torstai 28. maaliskuuta 2013

Muskarissa


Muskarissa

Vilkaisu taakse, että jossain näkyisi äidin tai isän hahmo. Vanhempi tyttäremme ujostelee hieman vieraita kasvoja ympärillään. Muskariohjaajan iloinen olemus kutsui lapset seuraansa. Jokainen sai osansa ohjaajan huomiosta. Hiljalleen ujous haihtui.  

Siskokset ovat erilaisia. Jollain tavalla temperamentti kuoriutui esiin jo vauvana. Muskari-iässä toinen pohti sitä, mitä muskarissa laulettaisiin. Toisen kysymys kuului: mitähän minä laittaisin tänään päälle muskariin.

Viime vuosina monet seurakunnat ovat havahtuneet kirkkomuskareiden järjestämiseen. Viime vuonna kirkkomuskari kohosi varsinaiseksi hitiksi. Vuosia jatkunut nousu näkyy tilastoissa (lasten soitinyhtyeet), jossa tapahtui vuonna 2012 vahvistumista yli 36 prosenttia. Lasten musiikkiryhmiä toimi 768, joista suurin osa on kirkkomuskareita.

Mari Torri-Tuomisen johdolla pari vuotta sitten syntyi Kirkkomuskari-kirja. Ideoiden pohjalle on ollut helpompaa lähteä luomaan seurakuntaan omaa kirkkomuskaria. Muskareissa eletään kirkkovuotta todeksi. Nyt on pääsiäisen aika. Kirkkomuskarin pääsiäinen käsittelee pääsiäisen ilosanomaa ja siksi se on värikäs ja riemukas. Pääsiäisen iloa edeltää Jeesuksen kärsimyshistoria.

Kirkkomuskari-kirjassa yhtenä teemana on risti. Sitä kuvaillaan seuraavasti:

Risti
on täynnä valoa.

Risti
on täynnä iloa.

Risti
on ihme Jumalan,
kun Jeesus
voitti kuoleman.

Meidän innokkaat muskarilaiset ovat jo varttuneita leidejä. Toinen on pian abiturientti ja toinen päättää peruskoulunsa. Aika on mennyt siivillä. Mihin vierähtikään parikymmentä vuotta? Hienoa on ollut seurata ihmisen kasvun ihmettä.

Siunattua Pääsiäistä muskarilaisille ja kaikille muillekin!  

Oulussa 28.3.2013, Pekka Asikainen

Ei kommentteja: