Kylä keskellämme

Lasten kasvattamisen muutos kuvaa hyvin suomalaisen yhteiskunnan muutosta kylien ja kortteleiden Suomesta someliaksi.  Menneessä kulttuurissa kyläyhteisöillä oli keskeinen rooli kasvattajina. Ihmiset saivat toisistaan roolimalleja siitä, miten kasvatetaan ja mitkä ovat yhteisön traditiot. Nykyinen kaupunkien rappukäytävämaailma ei sisällä samaa yhteisöllisyyttä. Ihminen kaipaa kuitenkin yhteisöä, joka antaisi vertaistukea.

Nuorilla äideillä on käytössään koko netin hedelmällinen tarjonta. Joidenkin lehtien juttelupalstat ovat jo saavuttaneet institutionaalisen aseman. Samoihin aikoihin synnyttäneillä äideillä on Facebook – ryhmiä, joissa puhutaan lapseen ja perheeseen liittyvistä kysymyksistä. Lastentautien epävarmuuteen liittyvä tuki on klikkauksen päässä. Tällaiset yhteisöt korvaavat kylän naisten verkostoa.

Suomalainen hääperinne on muuntunut estetiikaltaan viime vuosikymmeninä. Samalla tavoin koulujen vanhojen tanssien perinne on aivan toinen kuin 20 vuotta sitten. Vanhat tanssit muistuttavat yhä enemmän romanttisten amerikkalaisten elokuvien koulujen tanssiaisten kuvastoja. Yksi lähde hääjuhlien muutokseen tulee varmasti samasta maailmasta. Kylän tradition siirron on korvannut mediasta löytyvä malli.

Ihminen oppii paljon malleista ja mallit kantavat mukanaan arvoja. Mallit ovat osin etääntyneet mediaan ja sen keskusteluihin. Ilmiössä ei sinänsä ole mitään huonoa, vaan asioiden saavutettavuus on pikemminkin ihmisen elämää tukeva. Ihmisen elämään kuuluu särö, epäonnistuminen ja epätäydellisyys. Ihminen on ihminen mokaajana.  Jos heikkous poistuu ihanteiden horisontista ja esillä on vain vahvoja menestyjiä, niin riittämättömyyden tunne vaanii nurkan takana. Itseltään ei tarvitse vaatia liikaa.

Mediayhteisöjen piirre on se, että yksilön oma aktiivisuus avaa verkoston haluttuna aikana. Kun ihmisen voimat ehtyvät, hän ei välttämättä jaksa avata yhteisöä. Yhteisö ei silloin tule luo. Vaikka internet ja media kykenevät korvaamaan kyläyhteisöä, niin silti siinä on joku taika kun toinen ihminen tulee toisen luokse ja kysyy mitä kuuluu.

Tunteiden peili on kahden ihmisen silmien etäisyydellä. Siinä vuorovaikutuksessa voidaan oppia käsittelemään vaikeita olemassaolon kysymyksiä ilman, että niistä kasvaa tuhoisia ajatusten kulkuja. Yhdessä kahvin juomisella on merkitys, jota ei voida sivuuttaa.  Kahvin juonnin paikkoja on leikkihiekan äärellä ja kirpputorien kupeessa. 

Neuvolakäynnit houkuttelevat vertaamaan miten oma lapsi istuu käyrällä tai miltä oma koti näyttää lehtien hienojen kotien joukossa. Pieni toive uudelle kylälle olisi repaleisuuden riittämisen sanoma. Sanoma, jossa omaa ei tarvitse verrata jollakin asteikolla muihin.

-Juha






Ps. Myös Antti pohti aiemmin kirjoituksessaan voisiko kylä kasvattaa?