sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Vauvan kanssa reissussa

Olemme olleet ensimmäistä kertaa vauvan kanssa reissussa. Pääsin työntelemään vaunuja vaihteeksi hieman vähälumisemmissa maisemissa Englannissa. Guildfordin keskustassa kävellessämme huomasin yllätyksekseni, että suurin osa muista vaunujen työntelijöistä oli miehiä, jotka olivat joko yksin tai miesporukassa liikenteessä. Ystävä kertoi, että miehillä täällä on viikonloppuisin tapana ottaa paljon vastuuta lasten hoidosta.

Tuntuu, että Suomessa vanhempien työnjaossa ja miehen roolissa lapsen hoidossa on aika erilaisia kulttuureita. Toki työajat sun muut vaikuttavat valintoihin ja mahdollisuuksiin, mutta aika vähän tuntuu olevan yhtenäisiä käytäntöjä. En tiedä onko niitä syytä ollakaan, mutta jotenkin toivoisi, että myös miehet saisivat tukea isäksi kasvamisessa. Monesti vaikuttaa siltä, että yhteiskunnassamme tuetaan vielä aika vahvasti perinteisiä roolimalleja. Muun muassa neuvolassa miestä huomioidaan todella vähän. Äidiltä kysellään kyllä jaksamisia ja vointeja jatkuvasti, isästä ollaan oltu kiinnostuneita lähinnä päihdekyselyn yhteydessä. Perhevalmennuksetkin tuntuvat olevan äitien juttu.

Tuntuu harmilliselta, ettei isiä kannusteta enemmän. Pienellä rohkaisulla mies voisi löytää helpommin tapoja olla vuorovaikututuksessa vauvan kanssa ja osallistua pienen hoitoon. Myös seurakuntien kerhot ja muu perheiden toiminta on kotona olevaa vanhempaa, useimmiten äitiä, ajatellen järjestetty. Niissä on kyllä ollut tosi kiva tavata muita samassa elämänviheessa olevia äitejä ja saada vertaistukea. Onkohan missään seurakunnassa vauvojen tai pienten lasten isille suunnattua toimintaa?

On ollut ihanaa voida olla enemmän yhdessä vauvan kanssa. Näyttää siltä, että pienikin on selvinnyt matkastressistä hyvin, kun sekä isä että äiti ovat koko ajan lähellä.

7 kommenttia:

Kuningataräiti kirjoitti...

Tämä blogi pääsee tänään alkavan Vauvat seurakunnassa -koulutuksen materiaaliksi. Ja viestisi tavoittaa heti yli 30 seurakuntien vauvatyötä tekevää työntekijää.

Sanna / StuDecor kirjoitti...

Kyllä löytyy isillekin suunnattua toimintaa esim. meidän pappa ja pojista isoimmat oli juuri reilu kuukausi takaperin isä-lapsi leirillä, jonka järjestäjänä toimi Vantaankosken seurakunta :)

Muistelisin että vastaavaa löytyisi myös Malmilta ja Meilahdesta.

Kiva kuulla että matka meni hienosti! Aurinkoa päiväänne,
Sanna

ikassu kirjoitti...

Anna Rotkirch Väestöliitosta kertoi luennolla "vitsin" jossa brittituristi ihmetteli suurta määrää "gay nannies" Tukholmassa. Raukka ei osannut kuvitella että ihan omat isit oli poissa normiduunista työntelemässä rattaita

ikassu kirjoitti...

No Meilahdessa (seurakunnan alueella) on isiä aktiivisesti kerhoissa ja puistoissa... olisiko meillä vielä tarvetta isäkerhoon?

Jarmo Kokkonen kirjoitti...

Isä-lapsi -leireillä alkaa olla jo perinteitä, ainakin paikoitellen. Varsinkin nuorehkot isät ovat valmiita kantamaan monipuolista vastuuta, mutta instituutiot ympärillä muuttuvat hitaasti. Minultakin kysyttiin neuvolassa monta kertaa: "Äiti ei sitten päässytkään...?"

Anonyymi kirjoitti...

Myös isä-lapsi-iltoja järjestetään. Esim. täällä Jyväskylän seurakunnassa ainakin Tikkakosken alueella.

Rohkeasti isät vain kyselemään ja ehdottamaan omaa kokoontuvaa toimintaa. Toisaalta perhekerhot on suunnattu kaikille vanhemmille sukupuoleen katsomatta.

Henna Ahlfors kirjoitti...

Tännehän oli tullut jo monta kommenttia. Kivaa :)

Ja kiva, että löytyy myös jotain isille kohdennettua. Saattaa hyvinkin olla, että meidänkin seurakunta tarjoaa jotain.

Seurakuntamme mainioon perhekerhoon taidan kyllä joskus isän lähettää pojan kanssa. Siellä käy ainakin pari varmaankin hoitovapaalla olevaan isää. Monesti ajankohdat eivät vaan oikein työssäkäyville isille pelitä.

Jarmo, voin hyvin kuvitella tilanteen neuvolassa. Ei sentään kirjoittanut äidille kirjettä, kuten erään toisen isän neuvolavierailulla!