keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kysymysviikko: Lapsettoman rinnalla

Jonna kysyi minulta eilen:

Kerroit aiemmin lapsettomuudesta ja kirjoitus herätti paljon keskustelua. Miten neuvoisit tukemaan siinä tilanteessa olevaa?

Kysymys ei ole helppo, enkä varmasti osaa antaa siihen yleispätevää vastausta. Voin kertoa joitain omakohtaisia kokemuksia, mutta paljon jää varmasti sanomatta.

Itsessäni lapsettomuus herätti hyvin monenlaisia ja ristiriitaisia tunteita. Vaikeimpia niistä olivat viha ja raivo, jotka kohdistuivat itseen, lapsiin ja lisääntymiseen. Samaan aikaan koin voimakasta syyllisyyttä tunteistani ja siitä, etten voinut täydestä sydämestä iloita itselleni tärkeiden ihmisten onnesta.

Myös läheisten voi olla vaikea kestää lapsettoman tunteita, etenkin jos kokee niiden kohdistuvan itseensä. Ehkä helpottaa ajatella, että se ei ole henkilökohtaista. Nuo tunteet kohdistuvat kaikkiin samassa tilanteessa oleviin, ja ehkä jopa vielä enemmän itse tilanteeseen kuin henkilöihin.

Kaikkein vaikeimpia tilanteita olivat ne, jolloin yhtä aikaa ystävän kanssa toivoimme kahta maagista viivaa, jotka toiselle ilmeystyivät ja toiselle eivät. Se laittoi ystävyyden koetukselle. Yhdelle parhaista ystävistäni sanoin suoraan, etten halua puhua hänen raskaudestaan. Jo asian sanominen helpotti, etenkin kun ystäväni pystyi ottamaan sen vastaan.

Itseäni on satuttanut paljon joskus kuulemani tokaisu, että lapset saavat alkunsa tuosta noin, lähes pelkästä katseesta. Aivan kuin se lisäisi asian arvoa. On onnellista, jos lapsi ilmoittaa tulosta jo ensimmäisestä tai toisesta yrityksestä. Useinkaan niin ei ole, vaan se vaatii paljon pidemmän ajan. Joskus monia vuosia, eikä sittenkään onnistu.

Klassisimmin kipeitä ja vaivaantuneita ovat tilanteet, joissa kysellään lasten hankkimisesta. Omalla kohdallani lähipiirini oli onneksi hyvin hienotunteinen asian suhteen: jotkut tiesivät asian laidan, toiset ehkä aavistivat sen, mutta useaan vuoteen kukaan ei tullut kyselemään asiasta. On hyvä muistaa, että mahdollisesta lapsettomuudesta kertominen on aina asianosaisten itsensä asia.

Koska lapsettomuus on usein niin syvälle käyvä ja vaikea asia sitä kokevalle, se vaatii paljon myös ystäviltä ja läheisiltä. Itselläni parhaat mahdollisuudet ystävyyden selviämiseen ovat olleet silloin, kun ystäväni ovat suostuneet asian kipeyteen, eivätkä ole ottaneet tunteitani henkilökohtaisesti. Läheisiltä vaaditaan varmasti paljon hienovireisyyttä, mutta joskus voi myös kysyä, mitä lapseton itse toivoo ja suostua kuulemaan, kuinka hän asian kokee. Samalla on hyvä ymmärtää, mikäli hän ei halua asiasta puhua.

Kuten jo alussa kirjoitin, yksittäisiä ohjeita on mahdotonta antaa, sillä ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia. Tässä lyhyesti joitain siitä, mitä itse olen kokenut. Teidän omia kokemuksianne kummalta tahansa puolelta kannattaa kertoa kommenteissa!

Käsiin kannattaa etsiä myös Anna-Kaisa Hakkaraisen kirja Ihmeet tapahtuvat muille. Se kertoo yhden lasta toivovan parin tarinan ja avaa monin tavoin sitä, miten lapseton asioita kokee.

Nykyisin lapsellista elämää viettävänä yksi raskaimmista asioista minulle ovat satunnaiset yksinhuoltajuuspätkät.

Siksi haluan kysyä Henna Ämmältä, mikä yksin lapsen kanssa arkea eläessä on raskasta ja mikä antaa voimia.

2 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Kiitos hyvästä vastauksesta vaikeaan kysymykseen. Ainakin minä sain hyvin kiinni ajatuksistasi ja tunteistasi. On aina vaikeaa asettua toisen asemaan ja joskus saattaa loukata tahattomasti ja tietämättään. Annoit ajattelemisen aihetta.

Riikka Myllys kirjoitti...

Kiitos Jonna. Toivottavasti ei tullut sellaista oloa, että tahattomasti lapsettoman ihmisen ystävänä oleminen on kuin tuntematon miinakenttä - koskaan ei tiedä, milloin osuu ja miten fataalisti. Ehkä se vaatii hieman herkkätunteisuutta ja toisaalta kovanahkaisuutta, ettei ota toisen tunteita itseensä. On myös (molempien osapuolien) hyvä muistaa, että myös lapsettomat ovat aikuisia ihmisia, joilla on viime kädessä itsellään vastuu tunteistaan, niin vaikeita kuin ne ovatkin. Jos epäilee, että läheinen on loukkaantunut jostain, mitä on itse sanonut tai tehnyt, sitäkin voi kysyä suoraan.

Kaiken kaikkiaan ole vain reilusti ystävä, usein se on parasta!