maanantai 4. helmikuuta 2013

Saako Jeesuksesta laulaa bussissa?

Keskustan kaduilla törmää välillä jos jonkinlaiseen Jeesus-jengiin. Osa laulaa, osa jakaa lehtisiä. Onpa nähty Jeesus-tanssiakin.

Katuevankeliointi herättää monenlaisia tuntemuksia. Ärsyyntymistä. Huvittuneisuutta. Myötähäpeää. Moni on varmasti eronnut kirkosta Jeesuksen tyrkyttämisen vuoksi, vaikka sillä harvoin on (ev.lut) kirkon kanssa mitään tekemistä. Mutta onhan katuevankelioinnillakin tärkeä paikkansa. Monet elämän syrjässä vain hakaneulalla kiinni olevat ovat päässeet tolpilleen uskoontulon kautta.

Meidän neli- ja kolmevuotiaat ovat myös ryhtyneet harjoittamaan satunnaista katulähetystyötä. Bussissa kajahtelee heleässä kuorossa milloin mitäkin. Välillä lauletaan iloisesti Dinojunan alkutunnaria ja välillä raikaavat kerholalut:

"Syttyy kynttilä,
istumme nyt hiljaa,
Jeesus luonamme,
Valon tuojamme"


tai

"Enkeli taluttaa,
pientä kulkijaa,
Enkeli lohduttaa,
tiellä kaatuvaa,
Suojassa enkelin,
saan vaeltaa,
Suojassa enkelin,
saan nukahtaa"


Ihailen lasten kehittyvää maailmankuvaa, johon suomalaisen julkisen liikenteen jurottava tapakulttuuri ei ole vielä iskenyt. Jeesuksesta voi laulaa bussissa omaehtoisesti, eikä minun mielestäni tätä katuevankeliointia ole syytä rajoittaa. Se ei ehkä kisko ketään katuojan pohjalta, mutta saattaapa piristää jonkun ikkunaantuijottelijan päivän.


Kristillisen kasvatuksen yksi tavoite on tehdä näkyväksi, ettei usko ole jotain elämästä irrallaan olevaa tai tapahdu "tuolla jossain". Me aikuiset joudumme taistelemaan ympäröivän tapakulttuurin kanssa, joka puskee jeesuslaulut ja hiljaisetkin rukoukset kaappiin. Lapsilta kaikki tulee ihan luonnostaan.


Olisko tässä jotain opittavaa?

Ps. aloittelen tämän blogiuran kolmea päivää ennen hoitovapaalle jäämistä. Pian arki kolmen alle kouluikäisen kanssa iskee täydellä teholla. Keräilen loppukevennykseksi blogien päätteeksi pieniä TMKJEU*-arkitotuuksia, joista tässä ensimmäinen:
TMKJEU*: "Viimeinen lapselle syöttämäsi lusikallinen on juuri se, jolla lapsi saa maksimoitua ympäristöön aiheutuvan sotkun. nimim. mangososetta katossa"
*Tuu-Meille-Katsomaan-Jos-Et-Usko
Antti

5 kommenttia:

Henna Äm kirjoitti...

laulan tyttärelleni iltalauluksi lapsuuteni iltalaulun : Herra siunaa meitä, siipeis suojaan peitä...." parivuotiaana Lumi lauloi sitä jatkuvasti kaikkialla. Oli siunattua kun tein kalatiskillä päätöksiä ja lapsi kajautti vaunuista sen ainoan silloin tuosta laulusta osaamansa kohdan, Aamen aamen aa-aamen!

Anonyymi kirjoitti...

Miksi ei saisi? Sanoma Jeesuksesta kuuluu kaikille, ei vain niille, jotka eivät ole "elämän syrjässä kiinni". Itse asiassa Jeesus itse sanoo: Minä ole tie, totuus ja elämä. Joten meistä kukaan ei ole kiinni elämän syrjässä, ennen Jeesusta ;). Eikä tuosta tarvitse tuntea myötähäpeää missään nimessä!

Anonyymi kirjoitti...

mä taas en ymmärrä tätä suomen bussikulttuurin ainaista jaanausta. Miksi ei saisi istua ja jurottaa jos siltä tuntuu! Oma sosiaalinen työni ainakin vetää mehut ja bussisa on ihana olla hiljaa. Laulaa kyllä saa. ei häiritse.

Anonyymi kirjoitti...

Siitä, että joku laulaa uskonnollissävyisiä lauluja bussissa, ei ole haitta kenllekään. Toisaalta ei siitä monikaan myöskään nauti. Ainakin lauluäänen olisi syytä olla kunnossa jos julkisilla paikoilla alkaa laulattaa. Eikä sanoja sovi unohtaa.

Antti Siukonen kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Myönnän itsekin jurottavani kännykän kanssa työmatkoilla. Yleisesti ottaen kuulun kuitenkin siihen kategoriaan ihmisiä, jotka nauttivat siitä että ympärillä tapahtuu. Kunhan ei tietty mitään järkkyä. Siitäkin on kokemusta. Kolmen lapsen kanssa bussimatkaaminen on sellainen laji, että parhaiten pärjää kun miettii etukäteen tietyt rajat. Laulaa saa, tapella ei, vierustoverille saa jutella, mutta pitää olla kohtelias. Bussinapin painaa aikuinen ja aina pidetään jostain kiinni kun bussissa liikutaan ;)