Mitä kaikkea näinä "kasvun vuosina" (kirkkokäsikirjan ontuva ilmaus) on kummilapsen elämässä tapahtunut? Tietysti vaikka mitä, pohja koko elämälle. Ja mikä on ollut minun osuuteni kummilapseni kasvun vuosissa? Useimpien kummilasten kohdalla aika mitätön. Postikortteja olen reissuilta lähettänyt, about jouluna ja synttäreinä lahjonut jollain pienellä jutulla. Mutta mielessä ovat kummilapset usein ja rukouksin olen heitä välillä muistanut. Sitä toivon omankin lapseni kummeilta.
Edustan sitä ihmisryhmää, joka yrittää epätoivoisesti saada muistoja talteen. Kirjoitan hataria merkintöjä ylös kalenterin kulmaan, aloitan päiväkirjan ja sitten se taas jää. Taas tällä viikolla surin sitä, etten ole tarpeeksi aktiivisesti täyttänyt lapseni vauvakirjaa, mm. hampaiden puhkeamisjärjestys on raportoimatta. Niin paljon olisi kaikenlaisia hassuja pieniä sattumuksia, uusia sanoja ja merkittäviä kohtaamisia, joita olisi myöhemmin mukava muistella. Mutta yritän lohduttaa itseäni sillä, että kuitenkin lienee parempi olla täysillä läsnä hetkessä kuin miettiä, miten sen saisi säilöön. Koska kameran kuvassa se kaikki rakkaus ja välittäminen ei ehkä näy, mutta toivottavasti vielä myöhemminkin tuntuu.
Johanna
