitien kokemus kannustaa imetysdieetteihin.

Uusi ruokavalio pakottaa luopumaan monesta herkusta ja ulkona syöminen menee aika vaikeaksi, valmisruoista ja take away annoksista puhumattakaan. Onneksi tätä kestää kuitenkin vain aikansa. Samalla tulee kokeiltua myös uusia ruoka-aineita ja reseptejä, ja luettua lukemattomia tuoteselosteita. Ruokavalion myötä tulee myös testattua, miten oma kroppa reagoi eri ruoka-aineisiin. Olo on välillä ollut yllättävän energinen, kun vilja- ja maitotuotteiden sijaan syökin enemmän kasviksia ja hedelmiä. Valvottujen öiden jälkeen kyllä toivoisi kovasti, että voisi sentään syödä mitä mieli tekee. Moni lohturuoka on bannattujen listalla. Mutta toistaiseksi siis banaania ja päärynää poskeen ja kiinteiden aloittelua ja allergioiden selviäimistä odotellessa.

Aamen! sanoi kristillinen kasvattaja

”Jeesus on siksi niin suuri, koska hän on syönyt kaksituhatta kalaa.” Lydia 6v. 

”Jumala asuu oikeastaan Jerusalemissa, mutta oleskelee usein myös taivaassa. Jumala on iso ja hänellä on hirveästi partaa ja suuret viikset, joita hän heiluttelee ja silloin tällöin leikkelee. Hän niittää, mitä kylvää. 

Anna 8v. 

(Vanhat tädit eivät muni, Mark Levengood ja Unni Lindell. Schildts kustannus oy, 2002) 

Tiedättehän nuo ratkiriemukkaat kirjat, joissa on lasten hauskoja sutkautuksia ja kysymyksiä erilaisista teemoista. Luulin, että kristillisen kasvatuksen polulla joutuisin hankaliin tilanteisiin vasta, kun lapsi osaa puhua enemmän kuin yksittäisiä sanoja. Väärässäpä olin! 

Joku aika sitten olin yksivuotiaani kanssa kirpparilla. Koska satuin löytämään itselleni kivan paidan, laitoin nokkelasti lapsen odottamaan sovituksen ajaksi syöttötuoliin, joka kirpparilla ystävällisesti oli tarjolla. Tytär alkoi välittömästi huutaa: ”Aamen! Aamen!” En ollut ymmärtänyt aiemmin, että hän yhdistää aterian päätteeksi lausuttavan ruokarukouksen (myös?) siihen, että hänet nostetaan pois syöttötuolista. Tavallaan tietysti ihan loogista, mutta kirpparilla saimme muutamia pitkähköjä katseita. 

Tytär on viime aikoina myös alkanut esittää laulutoiveita varsin pontevasti. Olen luullut, että toistuva iltarutiini olisi turvallinen ja mukava, mutta ilmeisesti biisivalintamme on alkanut kyllästyttää. Siinä on naurussa pitelemistä, kun lapsi jaksaa laulaa koko iltavirren ajan vanhempiensa laulun päälle hämä-hämä, hämä-hämä (=hämä-hämä-häkki, kiipes langalle). 

Myös se mietityttää, että miksi tyttö riisuu sukat aina kun veisataan virttä? Varmaan siinäkin on takana joku pettämätön logiikka, mitä mitä minä, rajoittunut äiti, en vaan ole vielä hoksannut. 

Johanna

Minun, sinun, meidän, teidän, heidän - Ammattimainen allakanhallitsija saa paikan

-- Ja seuraavassa kokouksessa katsotaan sitten kesälomatoiveet ja lista kuntoon, huikkaa esimies palaverin päätteeksi.

Ja painajainen alkaa. Ei siksi, etteikö tiimissä löytyisi joustoa ja halua ja kykyä vuorotella. Vaan siksi mitä kaikkea ihan itse on selvitettävä ennen kuin voi vetää kalenteriin sen pitkän vihreän viivan.

Ensinnäkin lapsen päiväkoti. Sehän on varmaan kiinni kesällä ja varahoito on ties missä. Muuton takia en edes vielä tiedä, missä päiväkodissa lapsi on ensi kesänä. Aiemmin lapselle on järjestynyt yli kahden kuukauden kesäloma muilla hoitojärjestelyillä. Sitä tietysti haluaisin tänäkin vuonna, muistellen omia lapsuuteni kesiä jotka tuntuivat ihanan pitkiltä ja lämpöisiltä.

Sitten pitää huomioida lapsen isän kesäloma. Ja koskapa emme asu samassa huushollissa, hänen kesälomasuunnitteluunsa vaikuttaa hänen avopuolisonsa työ. Ja uusi ura uudessa duunissa jossa on uudet käytännöt loma-ajoista. Ja tietysti soppaan pitää lisätä myös siskopuolten kesä, jos nuo ihanat nuoret aikuiset naiset haluaisivat vaikka reissata pikkusystin kanssa?

Isovanhempia ei kesälomasuunnittelusta pidä unohtaa. Mikä onkaan parempaa lapselle kuin saada viettää kauniita kesäpäiviä mummin kanssa mustikassa tai ukin kanssa fillariretkellä. Isovanhemmat ovat onneksi eläkeläisiä, joiden allakoissa joustoa piisaa. Mutta kohteliasta olisi varmaan kysyä heidänkin suunnitelmistaan. Ja isomummi kaukana pohjoisessa, vieläköhän hän olisi siinä kunnossa että tyttö menisi käymään. Ja mumminko kanssa kun haluaisinhan sinne itsekin.

Jotta allakkasulkeisissa olisi lisähaastetta, pitää koettaa muistaa omakin parisuhteellisuus. Eli sekoittaa suunnittelusoppaan läheiseni lasten kesälomasuunnitelmat ja kesätyöt. Entä onko toiveissa aikuisten loma-aikaa ilman lapsia?

Luen ihmetellen naistenlehtien juttuja kesäloman hienojen matkakohteiden valinnasta, kovista odotuksista ja pettymyksistä ristiriitaisten toiveiden paineessa. Ja lopulta siitä mikä helpotus on päästä lomalta töihin lepäämään. Minulla ei ole mitään ongelmaa saada lomapäivät sujumaan touhun ja levon merkeissä. Toiveet ja odotukset ovat pieniä kunhan vaan saan olla rakkaitteni kanssa jouten suvessa. Mutta ensin pitäisi edes loma saada sijoitettua kalenteriin!

Henna Äm

Kuvassa tyttäreni tähyilee kauas kesälomahorisonttiin uuden kotimme läheisen leikkipuiston valtamerilaivan ruorissa. Myrskyä näkyvissä!

Kylä keskellämme

Lasten kasvattamisen muutos kuvaa hyvin suomalaisen yhteiskunnan muutosta kylien ja kortteleiden Suomesta someliaksi.  Menneessä kulttuurissa kyläyhteisöillä oli keskeinen rooli kasvattajina. Ihmiset saivat toisistaan roolimalleja siitä, miten kasvatetaan ja mitkä ovat yhteisön traditiot. Nykyinen kaupunkien rappukäytävämaailma ei sisällä samaa yhteisöllisyyttä. Ihminen kaipaa kuitenkin yhteisöä, joka antaisi vertaistukea.

Nuorilla äideillä on käytössään koko netin hedelmällinen tarjonta. Joidenkin lehtien juttelupalstat ovat jo saavuttaneet institutionaalisen aseman. Samoihin aikoihin synnyttäneillä äideillä on Facebook – ryhmiä, joissa puhutaan lapseen ja perheeseen liittyvistä kysymyksistä. Lastentautien epävarmuuteen liittyvä tuki on klikkauksen päässä. Tällaiset yhteisöt korvaavat kylän naisten verkostoa.

Suomalainen hääperinne on muuntunut estetiikaltaan viime vuosikymmeninä. Samalla tavoin koulujen vanhojen tanssien perinne on aivan toinen kuin 20 vuotta sitten. Vanhat tanssit muistuttavat yhä enemmän romanttisten amerikkalaisten elokuvien koulujen tanssiaisten kuvastoja. Yksi lähde hääjuhlien muutokseen tulee varmasti samasta maailmasta. Kylän tradition siirron on korvannut mediasta löytyvä malli.

Ihminen oppii paljon malleista ja mallit kantavat mukanaan arvoja. Mallit ovat osin etääntyneet mediaan ja sen keskusteluihin. Ilmiössä ei sinänsä ole mitään huonoa, vaan asioiden saavutettavuus on pikemminkin ihmisen elämää tukeva. Ihmisen elämään kuuluu särö, epäonnistuminen ja epätäydellisyys. Ihminen on ihminen mokaajana.  Jos heikkous poistuu ihanteiden horisontista ja esillä on vain vahvoja menestyjiä, niin riittämättömyyden tunne vaanii nurkan takana. Itseltään ei tarvitse vaatia liikaa.

Mediayhteisöjen piirre on se, että yksilön oma aktiivisuus avaa verkoston haluttuna aikana. Kun ihmisen voimat ehtyvät, hän ei välttämättä jaksa avata yhteisöä. Yhteisö ei silloin tule luo. Vaikka internet ja media kykenevät korvaamaan kyläyhteisöä, niin silti siinä on joku taika kun toinen ihminen tulee toisen luokse ja kysyy mitä kuuluu.

Tunteiden peili on kahden ihmisen silmien etäisyydellä. Siinä vuorovaikutuksessa voidaan oppia käsittelemään vaikeita olemassaolon kysymyksiä ilman, että niistä kasvaa tuhoisia ajatusten kulkuja. Yhdessä kahvin juomisella on merkitys, jota ei voida sivuuttaa.  Kahvin juonnin paikkoja on leikkihiekan äärellä ja kirpputorien kupeessa. 

Neuvolakäynnit houkuttelevat vertaamaan miten oma lapsi istuu käyrällä tai miltä oma koti näyttää lehtien hienojen kotien joukossa. Pieni toive uudelle kylälle olisi repaleisuuden riittämisen sanoma. Sanoma, jossa omaa ei tarvitse verrata jollakin asteikolla muihin.

-Juha






Ps. Myös Antti pohti aiemmin kirjoituksessaan voisiko kylä kasvattaa?