torstai 7. maaliskuuta 2013

Ainutkertaiset hetket

eleet,ihminen,kädet,sormet,tarttua,vauvat



Viikko sitten tiistaina Ajankohtaisen kakkosen teema-iltana oli "Äidit töihin". Illan keskustelussa esitettiin argumentteja pienten lasten äitien töihin menon puolesta ja vastaan. Argumentit perusteltiin pääosin työelämälähtöisesti sekä aikuisen urakehityksen näkökulmasta. Muutamissa kommenteissa katsottiin asiaa myös lapsen kannalta, mutta ne jäivät vähemmälle huomiolle.

Lapsen näkökulma on kuitenkin myös tässä tärkeä - ellei tärkein. Lapselle ei ole samantekevää, miten ja keiden kanssa hän viettää ensimmäiset elinvuotensa.  Perheen tässä vaiheessa tekemillä ratkaisuilla on kauaskantoiset vaikutukset. Siksi ratkaisuja täytyy punnita erityisesti myös lapsen kannalta - ja hänen parhaakseen.

Tutkimukset osoittavat, että lapsen elämän ensimmäinen vuosi on ainutkertaisen tärkeä lapsen persoonallisuuden kokonaiskehitykselle. Aikuisen ja lapsen vuorovaikutus- ja kiintymyssuhde on silloin lapsen kannalta elintärkeä. Ihmiseksi kasvaminen voi tapahtua vain suhteessa toiseen ihmiseen. Pienen lapsen kohdalla näitä tärkeitä suhteita voi olla vain muutama. Tärkein vuorovaikutussuhde muodostuu aina ensimmäisen hoitajan  - eli vanhemman - kanssa.
Lapsen kannalta olisi parasta, että jompikumpi vanhemmista voisi sitoutua hoitamaan häntä vähintään ensimmäisen elinvuoden ajan.


Usein ajatellaan, että lapsi alkaa kaivata kavereita opittuaan kävelemään ja puhumaan. Kuitenkaan alle kolmivuotias lapsi ei juurikaan osaa leikkiä yhdessä toisten lasten kanssa eikä hän tarvitse normaalin arkielämän lisäksi muita virikkeitä. Mahdolliset kotona olevat sisarukset riittävät hyvin seuraksi. Vaihtelua arkeen tuo osallistuminen johonkin toimintaan vanhemman kanssa (esim. vauvamuskari, vauvauinti, tai perhekerho tms.). Noin kolmivuotiaana lapsi alkaa itsenäisesti nauttia muiden lasten seurasta ja on valmiimpi toimimaan ryhmässä. Tämänikäiselle on tarjolla kerhotoimintaa, mikäli kokopäivähoito ei ole tarpeen.

Suomalaiseen kasvatuskulttuuriin kuuluu, että lapselta edellytetään usein liian paljon liian varhain.  Alle kouluikäinen lapsi on pieni ja tarvitseva. Vielä pieni koululainenkin saattaa pelätä yksinoloa, vaikka aikuisen mielestä hän vaikuttaa itsenäiseltä ja reippaalta. Lapsella tulee olla jokaisessa lapsuuden vaiheessa oikeus aikuisen läsnäoloon, huomioon ja tukeen. Myös vanhemmalle jokaisen lapsen lapsuus on ainutkertainen. Pysähtyminen lapsen vierelle avaa mahdollisuuden tarkastella maailmaa lapsen silmin: ihmetellä, kysellä, iloita, jakaa arjen tärkeät hetket ja oppia koko ajan uutta.


Heljä ja Raija

Kirkkohallituksen varhaiskasvatussihteerit

Ei kommentteja: