lauantai 22. kesäkuuta 2013

Tartu hetkeen - siis hyvää juhannusta!



Monenlaisia ovat olleet viime vuosien juhannukset. On vietetty suvun kesken mittumaaria villapaidoissa hytisten ja jonain toisena vuonna kuumuutta ja raskauden turvottamia nilkkoja päivitellen. Mukaan on mahtunut mökkijuhannuksia ja töissä vietettyjä juhlapäiviä. Erään kerran sain osallistua juhannustansseihin karjalaiseen tapaan. Pari vuotta sitten töissä järjestettyyn juhannusjuhlaan puin ylleni niin pienen kansallispuvun, etten voinut istua koko illan aikana. Yhtenä juhannuksena olin Berliinissä, toisin kuin matkatavarani. Onneksi lentoyhtiö antoi t-paidan ja hammasharjan seuraavan vuorokauden tueksi.

Yhteistä kuitenkin kaikille kotimaassa vietetyille juhannuksille on ollut saunominen. Vaikka muuten olosuhteet ja paikat ovat vaihtuneet, niin saunottu kumminkin on. Saunomiseen liittyy jotain luovuttamatonta ja perinteenä merkittävää. Mielikuvissa suomalaiseen juhannukseen kuuluu vihreä luonto, vihdat, koivut, sauna, valoisuus, toiveikkuus, hiljaisuus ja rauha. Todellisuus ei aina kuitenkaan vastaa mielikuvia, siitä Henna Äm jo eilen kirjoittikin. Lapsiperheen juhla ei useinkaan niin hirmuisesti poikkea arjesta, koska vaipat on vaihdettava, puurot on keitettävä ja kaatuneet maitolasit siivottava. Perheessämme ajankohtainen, meidän vanhempien hermoja raastava harrastus, eli portaiden edestakaisin ravaaminen jatkui myös juhannussaunassa. Silti ajattelen, että sillä on merkityksensä, että tietyt perinteet jatkuvat.

Mielessäni olen jostain syystä hyräillyt vanhaa ja surumielistäkin kansakoululaulua. Aavistan etäisesti, miten joskus tulen haikeana muistamaan tätä ainutlaatuista juhannusta, kun tyttäreni vielä mahtuu pieneen pesuvatiin läiskyttämään ja kiljumaan riemusta.


Lapsoset ketterät kotihaasta
koivusta oksat taittaa.
Noistapa nopsilla käsillänsä.
saunahan vihdat laittaa.
:,:Lauteilla saunan kotoisen taas
illalla kylpy maittaa:,
Pehmyt on lapsista aina vihta,
äiti jos on vihtomassa.
Lämpöinen löyly on kotisaunan,
toisin on vierahassa.
:,:Jospahan säilyis äidin lapset
kylmältä maailmassa:,:

 Levollista ja mukavaa juhannusta!

Johanna

Ei kommentteja: