maanantai 10. kesäkuuta 2013

Miten lapselle puhutaan?

Luin raskausaikana muutaman vauva-arkeen liittyvän kirjan. Valitsin tarkoituksella kirjoja, jotka olivat lähestymistavaltaan kovin erilaisia ja monet niistä lähestyivät aihetta aika kepeästi. Alkuun taisin lukea nämä: Bringing up Bebe ja Vuoden mutsi. Näin siksi, että aihe tuntui ehkä vähän ahdistavalta. Erilaiset kasvatusoppaat ja -filosofiat tuntuivat ehkä jotenkin rajoittavilta ja halusin selvitellä ajatuksiani lueskelemalla hyvinkin erilaisia kulttuureja ja näkemyksiä edustavia kirjoja. Jokaisesta löysin ajatuksia, jotka tuntuivat aivan hyviltä ja hyödyllisiltä. Ajatuksissa oli jopa soveltaa jotain omaan arkeen.

Vauva-arjessa kaikki tuntuu kuitenkin soljuvan eteenpäin monesti hyvin eri tavalla kuin olin ajatellut. Pääasiassa olen silti ihan tyytyväinen tilanteeseen, mutta toisinaan kuitenkin saan itseni kiinni sellaisesta, mitä nimenomaan olin ajatellut välttää. Monesti ne liittyvät vuorovaikutukseen vauvan kanssa.

Esimerkiksi varsin rasittavasti tuntuu tarttuvan puhetapa, jossa ikään kuin neuvotellaan pienen lapsen kanssa asioista, joista vanhemman kuuluisi ihan itse päättää ja määrätä. Monta kertaa olen näitä neuvotteluja seurannut sivusta, ja päättänyt, että tuohon en ryhdy. Johtuneeko ilmiö epävarmuudesta tai siitä, että vanhempi ei oikein itse osaa päättää tai pitää huolta päivän kulusta? Oma lapsi ei vielä juurikaan osaa protestoida, mutta haluaisin silti jo nyt eroon turhasta lapselta kyselemisestä.

Puhetapaan liittyy muitakin asioita, joita haluaisin välttää. Mistä ihmeen selkäytimestä meinaa tuon tuosta pulpahtaa vauvalle lässyttäminen? Olisihan se ihan kiva, että pienellä olisi mahdollisuuksia kuulla ihan kunnollista suomea vauvakielen sijaan. Olen myös naureskellut itsellekin ilmaantunutta tapaa puhua vauvasta ja hänen tekemisistään me muodossa. Vaikka hyvin vahvassa symbioosissahan tässä kyllä eletään.

Ajatuksia herättävää oli myös huomata, että vauvan lohdutteluun sanon usein: ”Ei hätää!” Ruotsinkielinen mieheni ihmetteli, että miksi noin negatiivinen ilmaus? Miksi en sanoisi sen sijaan vaikka: Kaikki on hyvin! Allt är bra! No jostain tuo edellinen luontevammin pulpahtaa hädän tullen.



Henna Aa

2 kommenttia:

Mirja-Irene Hätälä kirjoitti...

Uhmakohtauksen voi joskus estää antamalla lapsen valita kahdesta vaihtoehdosta suoran käskyttämisen sijaan. Toki vanhempi valitsee ne annettavat vaihtoehdot.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei hätää" sujahtaa suusta niin helposti, vaikka useinhan se hätä voi olla pienellä suurikin juuri lohduttamisen hetkellä. Päiväkotitäti antoi vaihtoehdoksi sanos, että "nyt on hätä, mutta kyllä tästä selvitään" <3