Listoja

Joskus kuvittelin, että jos minulla joskus on perhe, elomme on vähän kuin Melukylän lapsista. Siis että lapset iloisina paljain jaloin kirmaavat puutalon pihalla omenapuiden katveessa ja minä hymyten paistan värikkäässä esiliinassa lättyjä. Järjestys voi olla vähän vinksin vonksin, mutta kaikilla on turvallista ja rennonhauskaa ja multa kynsien alla kuvaa juurevuutta ja tekemisen meininkiä. 

Tosielämässä olen hyvin usein, jos en jopa pääsääntöisesti hyvin kireä. Paistan kyllä joskus lättyjä, mutta pingotan todella usein siisteydestä, koska ahdistun kaaoksesta ja röykkiöistä. Vältän myös mullan saamista kynsien alle, koska ihotautilääkäri diagnosoi käsi-ihottumani housewife ekseemaksi. Sitä voi yrittää parantaa välttämällä kodin märkätöitä (onnistuu tosi helposti 1-vuotiaan kotiäidiltä!) ja käyttämällä hanskoja. 

Kaikkihan tietävät, että elämänhallintaa voi yrittää lisätä tekemällä listoja. Tällä hetkellä minulla on tekeillä listat mm. kodin siivous- ja remonttikohteista, sitten on tietenkin yleinen to do- lista ja kauppalista ja nyt ajankohtainen matkallelähtölista. Tässä viimeisessä on lukuisia alalistoja, mm. hanki apteekista ennen lähtöä-lista. Elämän hallitsemattomuus on pelottavaa. Kukin käsittelee asiaa omalla tavallaan. Jatkuva rukoukseni siis on, että Herra antaisi hieman pyhää huolettomuutta meille elämän suorittajille. Kykyä olla ja elää tässä hetkessä, etteivät ainutlaatuiset kohtaamiset menisi ohi tiskipöytää jynssätessä. 

Olen magnetoinut jääkaapin oveen tämän Johanna Venhon runon, koska se puhuttelee minua syvästi. 

"Äidillä on kaikki kesken: / tiskit, pyykit, paperityöt, / paksut kirjat, repaleyöt, / ei haittaa, ei haittaa: / pysähdytään, ollaan tässä. / Käki kukkuu hämärässä / meille vielä sata vuotta. / Nyt ei hätiköidä suotta."

Johanna 

Ps. Hyvää prinsessa Estellen syntymäpäivää! Suloinen tyttö ja onnelliselta näyttävät vanhemmat! Millaistakohan on kuninkaallisen perheen arki?

Monia armorikkaita vuosia

Kaksi vuotta sitten kirkkaana helmikuisena pakkaspäivänä tapasin maailman hurmaavimman ihmisen. Tuolloin hän oli reissusta rähjääntynyt, näkemisestäni hieman järkyttynyt ja aika nälissään. Ei kuitenkaan mitään, mitä läheisyys, ruoka ja kylpy eivät olisi parantaneet.

Esikoityttäreni täyttää lauantaina kaksi vuotta. Nämä vuodet ovat olleet täynnä iloa ja riemua, läheisyyttä ja rintaa puristavaa rakkautta. Jos minulle olisi kerrottu kolme vuotta sitten, kuinka ihanaa elämä lapsen kanssa voi olla, en olisi uskonut. Totta puhuen en olisi uskonut sitä neljä kuukautta lapsemme syntymän jälkeenkään.

Suurin syy elon ihanuuteen on valloittava tyttäreni. Hän on älykäs, nokkela ja kekseliäs. Harvoin olen tavannut hänenlaistaan tilannekomedian mestaria, jonka huumorissaan on välillä myös brittiläisen kuivakkaita piirteitä. Hän on suora ja selkeä ja jo pienestä pitäen tiennyt, mitä tahtoo. Ihailen hänen mutkatonta suhtautumista itseensä ja haluihinsa ja tarpeisiinsa. Siinä ei ole mitään peliä, vain rehtiä itsensä todesta ottamista.

Hieman ennen kaksivuotispäiväänsä hän on saanut uuden roolin, hänestä on tullut isosisko. Sen roolin hän kantaa suurella ylpeydellä. Hän puhuu "minun omasta veljestä" ja tutkii kiinnostuneena pieniä sormia. Veli halutaan nähdä ensimmälseksi aamulla ja illalla veljelle annetaan iltasuukko vatsalle.

En tiedä, kaipaako hän mennyttä aikaa, omia kahdenkeskisiä hetkiämme ja paikkaansa sängyssä vanhempiensa välissä. Ehkä välillä. Minä sen sijaan kaipaan niitä useinkin. Toivon, että vielä tulee aika, jolloin voimme nukkua päiväunia kahden poski poskea vasten tai voin olla hänelle läsnä tiuskimisen sijaan kaikella sillä hellyydellä ja rakkaudella, jota häntä kohtaan tunnen. Kaipaan sitä niin, että kipeää tekee. Sillä hän on minun oma, erityinen esikoistyttäreni.